Kovatkin kokemukset ovat oppeja, jotka täytyy jakaa

Joskus sitä miettii, että miksi ihmeessä elämä on mennyt juuri näin. Mutta tuo ei ole olennainen kysymys. Tärkeämpää on pohtia miten voi hyödyntää kaikkea kokemaansa ja kuinka palvella toisia tällä tiedolla – kääntää romuttavatkin vaiheet rikastaviksi ratkaisuiksi.

Saan paljon haastattelupyyntöjä, mutta edelleenkään ei tunnu helpolta nähdä oma nimensä ja kasvonsa liitettynä suuren iltapäivälehden otsikkoon, jossa lukee:

Maija eli miehensä elätettävänä toisessa maassa – ero vei sossun luukulle: ”Opin, että naisella pitää olla omat rahat”

Mutta tämä on tärkeää: Meidän tehtävämme on jakaa kokemuksia ja auttaa toisia oivaltamaan! Tässä on tuore haastatteluni Iltalehdessä. Juttu on todella hienosti kirjoitettu, uskalsin luottavaisin mielin kertoa näistä tapahtumista syvemmin kuin ikinä aiemmin.

 

Lue juttu Iltalehdestä TÄÄLTÄ!

 

Kuva: Taru Tammikallio / Iltalehti

Mainokset

Arkistojen aarre: Taloudellinen tasapaino on parisuhteessa yhteinen päätös – ja koskee niin naista kuin miestä

Ymmärrykseni mukaan Iltalehdelle antamani haastattelu on nyt julkaistu. En ole juttua vielä nähnyt itse, mutta blogissa virta näyttää nyt myös sähköistyneen, joten haluan tervehtiä kaikkia uusia lukijoita. Ihana, että olette täällä!

Elämässäni on nyt meneillään muutoksen vaihe: palasin pari viikkoa sitten Helsinkiin takaisin Kuopiosta, missä olin vajaat puolitoista vuotta työkeikalla. Nyt olen myös uudessa työssä, ja tämä kaikki muutos ja muutto ovat vieneet voimat ja huomioni niin, että blogi on päivittynyt hieman rauhallisemmin viime aikoina.

Iltalehden juttu käsittelee tarinaani ja elämänseikkailuani, jossa vahvassa roolissa on myös talouden teema, se miten nainen ajattelee rahasta. Tämä on minulle tärkeä läheinen, kantapään kautta opittu teema.

Siksi ajattelin nostaa esiin uudellee tämän arkistojeni aarteen, tuoreimman blogitekstini, jossa olen käsitellyt naisen rahat -teemaa. Ja näitähän tästä blogista löytyy muitaki – tervetuloa penkomaan! Ja tule seuraamaan minua somessa. Instagram päivittyy aina aktiivisesti!

 

 

Taloudellinen tasapaino on parisuhteessa yhteinen päätös – ja koskee niin naista kuin miestä

(Julkaistu MaiLifessa 24.7.2018)

 

Nostin viime perjantaina uudelleen esiin sosiaalisessa mediassa minusta Kodin Kuvalehteen kirjoitetun jutun, jossa kerron tarinaani siitä kuinka minulle kävi, kun päädyin elämään parisuhteessani miehen rahoilla ja kohtasin lopulta yllättävän eron; ja kuinka tämä kokemus auttoi minut hyvin konkreettisesti ymmärtämään miten tärkeää on, että naisella on parisuhteessa omat rahat.

Palasin tuohon juttuun juuri perjantaina siksi, että luin iltapäivälehdesttä jutun, jossa laulaja Marita Taavitsainen kertoi, kuinka hänen vasta päättyneessä avioliitossaan mies vastasi kaikesta taloudesta. Jopa Taavitsaisaisen pankkitunnukset olivat miehen hallussa.

”Eron jälkeen ei ole edes omia pankkitunnuksia”, luki lehden lööpissä isoin kirjaimin.

Ja kuinkas sitten kävikään? No, Taavitsaiselle ei ehkä ihan yhtä huonosti kuin minulle. Minulla kun eron jälkeen ei ollut omaa rahaa juuri lainkaan. Siksi tiedän hyvin tarkkaan kokemuksesta, mistä puhun.


”SYDÄMENI SAI osuman. Voi, kunpa otsikot tämän sijaan kertoisivat siitä, kuinka naiset ottavat oman taloutensa haltuun. Itse olen kokenut tuon kummallisen kääntöpuolen (paitsi, että minulla kyllä oli sentään omat pankkitunukset) ja siksi ole halunnut siitä muillekin muistuttaa”, kirjoitin somenostojeni yhteyteen.

Naisella täytyy olla omat rahat ja tuntuma talouteensa. Tämän ajatuksen takana aion seistä maailman tappiin asti. Sen verran syvä ja mullistava kokemukseni kohta jo viiden vuoden takaisen eromme jälkeen on ollut. Täältä voit lukea tarinani ”Raha, nainen ja parisuhde – näin minulle kävi kun elin miehen rahoilla”taustaksi.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Ja tässä Kodin Kuvalehdessä lokakuuss 2016 ilmestynyt juttu.

 

PERJANTAISTA SOMENOSTOANI ja kirjoitustani luettiin sekä tykättiin ja kommentoitiin suhteellisen paljon. Kävin useammankin keskustelun aiheesta, ja ne jäivät pyörimään päähäni. Erityisesti minua jäivät pohdituttamaan pari erityistä kommenttia.

”Oma kokemukseni on että toimivassa parisuhteessa on yhteiset rahat ja naisen rahat. Yhteisistä rahoista hoidetaan talousmenot, investoidaan, käydään ulkona syömässä ja matkustellaan. Naisen rahoilla nainen voi ostaa jotain kivaa itselleen. Jos miehellä sattuu kuitenkin olemaan ”omaa jemmahyvää”, se on tarkoitettu naisen lahjoihin”, kommentoi eräs mies.

Veikkaan ja toivon, että tuo kommentti on osin vitsillä kirjoitettu, mutta jos ei, niin tuolla pariskunnalla on kyllä aika paljon puhuttavaa.

Se, että naisella täytyy olla omat rahat ei ole mitenkään mieheltä pois.

Eikä se, että miehellä on rahaa, tarkoita automaattisesti, että ne ovat naisen.

Tai toisinpäin.


KYSE ON mielestäni taloudellisesta tasapainosta parisuhteessa. Tasapaino tarkoittaa, että raha- ja talousasiat ovat tasa-arvoisesti molempien osapuolien vastuulla – vähintäänkin niin, että kummallakin on ymmärrys yhteisistä, omista sekä toisen rahoista ja että jonkinlainen pohjakassa kummallakin on yllätysten varalle. Täysin ymmärrettävää on, että usein toisella osapuolella on enemmän ymmärrystä taloudenpidosta ja jopa suuremoi vastuu raha-asioista. Mutta kumpikaan ei saa olla altavastaaja.

Ja taloudellinen tasapaino on yhteinen päätös parisuhteessa. Rahasta on puhuttava heti suhteen alussa, sovittava siihen säännöt ja ymmärrettävä, että molemmilla on vastuu tasapainon ylläpitämisestä, ja valta omiin rahoihinsa, jos sellaiset päätetään yhteisesti pitää. Kukinhan luo omat sääntönsä, ja jollekin voi toimia sekin, että päävastuullinen talouden ylläpidosta ja perhee elättämisestä on vain toinen suhteen osapuolista.

Vain silloin jokin asia voi ylipäänsä toimia, jos on päätetty ottaa asiasta omistajuus; keskusteltu ja luotu pelisäännöt. Silloin voidaan myös soveltaa tilanteissa, joissa joustoa tarvitaan.


JA TÄSTÄ pääsemmekin erääseen toiseen kommentoijaan, jonka ajatus pysäytti minut miettimään pitkäksi aikaa.

”Onko sitten väärin, että mies on vastuussa taloudesta ja nainen elää hänen turvaamana?”, hän kysyi ja kertoi oman tarinansa menneisyydestä, jossa hän oli ottanut uuden suunnan uralleen, opiskelleen ja etsineen uusia töitä, millä välin mies oli ollut päävastuullinen tienaaja perheessä.

Toistan itseäni: Vain silloin jokin asia voi ylipäänsä toimia, jos on päätetty ottaa asiasta omistajuus; keskusteltu ja luotu pelisäännöt. Silloin voidaan myös soveltaa tilanteissa, joissa joustoa tarvitaan.

Sillä joustoa tarvitaan. Se lienee parisuhteen peruslogiikka. Se lienee tasapainon peruselementti.

Taloudellista tasapainoa ei olisi ilman epätasapainoa – toistensa äärilaidat määrittävät kokonaisuuden. (Äärilaidoistahan olen sinulle usein kirjoittanut, muistatko esimerkiksi tämän tarinani ”Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää”? Kun yhteinen keskustelu on käyty, asiat ymmärretään samalla tavoin ja on luotu pelisäännöt, parisuhde kestää hetkellisen heilunnan suuntaan ja toiseen.

Sitä vartenhan ihmiset toisiinsa sitoutuvat pitkällä tähtäimellä: että ollaan toisen tukena. Silloin nähdään isompaan kuvaan ja ymmärretään, että hetken epätasapaino on toisen hetken tasapaino ja kolmannessa hetkessä osat voivat myös kääntyä.

Minun tapauksessani ei näin ollut. Tämän ymmärrän nyt jällikäteen hyvin tarkkaan. Ei oltu sitouduttu riittävästi, saati käyty keskustelua tilanteesta. Kuka ties eroakaan ei olisi tullut, elleivät säännöt olleet selvät – ja kumpikin sitoutunut toiseensa.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

TALOUDELLINEN TASAPAINO on asia, johon meidän pitäisi kiinnitää huomiomme, kun puhutaan rahasta parisuhteessa. Taloudelinen tasapaino kulkee molempiin suuntiin, on parisuhteessa yhteinen päätös ja molempien vastuulla. Tässä maailmassa vain nyt vielä tuntuu, että erityisen paljon rahasta ja parisuhteen taloudesta puhuessa täytyy voimistaa naisten osaamista ja ymmärrystä rahasta; autta naisia ottamaan ote omasta taloudenpidosta.

Minä olen nyt jossain alkuvaiheessa tuota matkaa nyt koettuani aika kovan koulun.

/Ämmänne, kiittäen kaikista kommenteistanne, ne ovat suuria lahjoja, ja pistävät aina pohtimaan.

Talouttani horjutti vielä tässä eron jälkeen esimerkiksi vammani yrittäjäaikana. Siitä taustaksi lisää tässä kirjoituksessani ”Putosin pienyrittäjän kuolettavaan kierteeseen”.

Härdellihiljaisuus

Huh.

Toivottavasti olet seurannut sosiaalisen median kanaviani, esimerkiksi Instagramia, jotta olet saanut tietää vähän askeleistani. On ollut aikamoinen härdelli, enkä ole yksinkertaisesti voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin askel kerrallaan asioiden suorittamiseen. Siksi tämä härdellihiljaisuus.

Instagramiin olen kuitenkin saanut jotain ajatuksia päivitettyä; se tuntuu helpoimmalta enkä ole enää kokenut tarpeellisesksi päivittää samoja asioita tänne blogiin, juuri enempää kun en juurikaan ole osannut käänteistäni kiteyttämään.

On ollut edellisen työn päättäminen, muutto ja uuden aloittaminen Helsingissä. Tämä tahti on yllättänyt minut rankkuudellaan. Kirjoitan kyllä ja herätän blogin paremmin eloon uudelleen, kun asiat vähän tasoittuvat.

Tänään oli ensimmäinen päivä ikuisuuksiin, kun saatoin vain olla ja levähtää. Tekee hyvää!

Huppu päässä koko päivän 😀 Onneksi tänään sohvalla makaamisen lisäksi sain vihdoin purettua myös vaatteeni muutoni jäljeltä kaappiin. Siinä ne ovat lattialla maanneet viikon, kun ei ole vaan yksinkertaisesti ole ollut voimia laittaa niitä paikoilleen.

Kahden maailman välissä – muutoksen hetkellä

Kahden maailman välissä, muutos edessä. Tiedätkö tunteen? Hetkellä, jossa ollaan jo lähellä. Kun ei tiedä mihin suuntaan katsoa; taakse vai kohti tulevaisuutta. Odottaa, että aika kulkee, vanhan vaiheen sulkee. Tappaa tunteja, koettaa ymmärtää kaikkea. Malttamattomuus, levottomuus, mikä kumma tuttavuus!

Takki on tyhjä kaikesta, vaikka haluaisi ammentaa ajatuksia matkasta. Mieli valmistautuu, mutta samalla luopuu. Pois antaminen on vaikeaa, haluaisi vaan vastustaa. Täytyy hyväksyä, että siellä elämä jatkuu mistä itse kohta poistuu. Että omaan maailmaan saapuu jotain arvaamatonta – kenties rikkaudessaan korvaamatonta.

Kahden maailman välissä, tässä, on vielä aikaa sulkea, vaikka tahtoisi jo avata. Ja sitten toisaalta, muutos on pelottava. Rytmi ratkeaa, tuttu arki katkeaa. Yhtä aikaa on jo valmis, uudelle altis: Anna palaa, älä antiasi salaa!

Kahden maailman välillä, sillä kärsimättömän kauniilla hetkellä. Malja menneelle ja tulevalle käsillä.

Tallenna sydämeesi nämä hetket

Olen miettinyt pääni puhki, mitä kirjoittaisin, kun ei vain nyt irtoa mitään. Niin paljon sulateltavaa, järjesteltävää ja… en edes tiedä mitä. Kaksi viikkoa Kuopiossa jäjellä. Ehkä noin kaksi kuukautta pohdintaa takana; mitä tekisin seuraavaksi elämässäni. Ja sitten tuli yllätävä ehdotus Helsingistä. Kaikkien näiden tapahtumien keskellä olen keskittynyt nyt vain olennaiseen: tekemään työni täällä hyvin ja pohtien uusien kuvioiden alkua.

Mitäpä tässä selittelemään, blogiin ei ole vain irronnut yhtään ylimääräistä ajatusta.

 

Kävin tänään aamulenkillä, ja yhtäkkiä näin oman varjoni. Muistin parin syksyn takaa kuvan, jonka otin tuolloin varjostani, ja päätin ottaa nyt samanlaisen.

Kuinka ollakaan tuo kuva oli tasan tarkalleen kolmen vuoden takaa, huomasin, kun kotiin päästyäni etsin kuvan.

 

Tuolloin kirjoitin blogiini näin:

”Olen ottanut tämän viikonlopun rauhassa. Pää pyörällä viime viikkojen hulabaloosta ja uusista avauksista. Blogiinkaan en ole kovin montaa ajatusta jaksanut tuottaa. Kävin eilen kävelyllä ja pohdin tämänhetkistä elämääni vähän päätäni pyöritellen: kunpa vain näkisit mitä tämä on, noin niinku ”kulissien” takana. Isot unelmat vaativat paljon työtä ja uhrautumista, yksinäisiä hetkiä ja lujaa, mutta alati horjuvaa tahtoa – monelta osin elämäni on kovin repaleinen.

No, tämä on nyt taas näitä juttuja… mutta kerronpa silti. Siinä hetken käveltyäni ja päätäni selvitettyäni jostain syvältä ja selittämättömästä paikasta kumpusi tämä lause ja minä pysähdyin kuin seinään:

”Tallenna sydämeesi nämä hetket, sillä vuoden päästä kaikki on toisin.” 

Niin, ajattele! Nämä hetket, juuri tämä hetki ja nämä ajatukset ovat arvokkaita, sillä kohta kaikki on jo toisin eikä tämä enää koskaan palaa.

Mitä sinulle tapahtuu juuri nyt? Muistathan ottaa kaikki elämäsi käänteet vastaan ja kohdella niitä suurimpana lahjana, jonka voit saada! Myöhemmin, etäisyyden takaa osaat arvostaa jokaista kokemaasi hetkeä.

Kaunista sunnuntaita! Olkoon tämä hetki muistoissamme aina.”

Lainaus: ”Vuoden päästä kaikki on toisin”, MaiLife 13.9.2015

 

Kuinka erilainen tilanne elämässäni tuolloin olikaan, ja silti ajatukset olivat kuin identtiset tälle hetkelle. Tänään haluankin toistaa juuri nuo samat sanat kuin kolme vuotta sitten; sanasta sanaan.

Vasemmalla kuva vuonna 2015 ja oikealla tänään.

 

Kaunista sunnuntaita! Olkoon tämä hetki muistoissamme aina.

/Äm

Isoja muutoksia edessä!

Huh, miten pitkään aikaan en ole kirjoittanut! Ensin siitä syystä, että asiat, joita elämässäni nyt tapahtuu, on täytynyt pitää salassa – eikä sitten mielessä ole liikkunut mitään muutakaan kerrottavaa. En ole kyennyt kirjoittamaan mitään, sillä on täytynyt sulatella ja punnita muutosta, joka muutama viikko sitten elämään asettui. Ja sitten kirjoittaminen on jäänyt siitä syystä, että kun viime viikolla uutiseni tulivat julkisiksi, on ollut hurja härdelli päällä. Kaikenlaista järjesteltävää, ja koko joukko sulateltavaa.

Hyvänen aika; meinasin kokonaan kertoa kaiken täällä, kun pää on vähän pyörällä… Äkillisesti kaikki kävi, ja minut on kutsuttu töihin juontajaksi Radio Suomeen Helsinkiin! Mikä käsittämätön kunnia, mutta samalla myös hyvin hämmentyneen haikea fiilis, eikä kaikkea todellakaan vielä tajua.

Jotain on kai tullut tehtyä oikein, ja löydettyä oikea tehtävä elämässä, jotta tällainen tilaisuus tarjotaan yllätyksenä ja pyytämättä. Ja koska tämän ämmän käänteet ovat aina rivakat, lokakuussa alkaa uusi työ (1.10.) ja Helsinki kutsuu. Viime viikonloppu vierähti Helsingissä, ja onnekseni sain aivan käsittämättömän upean asunnon nopeasti.

Muuta en vielä osaa, voi tai halua sanoa, kolme viikkoa painetaan vielä täysillä Kuopion rakkaissa aamuissa. 

Mutta olo on juuri kuin näiss kuvissa…

Ystäväni usko itseesi ja unelmiisi, tee töitä nöyrästi ja askel kerrallaan, ja tartu rohkeasti niihin mahdollisuuksiin, jotka mahanpohjassa kutittavat; näin haluan sinulle tänään sanoa.

Palaan pian kunhan saan ajatukseni kasaan.

/Äm

Kollegat (eli Vapise, Profeetat): Kollegiaalista anteeksiantoa

Kuinkas sinulla lomaltapaluu arkeen on sujunut? Joillakin se on vähän rakempaa kuin muilla, kuten nyt omalla kollegallani… Sai näet tänään kuulla, että olen tappanut hänen rakkaan kukkansa.

Hän (myös hortonomina tunnettu!) pirskale jätti lomalle lähtiessään kukkansa vastuulleni, ja tiesihän sen, miten tässä epäkätevän emännän otteilla käy. Nyt on sitten radion kuulijoiden kanssa mietitty, että kuinka kertoa toiselle, että on turmellut tämän omaisuutta.

Ni, parempaa en nyt keksiny. Mitä olet mieltä?

Videolla näet myös kollegan reaktiot tänä aamuna, ensimmäisenä työpäivänään, radion suorassa lähetyksessä asiasta ja tämän biisin.

Kas tässä: Kollegat (eli vapise, Profeetat) ja Kollegiaalista Anteeksiantoa. DJ Juhani Forsman:

 

On ihan sanoinkuvaamattoman upeaa voida tehdä töitä ympäristössä, jossa luovaa hulluttani ja ”artistiuittani” tuetaan. On valtavan tärkeää voida työskennellä työyhteisössä, jossa, vaikka kiire välillä painaa, ollaan rautaisia ammattilaisia ja jossa niin johto kuin kollegat tukevat sekä kannustavat toisiaan heittäytyeen kaikenlaiseen.

Pilkettä maanantai-illan silmäkulmaan, ystävät!

/Räp-Ämmänne

Arkistojen aarre: Saanko luvan? Tangomarkkinat ja menestyksen oppitunti

”Elämä on kontaktilaji. Parhaimman vaikutuksen toiseen tekee kiinnostumalla hänestä, antamalla hänelle täyden huomion ja osoituksen siitä, että välittää. Niin menestytään. Kaikki muu – taito, mammona, whatever – on toissijaista.

Tärkein on kohdata ja koskettaa. Antaa toiselle lupa nauttia, tuntea, elää. Sitten kaikki hurmaantuvat. Jonkun on näytettävä mallia. Jonkun on annettava lupa. Ja ne luvan antajat; he, ovat menestyjiä!”

Voi, miten minä rakastan tätä tangoväkeä! Muistatko, kun pari vuotta sitten, oltuani töissä Tangomarkkinoilla kiteytin tuon viikon kovimman opin yllä olevaan ajatukseen? Nostan sen tänään uudelleen esiin arkistojen aarteena, sillä tänään sain ilon tutustua taas yhteen Tangokuninkaalliseen! Kuningatar Tiina Räsänen oli aamun vieraanani radiossa, ja todisti tämän menestyksen oppitunnin todeksi jälleen. Kerrassaan upea ihminen, ja hieno keskustelu, joka palautti minut tähän menestyksen oppituntiin!

Hauskoja ja lämpimiä hetkiä tänään tangokuningatar Tiina Räsäsen kanssa.

(Ja jos nyt et yhtään ymmärrä, miksi olen juoksennellut Tangomarkkinoilla mäkihyppääjänä, voit lukea lisää tästä jutusta: ”Hiihtohenkinen putous-show”)

 

 


 

 

Saanko luvan? Tangomarkkinat ja menestyksen oppitunti
(Julkaistu MaiLifessa 14.7.2016)

Jotakuinkin hengissä. Neljä päivää toipumista pitkän vapaapäivättömän työrupeaman jäljiltä. Kellon ympäri nukuttuja päiviä. Lukemattomia päiväunia. Hirveästi hiilaria. Siis suklaata…

Olen antanut kaikkeni.

Siksi en ole osannut viime päivinä kirjoittaa. Väsymyksen lisäksi kirjoittamistani haittaa sekava tunnelma…

Uusi Tangokuningas Marco Lundberg ja joku urheiluhihhuli.

 

Viikko taaksepäin keskiviikkona astuin ulos junasta Seinäjoen rautatieasemalla hieman huolestuneena ja ahdistuneena. Edessä oli viisi päivää työkeikalla Tangomarkkinoilla. Ensimmäinen kerta, eikä tietoa mitä tuleman pitää. Vähemmästäkin ihmetyttää.

Kelaus tuosta viisi päivää eteenpäin: sekava tunnelma, sillä olen taivaissa.

Mitä tapahtui?

Okei:

Seinäjoki.

Kaatosade.

Kylmä.

Kuuma.

Kylmä.

Kuuma.

Hikinen mäkihyppypuku.

Märkä mäkihyppypuku.

MÄKIHYPPYPUKU?!?!?!?!?!?

Olemattomat yöunet.

Ruisleipä pääsääntöisenä ruokavaliona.

 

Yksi elämäni hienoimmista kokemuksista!!

Voisi kuvitella, että elämän hienoimmat kokemukset on tehty vähän jostain muusta. Mutta tiedätkö, minä väitän, että tärkeintä ei ole se kuinka kauaksi ja vieraaseen kulttuurin matkustaa, miten hienoja maisemia saa ihailla tai miten hurjista haasteista suoriutuu.

Kovimmissa kokemuksissa on kyse siitä mitä oppii. Siitä, kuinka muuttuu.

Jotta nyt ei jää yhtään epäselväksi, niin minä ja Hiltune ollaan valtakunnan viralliset urheilijähihhulit. Jos en tällä antautumisella saa teitä jokaista helmikuussa Lahti2017-MM-kisoihin, niin sitten en tiedä enää mille ryhdyn…

 

TANGO ON YLEISÖLAJI. Tangoartistit veivät minulta jalat alta. Kerrassaan hurmaavia, hauskoja ja koskettavia ihmisiä. Minulla oli ilo työskenellä heidän kanssaan ja siinä sivussa, tangokuninkaallisia seuraten opin tärkeän läksyn menestyksestä. Nämä upeat artistit tekevät työtään meille – sinulle ja minulle. Laulun ja tunteiden tulkinnan lahjallaan he haluavat antaa jotain meille.

Ja minä ymmärsin: olkoonpa laji mikä tahansa, onnistuminen, suosio ja menestys syntyvät, kun fokus on yleisössä, ei itsessä. Kun haluaa antaa jotain toiselle.

Vaikka vastaan tulisi sekopäisiltä vaikuttavia mäkihyppääjä ja hiihtäjä, ei katsota nenänvartta pitkin, vaan pysähdytään kuuntelemaan ja juttelemaan. Loistetaan lavalla toista ajatellen. Otetaan jokainen vastaan, ollaan uteliaita, kiinnostuneita, annetaan aikaa.

Annetaan!

Ja mitä annetaan on lupa: koskettaakseen, saadakseen hymyn toisen kasvoille sekä innostuksen syttymään on oltava ensin itse esimerkinä. On annettava lupa – ensin itselle ja sitten toiselle – heittäytyä ja tuntea.

 

Hiltune, Heikki ja mä

Keskiviikkoillan Tangoparaatissa bongattu Visa Luttinen, joka (kantaa objektiivisesti ottamatta) oli mun ja Hituse suosikki.

Käytiin myös Asuntomessuilla Marko Maunukselan ja perässähiihtäjän kanssa.

Kuningasfinaalin backstagella torstaina.

Ja myöhemmin katsottiin saman konsertin taltiointia ja omaa Ladidaa-showtamme Yle Areenasta mahtavien tanssijakollegoidemme kanssa. Paino sanalla ”kollega”, joka siis tarkoittaa, että ollaan samalla alalla. No, jos näit showmme, tiedät, että ei muuten olla samalla alalla…

Puettiin pojat asianmukaisiin vermeisiin perjantain Tango Liikuttaa -konserttiin

Kontaktiaji, indeed. Tässä vahvaa pyramidinrakennusta Kyösti Mäkimattilan kanssa.

 

ELÄMÄ ON KONTAKTILAJI. Parhaimman vaikutuksen toiseen tekee kiinnostumalla hänestä, antamalla hänelle täyden huomion ja osoituksen siitä, että välittää. Niin menestytään. Kaikki muu – taito, mammona, whatever – on toissijaista.

Tärkein on kohdata ja koskettaa. Antaa toiselle lupa nauttia, tuntea, elää. Sitten kaikki hurmaantuvat.

Kaikista eniten minä rakastuin hurmaavaan Tangokasaan, ihanaan yleisöön, jolle minäkin työtäni tein. He syttyivät. He tunsivat. He nauroivat. He rakastivat. He uskalsivat! Tango antoi siihen luvan.

Jonkun on näytettävä mallia. Jonkun on annettava lupa. Ja ne luvan antajat; he, ovat menestyjiä!

 

Ihana ja karistmaattinen uusi Tanagokuningatar Erika juuri kruunustaan luopuneen Susannan selfiessä.

Voittajien joukkueessa!

Uudet ihanat ystäväni kovin hämärissä tunelmissa: vas. Jukka Hallikainen, Susanna Heikki, Teemu Roivainen ja Marko Maunuksela pääsivät kaikki kanssani Lahden Suurmäkeen hyppäämään virtuaalihypyn. Eivätkä ehkä enää koskaan palanneet siltä reissulta…

Eivätkä kenties nämä kaksi urheiluhihhuliakaan… Kuva: Esa-Matti Åkerberg

Minun elämäni huippuhetki. Sata salamaa Tangomarkkinoilla täydelle katsomolle. Kaikki on tehty, nähty ja koettu. Ja annettu.

 

MÄKIHYPPY ON HULLUJEN LAJI. Mutta onnellisten sellaisten. Tangomarkkinat yllätti minut joka tasolla, ja itse sain tehdä hauskinta ja minulle parhaiten sopivinta työtä: olla ihmisten parissa, kohdata, jutella, esiintyä, viihdyttää, hauskuuttaa. Olen nyt hulluna tangoon. Oikeastaan, minä olen nyt hulluna elämään! Minä muutuin tangomarkkinoilla siksi, että sain itsekin luvan, siis itseltäni, ja palautteen yleisöltäni. Minä muutuin, sillä astuin taas askeleen oikeampaan suuntaan omassa elämässäni.

Mihin sinä voisit antaa itsellesi luvan tänään? Miten voisit sen johdosta muuttua?

/Äm

Raha todella tekee onnelliseksi – näin taloudellinen kriisi muutti suhtautumiseni rahaan

Lomakkeen kylmänvalkoinen ruutu. Rasti: Olen rahaton. Vapiseva veto mustekynää: Tarvitsen apua.

Tärisevä tekstaus sumentuneiden silmien takaa. Nimi. Osoite. Sosiaaliturvatunnus.

Se olen minä!

Neljäkymmentäviisi euroa viisikymmentä senttiä.

Se  on saldo pankkitilillä.

Painan kahvan vapisevin käsin alas ja astun sisään. Tuomio.

 

Elämäni nöyryyttävin hetki on se, kun astuin sosiaalitoimiston ovelle vuonna 2014. Sossun luukulle, joka kirjaimellisesti on tuo mieleeni äärilaitoineen pilkun tarkasti piirtynyt pieni aukko edessäni. Kuulen vieläkin korvissani seen lasisen oven avautuvan edessäni nitisten ja natisten sitä reunustavaa muovista eristettä vasten.

Olin rahaton, koditon, työtön, romahtanut. Muuttanut juuri takaisin Suomeen, jätettynä.

Väärin edennyt elämä. Se ei ole mikään salaisuus, siitä olen sinulle aiemmin kirjoittanut. Toisen takia uhratut vuodet ulkomailla, ja sitten äkillinen ero. Siinä soppa.


POSTILUUKKU KOLAHTAA. En uskalla kävellä ovelle. Siellä, puoliksi luukussa vielä roikkuvana on valkokuorinen kirje.

Lasku.

Pelkään jokaista kilahdusta ovella, vaikka se toisikin minulle tiedon saamastani tuesta. En uskalla kohdata totuutta, sillä en ehkä kykene sen kantamiseen.

Annan kirjeiden kolahtaa eteisen lattialle ja maata siinä monta päivää. Loikin niiden yli poistuessani ovesta. Yritän unohtaa, kunnes ne on vain pakko avata.

Pelko. Se on läsnä kaikkialla, jokaisessa päivässäni. Vailla rahaa olen turvaton. En tunne tulevaisuutta. On vain hetki käsissäni, joka pitäisi osatta pelata oikein. Paine. Valtava vastuu tehdä oikeita valintoja, jotta pärjäisin.

 

Pitkään aikaan en osannut hallita pelkoa muuten kuin väistelemällä totuutta viimeiseen. Pelkäsin rahaa, ja jollain tavoin pelkään edelleen. Pelkään, että se loppuu, ihan yhtäkkiä. Rahattomuus on kaike kaikkiaan kummallinen kokemus, joka vieläkin kantaa.

Edelleen, asioiden nyt jo muututtua paljon parempaan, saatan säikähtää odottamatonta kirjettä. Kun puhelin pärähtää tuntematonta numeroa, pelkään joskus vieläkin, että joku vaatii minulta Kelan tukia takaisin (vaikkei niin edes koskaan käyntytkään!). Ajattele, millaiset jäljet rahattomuus voi jättää.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Nämä blogini promokuvat otettiin kaikista pahimpaan aikaan, huhtikuussa 2014. Siksi ne ovatkin niin tärkeitä minulle. Ajattele, jos olist noin vain nähnyt minut jossain liikkumassa, olisitko arvannut, mitä sisälläni liikkuu… Koskaan ei voi tietää, millaista ristiä toinen kantaa mukanaan, vaikka kaikki ulospäin hyvältä näyttäisikin. Kuva: Mirkku Merimaa

 

YSTÄVÄ SOITTAA. Kysyy mukaan ravintolaan, syömään ja juhlimaan – koko porukka on tulossa.

Sydän hakkaa. En mitään muuta haluaisi kuin vastata myöntävästi, mutten voi. Ei ole rahaa.

Elämänpiiri on rajoittunut pieneen yksiööni. 22 neliötä onnea keskellä Kalliota.

Vankila. Siellä olen. Lukittuna ja kahlittuna. Ja sitäpaitsi saatanan kuuma kesäkin! Onneksi eräs ystävä kiikuttaa paikalle tuliaisena tuulettimen, hänellä on niitä monta.

Rahalla on kummallinen valta. Se laittaa vertailemaan toisiin, tuntemaan itsensä vähemmäksi kuin muut. Se pakottaa pienentämään kaiken, myös minänsä. Se haavoittaa haaveet ja sotkee suunnitelmat. Se näyttää minkä menettää.

Mutta samalla se osoittaa, minkä kaiken voi saada, se laittaa taistelemaan. Teen kaikkeni, jotta saisin pieneksi kutistuneesta maailmastani mahdollisimman iloisen. Tämä vaaditaan, jotta voisin joskus päästä nousemaan.

Vällillä en usko itseänikään, pää on koetuksella päivittäin, mutta olen sen valmis kestämään. Tai ehken ole, mutta vaihtoehtoja ei juuri jaettu.

 

Pelon äärilaidalla on täysi luottamus: jos olen selvinnyt tähänkin asti, selviän mistä vaan.

Pelko ja luottamus.

Ilman pelkoa ei ole luottamusta. Ilman luottamusta ei ole pelkoa.

Kun on kerran menettänyt kaiken, tietää, ettei ole mitään menetettävää. Voi tehdä ihan mitä vaan, ja pienet rahat riittävät uskomattomaan. Ja niin olen tehnyt: en häpeä, en epäile erehtyä. Ei ole vaihtoehtoja. Ja kas kummaa, olen saanut suurimmat seikkailuni silloin, kun rahat ovat olleet vähimmillään.

Vapaus ja vankila.

Ilman toista ei olisi toista.

Vankila ja vapaus.

”Kun Samppanjapissiksestä tuli köyhä – tällaista on köyhyys”, kirjoitan tämän rohkeuden ansiosta blogiini ja kerron miltä rahattomuus tuntuu. Lue tuon linkin takaa, niin ymmärrät paremmin!

Koska aihe saa paljon kiinnostusta, myöhemmin kerron myös rahattomuuteni syystä ja kirjoitan ”Raha, nainen ja parisuhde – näin minulle kävi, kun elin miehen rahoilla”. Lue sekin, niin tiedät miksi.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Eikä näitä kuvia olisi otettu ellei rakas kuvaajani Mirkku Merimaa olisi antanut minulle aikaa suorittaa niiden maksua. Ystävät olivat tukena ja lähellä, sitä en ehkä ikinä voi millään valuutalla heille takaisin maksaa. Rakkaus on kultaakin arvokkaampaa.

 

TOINEN TAPAAMISEMME. Olen kohdannut miehen, kiinnostavan. Hän on kutsunut minut kylään. Uusi, remontoitu, kaunis koti. Hieno auto pihalla ja mukava elämä. Vain vaimoa vailla.

Katson häntä. Ajattelen itseäni. Vaikka tuijotan häntä ruokapöydän yli kosketusetäisyydeltä, olemme toisistamme kokonaisen maailman takana.

En voisi tehdä hänen kanssaan mitään, en lähteä hiihtoretkelle Lappiin, en romanttiselle illalliselle.

On poistuttava. Kohteliaasti todettava, että annetaan olla; sinulle on joku parempi, tasa-arvoisempi. Epätasapainoon taloudessani en itse toistamiseen kykene. On ensin kurottava oma elämä kasaan, katsottava sitten uudelleen. Vaikka siihen menisi vuosia. Haluan voida kantaa vastuun omasta taloudestani, en roikkua rahassa toisessa.

 

Ja vuosiahan siihen on mennyt. Uudet yllättävät käänteet horjuttivat elämää uudelleen (katso tästä lisää: ”Ajauduin pienyrittäjän kuolettavaan kierteeseen”). Mutta päätöksessäni pysyin; haluan ensin omille jaloilleni, tasapainoon ja turvaan, jotta voisin sitä kenties joskus jonkun toisen kanssa kokea.

Uhrauksia. Tai kenties paremminkin vakaumuksia, kokemuksen opettamia. Asioita, joita on pakko tapahtua ennen eteenpäin menoa.

Sitä on maailma.


DEBIT. Painan pankkikorttikoneen nappia.

Debit. Ei ikinä credit.

Neljäkymmentäviisi euroa ja viisikymmentä senttiä.

Muistan tuon summan. Kerran se oli saldo pannkkitilini tiliotteessa, todiste ainoista rahoistani, nyt se on vain yksi summa kaupan kassalla.

Vuosia on vierähtänyt, ja lopulta olen tässä. Askel askeleelta olen mennyt eteenpäin. Tehnyt töitä, ja pistänyt säästöön. Vihdoin voin vinguttaa pankkikorttiani vapaasti.

Mutta vain debit, ei ikinä credit.

Olen tarkka, mutta minun ei tarvitse enää huolehtia. Raha ei ole ainoa asia mielessäni. Se ei ole jatkuva jännitys elämässäni.

Nyt, kun olen jo pahimmasta matkan etäällä, näen sen, mitä rahattomuus on minulle opettanut, kuinka se on suhdettani rahaan muuttanut. Tiedän, mitä on, kun ei ole. Ikinä en enää halua kokea sitä suota, jossa olen rämpinyt.

(Juttu jatkuu kuvien jälkeen.)

Ja appropoo, ystävät! Tämä seikkailu olikin huima. Samalla kun otimme kuvia, ihana Lena-ystäväni opetti minua longboardaamaan. Muistatko tämän tarinan ”Longboard – paras elämäntaito-opas evö”, lue se tuosta linkin takaa! Kuvat: Mirkku Merimaa

 

KUN KERRAN on rahaton, aivan pohjalla, alkavat kaikki kurjat kliseet kauhistuttaa. Se, joka sanoo, ettei raha tee onnelliseksi, ei tiedä todella.

Raha tekee onnelliseksi, se tekee vapaaksi. Kun sitä ei ole, joutuu vankilaan; henkiseen ja fyysiseen.

Takuuvarmasti olen miljoona kertaa onnellisempi nyt, kun neljäkymmentäviiisieuroaviisikymmentäsenttiä on vain yksi summa pankkikortilla, ei koko totuus.

Raha antaa turvan. Se antaa varmuuden. Se antaa laajuuden liikkua.

Suurin onni löytyy toki muualta, mutta ilman rahaa ei nykymaailmassa kauas matkata.

Jännä ääriaita, kaiken kääntöpuoli, on se, että kun on kerran rahaton ymmärtää myös sen, miten vähän ihminen lopulta tarvitsee. Jokainen itse määrittää rahan vähimmäistarpeensa. Toisen onnellisuus on tiukemmassa, ja silloin kenties tarvitsee enemän.

Itse en edelleenkään tarvitse rahaa paljon, en koe tarvetta omistaa tai haalia tavaraa, mutta milloinkaan en halua ajautua rahattomuuteen. Haluan, että minulla on vapaus. Ilman rahottomutta en kuitenkaan olisi tiennyt, mitä luottamus tarkoittaa. En olisi ymmärtänyt, mitä vapaus merkitsee. Ja voi pojat, miten tärkeä ja opettavainen kokemus rahattomuus minulle on ollut. Sen johdosta olen tämä upea ihminen, joka tänä päivänä olen.

Ja vaikken kenellekään toivo mitään kokemani kaltaista, on totta, että monelle pieni pysähdys asian äärellä tekisi hyvää.

.

.

.

Rahattomuus ja henkilökohtaisen talouden kriisi kiinnostaa nyt todella paljon; koska sille ei löydy riittävän rokeita kertojia, totesi minua taas uutta lehtijuttua varten haastatellut toimittaja. Mutta kun, hitto vie, ihmisiä tässä ollaan, ja kenelle tahansa pudotus saattaa tapahtua! Siksi kerron aina ajatuksiani, kun niitä halutaan kuulla, ja tuo juttu on tulossa myöhemmin syksyllä Trendi-lehteen.

Olet ihana!

”Olet ihana” on kauneinta, mitä voi toiselle todeta! Milloin olet viimeksi sanonut niin jollekin?

Kokemuksesta voin kertoa, että saa vastaanottajassa aikaan pysäyttävän kiitollisuuden tunteen. Tällainen viesti kuulijalta tipahti aamulla studioon. En kestä, miten onnekas olen, kun saan työstäni tällaista palautetta!

Kunnia-asiani joka ikinen aamu on se, että saan ihmiset liikkeelle uuteen päivään hyvillä ja iloisin mielin – just nyt tuntuu, että tuo tavoite on tainnut onnistua.