Hommiahan tässä riittää. Tämän päivän isoin urakka oli koiran trimmaus. Tämä meidän Hermanni on Parson Russellin terrieri ja nämä koirat nypitään. Ja mehän nypittiin…

Huh, mitä hommaa. Kaksi kolmasosaa koirasta tuli nypittyä tänään, eikä enää kestänyt minun hermoni (ja sormenpäät!) eikä koiran nahka. Taitaa olla sille aika kovaa hommaa. Nyppiessä se murisee ja koittaa näykkiä koko ajan.

Karvaa on nyt ihan joka puolella; suut ja silmät ja korvat täynnä. Ja vielä on yksi kolmannes jäljellä. Mutta onneksi tuo pikkuötökkä on jo paljon paremman näköinen. Raukkaparka koira sai palkinnoksi uuden lelutiikerin. Se oli tuhottu alle viidessä minuutissa. Worth every penny… not! Nyt taidan ottaa lasin viiniä.

Tänään alkaisi poikaystäväni Teron pelikausi harjoituspelillä kotihallilla. Yritän kerätä voimia ja pohtia jaksanko lähteä katsomaan peliä (kun tätä rankkaa hommaa onkin tässä ollut niin paljon…). Vähän sekavat tunnelmat on peliin lähdön suhteen, en tiedä miten suhtautua tähän. Jotenkin tuntuu oudolta, että tästä se taas lähtee käyntiin, elämä urheiluvaimona.