Kotona ollaan. Ja nyt on vähän boltsi pyörällään. Vaikka matka Helsingistä Göteborgin kautta Varbergiin ei ole maantieteellisesti valtavan pitkä, tuntuu se henkisesti siltä, kuin matkustaisi maailman ääriin. Tuntuu siltä, kuin astuisi aivan toiseen maailmaan, jossa on aivan eri säännöt ja lainalaisuudet; ja jossa minä olen ihan eri tyyppi. Kun astun lentokoneesta Ruotsin maaperälle olen kuin Tuhkimo, joka muuttuu keskiyöllä prinsessasta piikatytöksi. Ja kultavaunut kurpitsaksi. Ja lakeijat hiiriksi.

Helsingissä päivät olivat täynnä vauhtia ja innostavia tapaamisia – sellaista, mitä elämäni ennen oli. Ja Ruotsissa taas tahti hiljenee. En vielä osaa käsitellä tätä kahden maan välillä liikkumista ja ”identiteettini” muuttumista sen mukaan missä olen. Ehkä tämä muuttuu vielä. Toivottavasti.

Onneksi eilen heti saavuttuani saimme mueluisia vieraita: ystäväni Kata lapsineen saapuivat kylään pariksi päiväksi. Lähdimme heti kotiin tultuani keilaamaan. Enpä Suomessa ehtisi kiireiden keskellä viettää aikaa leikkimällä ja pitämällä hauskaa keskellä viikkoa.

STRIKE!!!