Olen ihan poikki. Intensiiviset päivät Tukholmassa aamuyön heräämisineen sekä tämän aamun siivousoperaatio vetivät totaalisesti mehut pois. Sen lisäksi selkää ja pakaraa kolottaa, enkä jaksa muuta kuin maata sängyssä. Olen tänä syksynä tehnyt hälyyttävän huomion: tuntuu kuin olisin vanhentunut. Enää ei vaan jaksa samalla tavalla kuin joitakin vuosia sitten, kroppa palautuu hitaammin ja yhä useammin tulee kaikenlaisia kremppoja. Tarvitsen enemmän unta ja lepoa ja rakastan kaikista eniten näitä hetkiä, kun saa lojua sängyssä tekemättä mitään. Onko tämä 32 vuoden ikä joku vanhuuden esiaste? Tuntuu, että tämän Duracellpupun pattereista on virta vähentynyt. Dramaattisesti.