No siinä haastattelussahan oli pieni twisti…

No siis kaikkihan meni jotenkin näin:

Vedin kolmosasun (katso lisää eilisestä postauksestani ”Hjälp! Mitä päälle haastatteluun?) niskaani, meikkiä naamaan, kikkaraa tukkaan ja lähdin ajamaan kotoa Göteborgiin. Aivan liian ajoissa. Olin varmuuden vuoksi paikalla 50 minuuttia etuajassa… Kaksiminuuttinen jyskytti aivoissani. Mikään muu haastattelussa ei jännittänyt kuin pelko tästä pikkiriikkisestä showstani; että jos menen lukkoon ja unohdan kaiken. Onneksi olin taitellut kassiini nätisti muistilapun lähtiessäni ja alleviivannut avainsanat vihreällä tussilla. Se olisi turvani! Otin vielä varmuuden vuoksi vessassa kuvan itsestäni uusi syystakki päälläni; kato näin lungi mä oon!

lungi

Mutta eivät riittäneet viidenkymmenen minuutin turvavarat ja nätisti taitellut muistilaput; kaikki turvan ja varmuuden tunne, jonka olin itseeni ladannut romahti, kun astuin haastattelupaikan ovesta sisään. Jutussa kun näet oli pikku twisti; siellä ne yhdeksän muuta paikanhakijaa kilistelevät kahvikuppejaan nätisti kokoustilassa keskenään rupatellen. Ja me tulisimme esittämään kaksiminuuttisemme toistemme edessä! Onko mitään hirveämpää kuin joutua esittämään se mielen lähes hajoamispisteeseen saanut hitsin kaksminuuttinen hattivattihirviömonsteri, ni, toisten samaa työpaikkaa tavoittelevien edessä! Just sillä hetkellä ei ollut.

Kaikkien alkuesittelyjen ja muodollisuuksien ja haastattelujen jälkeen tuli se hetki: KAKSMINUUTTISET OLKAA HYVÄT, haastattelijat kajauttivat iloisesti. KUKA HALUAA ALOITTAA? Ja ennen kuin olin ehtinyt ajatella tai tajuta mitään, huomasin, että sehän on minun käteni, joka töröttää ilmassa: minä haluan aloittaa, koska muuten kuolen tähän paikkaan! Ja seuraavalla silmänräpäyksellä huomasin olevani muiden edessä aloittamassa esitystäni. Muistilappu lojui edelleen kassissa nätisti taiteltuna. Tuijotin muita hakijoita ja haastattelijoita. Köhäisin.

”Hej, jag heter Maija och ett år sen kunde jag inte prata svenska nästan alls. Jag hade precis flyttat till Sverige från Finland och var hemskt rädd: hur ska jag klara mig? Ska ingen förstå mig? Ska alla skratta åt mig? Verkar jag bara dum?”

30 sekkaa.

”I Finland var jag den som pratade mest. Jag klarade mig i alla sorters samtal. Men nu var jag mitt i en helt ny situation; jag hade inga ord. Jag var helt bortkommen och ur min komfortzon.”

30 sekkaa.

”Jag blev också lite arg: ord kan ju inte vara allt i allo. Jag bestämde att utmana mig i samtalssituationer; att försöka använda min energi för att bli förstådd. Jag fokuserade mig på närvaro i kommunikationssituationer och på att kommunicera min energi och mina känslor.”

30 sekkaa.

”Och helt plötsligt började man förstå mig. Utan ord! Jag fattade att man fokuserar sig för mycket i talandet och att det allra viktigaste i kommunikation mellan människor är: hur man är närvarande och vilken känsla man kommunicerar genom sin energi. Och sen förstod jag att jag har ingen fara. Jag klarar mig! Liksom här just nu.”

KAKSMINSAA!!

*Hiljaisuus*

*Ei pienintäkään muisikuvaa siitä mitä olen juuri sanonut*

*Suu korviin asti -hyvmy ja huojennus. Hitto täähän meni hyvin.*

*Maailman coolein ja itsevarmin posaus.*

*Valtavat aplodit*

20131024-192836.jpg

Ja sit jengi oli vaan niinkunet mitensäpuhutruotsianoinhyvin? Olin yksi ainoista, jolla ei ollut esityksessään muistiinpanoja tai powerpoint-esitystä. Olin ainoa, joka pysyi kahden minuutin aikarajassa. Olin ainoa, joka veti esityksensä itselleen vieraalla kielellä. Olin ainoa, jolle haastattelijat sanoivat esityksen jälkeen: MIKÄ ENERGIA!

NIin, että mitä opimme tästä? Varmaan aika paljon. Kummallista miten sitä jännittää jotain tilannetta etukäteen niin paljon, ja siten kun se tilanne on, niin sitä vaan menee ja vetää ilman mitään se kummempaa draamaa. Vetää vaan. Ja sitten miettii jälkikäteen, että olipa hauskaa. Hauskaa? Miten hyvä olo voikaan tulla kun voittaa itsensä!

No mitä sitten seuraavaksi? Siitä lisää vähän myöhemmin.

/Maija, joka makaa sängyllä, syö mutakakkua ja alkaa katsoa leffaa keskellä perjantainpäivää BECAUSE I CAN!

Mainokset

4 thoughts on “No siinä haastattelussahan oli pieni twisti…

  1. Heja, Maija! Luin tätä eläytyen tohon sun tekstiin (ja tilanteeseen) ihan täysin. Tiiätkö, syke ihan kohosi ja pam! Taisi pieni herkistyminen tulla ja kyynelkin tirahtaa, kun oli mennyt niin hyvin! ’Haa! Osasinpas ja pystyimpäs, vaikka en edes puhu tätä kieltä äidinkielenäni!’ Niin mahtava fiilis! You go girl!

  2. Päivitysilmoitus: Raha, nainen ja parisuhde – näin minulle kävi kun elin miehen rahoilla | MaiLife

  3. Päivitysilmoitus: Arkistojen aarre: Raha, nainen ja parisuhde – näin minulle kävi kun elin miehen rahoilla | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s