Istun juna-asemalla Tukholmassa ja odotan junaa. Se on tunnin myöhässä. Juuri nyt ei ole oikein mitään sanottavaa. Tai olisi, mutta en oikein jaksa. Miten voi olla näin väsynyt kahden koulutuspäivän jälkeen! En ole pitkään aikaan istunut tällaisessa valmennuksessa koulutettavan roolissa, enkä voinut ajatellakaan, että esiintymisvalmennus on sen osallistujalle näin rankka. Valmentajan takin se tyhjentää myös totaalisesti: tällaiset koulutukset vaativat niin paljon läsnäoloa ja itsestään jakamista, että niiden jälkeen tuntuu kuin olisi valvonut viikon putkeen. Ja milloin sitä tavallisessa arjessa on näin valppaana, läsnä ja kiinni hetkessä? Väsymyksen lisäksi olo on todella innostunut ja tyytyväinen. Sain itsekin valtavasti uutta oppia ja selviydyin kaksminuuttiseni ”uudelleenajosta”. Nyt sitten katsotaan, kuinka keskustelu työpaikasta etenee tämän työnantajan kanssa. Ainakin voin olla varma, että olen antanut kaikkeni – toivottavasti jätin jälkeeni hyvän vaikutelman in action; sehän tämän koko reissun tarkoitus minun osaltani oli. Tämä on mielenkiintoisin työnhakuprosessi, jossa olen ollut. Niinku evö.

/Maija, joka ei vieläkään kehtaa ottaa kuvia itsestään blogia varten julkisilla paikoilla. Hur pinsamt som helst!