Ajatuksia työhaastattelusta, Ikean kelloista ja epäilyttävistä ruotsalaisista

Sunnuntai. Kellot on siirretty. En saanut keittiön kelloa takaisin seinälle, naula oli murtanut seinää niin, että se putosi. Nyt se nököttää tuossa lattian rajassa. Missähän on vasara, jotta saisin uuden naulan seinään? Oletteko muuten huomanneet, että tuollaisia Ikean Bravur-seinäkelloja on ihan joka puolella; minne tahansa menee, jostain vastaan tulee sellainen? Olen ajatellut aloittaa projektin, jossa kuvaan kaikki vastaan tulevat Bravur-kellot. Ehkä aloitan sen nyt. Maailma pyörii hitaasti. Hermanni nukkuu sohvalla, minä plärään nettiä keittiössä. Treenaamaan haluaisin lähteä, mutta selkä on ihan hirveän kipeä. En tiedä uskallanko rasittaa sitä.
hermannikello
Niin mitä mietin näin sunnuntaiaamuna? Pari asiaa Bravur-kellojen lisäksi heiluu mielessäni. Huomenna on toinen työhaastattelu. Tai se on oikeastaan jutustelutuokio erään mielenkiintoisen firman toimitusjohtajan kanssa. Esittäytyminen. Vähän niinkuin minun myyntitilaisuuteni. Että he ottaisivat minut töihin. Sinne haluaisin. Ehkä. Huomenna korostuvat siis erityisesti myynitaitoni; että osaan kertoa taustani ja osaamiseni kiinnostavalla tavalla ja argumentoida tarpeellisuuteni tälle firmalle. Että minun kanssa he pääsisivät kehittymään. Sitähän ne firmat työntekijöiltään tarvitsevat. Että saavat osaavia ja innostuneita tekijöitä, jotka auttavat firmaa eteenpäin omissa tavoitteissaan. Huomista haastattelua en jännitä yhtään. Sinne aion vain mennä ja katso mitä vastaan tulee. Sen on pakko riittää. Sanakirjasta aion tarkistaa vielä muutaman sanonnan ruotsiksi. Jotta olen vakuuttava.

Torstain haastattelusta jäin miettimään yhtä asiaa; kuinka varteenotettava työnekijä todella olen kielitaitoni takia. Tuo yrityshän etsii juuri minun kaltaistani ihmistä. Ilman mitään itsekehua; minä olisin heille täydellinen. Se kävi selväksi haastattelussa. Mutta sitten tullaan tähän kieleen. Kuinka paljon nämä yrittykset luottavat siihen, että selviydyn vaativissa asiakastehtävissä ruotsiksi? Ei mitään hajua. Ja se näissä ruotsalaisissa on kummallista, suorastaan epäilyttävää, että heidän sisimpiin ajatuksiinsa ei vain pääse käsiksi. Ovat niin iloisia ja positiivisia kaiken aikaa. Kuten torstaina: haastattelijat olivat yhtä hymyä, täynnä iloista meinikiä ja positiivisuutta. Ilmekään ei värähtänyt antaakseen merkkiä siitä kuinka he todella ajattelevat. En siis osaa sanoa yhtään millaiset mahdollisuuteni ovat mennä eteenpäin. Se jää nähtäväksi, selvinnee ensi viikolla. Jännää.

maijakello2

Ja sitten on tietysti vielä se yksi asia, joka tässä koko työnhakuasiassa hiertää. Mutta koitan saada sen kiteytetyksi toisella kertaa.

/Maija, joka lähtee nyt nakuttamaan Bravuria seinään

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.