Jos minun pitäisi kuvata yhdellä sanalla tapaani toimia elämässä, sanoisin, että olen spontaani. Tässä junassa matkalla Tukholmasta kotiin on aikaa pohtia kaikenlaista ja tulin miettineeksi tämän viikon tapahtumia; sitä, miten hauskaa on, kun eteen tulee tilanteita, joissa vaaditaan kykyä olla impulsiivinen ja tehdä nopeita päätöksiä. Kuten tämä äkillinen päätös lähteä Tukholmaan kurssille, josta en ollut kuullutkaan ja johon minulla ei ollut suunnitelmaakaan osallistua. En tiennyt omasta roolistani kurssilla tai sitä, miksi siellä oikeastaan olen – en edelleenkään. Vaikka eilen herätessäni aamuneljältä matkaanlähtöä varten tai tänään kurssilla marssiessani muiden eteen pitämään puhetta ruotsiksi kirosinkin tapaani heittäytyä nopeasti mukaan erilaisiin tilanteisiin, nopeat suunnanmuutokset ja äkilliset heittäytymiset ovat elämäni suola. Tai sokeri (se kuulostaa jotenkin makeammalta). Miten valtavasti nämä kaksi päivää antoivat!

Toki spontaaniudellani on kääntöpuolensa: minulla impulsiivisen toiminnan haitat näkyvät erityisesti siinä, että voisin joskus harkita sanomisiani edes hetken ennen kuin päästän sanat ulos suustaan. Sillä joskus sieltä tulee spontaanisti ja harkitsematta sellaisia sammakoita, että itsekin tekisi mieli imeä sanat takaisin suuhun samalla kun ne jo purskahtavat ulos.

Sammakoista huolimatta kaikki elämäni isoimmat päätökset – yrityksestäni luopuminen, Ruotsiin muutto tai vaikka blogin aloittaminen – ovat syntyneet hetken impulssista; kun on tuntunut, että on toimittava nyt, vaikka ei oikeastaan tiedä syitä tai seurauksia. Ja vaikka niin voisi ajatella, en ole katunut näitä päätöksiä kertaakaan. Toki välillä on mietityttänyt jälkikäteen, olisiko kuitenkin kannattanut tehdä toisin, mutta aina lopulta sydän tuntee, että päätös on ollut oikea. Ja nämä spontaanit päätökset ovat myös aina johtaneet todella merkittäviin lopputuloksiin, muutoksiin kohti parempaa: en olisi tässä junassa juuri nyt, tällaiseen filosofiseen ajatteluun kykenevänä (?) jos en olisi tehnyt näitä impulsiivisia päätöksiäni. Ja juuri nyt en haluaisi olla missään muualla kuin tässä junassa, vaikka se onkin 1,5 tuntia myöhässä, koska nyt minulla on aikaa laskeutua ja ajatella.

En tiedä onko tässä junafilosofoinnissani päätä tai häntää, mutta sen kai vaan haluan sanoa, että uskaltakaa ihmiset ihanat tehdä spontaaneja päätöksiä. Uskaltakaa luottaa impulseihin ja heittäytyä niihin mukaan! Se on ihan sairaan hauskaa; kun ei tarvitse miettiä ja pelätä mitä tuleman pitää, vaan voi vain tarttua kiinni hetkeen ja hypätä mukaan!
/Maija, joka toivottaa upean spontaania ja inpulsiivista viikonloppua sinulle, blogiystäväni