Kävin taas visiitillä Göteborgissa. Ajattelin ensin etten kertoisi tästä käynnistä ennen kuin tiedän kuinka asian kanssa käy, mutta tuossa kotiin ajellessani totesin, että mitä ihmettä minä spennaan. Tämähän on elämääni! Ja siihen kuuluuvat kaikki nämä asiat; varmat ja epävarmat. En siis voi jättää tätä asaa kertomatta vain siksi, että pelkään menettäväni kasvoni jos asia ei toteudukaan. Miksiköhän sitä häpeää ja pelkää epäonnistumisen mahdollisuutta ja siitä julkisesti kertomista? Tuntuuko epäonnistuminen sitten vielä pahemmalta, jos on jo kertonut kaiken julkisesti?

Matkalla koelauluun. Lupaan, etten ota jatkossa enää yhtään kuvaa ajaessani autolla.

Kävin erään lauluyhtyeen koelaulussa. Olen todella innoissani ja haluaisin niin kovasti päästä ryhmään mukaan! Ryhmä tekee erilaisia näyttämöprojekteja (yhdistää siis vähän teatteria ja musiikkia; juuri niitä asioita, joita rakastan!). Olo on nyt samanlainen kuin aina kaikkien koe-esiintymisten jälkeen: hyvin epävarma ja sekava. Laulu meni hyvin, ja esiinnyin varmasti oikein vakuuttavasti ja osasin perustella miksi minun kuuluisi olla mukana, mutta eihän sitä koskaan voi tietää. Hakijoita on useita, eikä raadin mielenliikkeitä ei voi koskaan ennustaa. Saan tiedon jo perjantaina. Jännittää! Pitäkää peukut pystyssä minulle!

Göteborgissa juuri ennen koelaulupaikan ovesta sisään astumista

/Maija, jättää nyt tämän asian muiden käsiin ja iloitsee onpa tulos mikä tahansa