En minä halua olla sinkku

Olet varmaan huomannut, että yhdestä asiasta en ole vielä kirjoittanut ollenkaan: sinkkuudesta. Olen nyt sinkku, mutta vielä tällä hetkellä en ole sinut aiheen kanssa, jotta osaisin tai haluaisin kirjoittaa siitä. Mutta yhden asian voin sanoa. En minä haluaisi olla yksin. Vielä kolme kuukautta sitten olin sitoutunut parisuhteeseen loppuelämäkseni, enkä ajatellut, että muita vaihtoehtoja olisi tarpeen edes ajatella – että tarvitsisi enää lähteä uudelle kierrokselle. Vaikka välillä oli hankalaa, ja mieltä koeteltiin, en minä sinkkuelämää enää kaivannut. Halusin perhe-elämää, tasapainoista ja tasa-arvoista yhteiseloa. Toisin kuitenkin kävi, ja nyt ihmettelen uutta arkea parittoman näkökulmasta siihen kuitenkaan sopeutumatta.

Tällä viikolla tunne on vain vahvistunut; olisi ihana tulla töistä kotiin niin että joku olisi odottamassa. En minä halua enää lähteä baariin tsuumailemaan uroita tai surffailla netissä etsien elämäni rakkautta. Onneksi ei tarvitsekaan! Jatkan valitsemallani tiellä, ja annan elämän tuoda eteeni oikeat asiat. Etsimättä, pakottamatta tai asioiden kulkua hoputtamatta.

sinkku

Maija, joka oman takapuolensa tsuumailun ohessa huomauttaa, että tämä ei ollut avoin seuranhakuilmoitus, vaan yksi (ja tällä hetkellä tuntuu, että ainoa) ajatukseni sinkkuudesta

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.