Isosisko Netissä

Tämä nainen on minun idolini!

sisko1

Kata, rakas ystäväni, kolmen lapsen superyksinhuoltajaäiti, yrittäjä, ihminen. Minun isosiskoni. Ei verisukulainen, mutta silti kuin minun isosiskoni. Niin ajattelen hänestä, tajusin eilen, kun olimme viettämässä ihanaa tyttöjen iltaa. Toivoin aina lapsena, että minulla olisi ollut vanhempi sisko, jonka puoleen kääntyä asiassa kuin asiassa, jolta kysyä neuvoa ja jonka kanssa nauraa hauskoille jutuille. Ja nyt olen sen saanut. Vähän jälkijunassa, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä saada elämäänsä varaisosisko!

Kata oli ensimmäinen, jolle soitin itkuisen ja epätoivon sekaisen puhelun (Australiaan!!) eroni jälkeen, häneltä minä hormonizilla kysyin heti neuvoa, kun tajusin haluavani lapsia, hän kuuli aikoinaan ensimmäisenä muuttoaikeistani Ruotsiin; hän on nähnyt minut pahimmillani ja parhaimmillani, ollut mukana iloissani ja suruissani sekä näyttänyt esimerkkiä (välillä vähän huonoakin…). Hän on tuonut koko perheensä Ruotsiin kylään kun olin yksinäinen. Ja juhlinut kanssani elämää, aivan kuten eilen!

sisko3

Jäin miettimään tätä isosiskoasiaa. Minä olen isosisko kahdelle veljelleni, mutta haluaisin myös, että minä, Katan lailla, voisin toimia sellaisena varaisosiskona. Ja sitten tulin ajatelleeksi, että minullahan on tämä blogi. Voisinko tämän blogini kautta toimia varaisosiskona? Olla Isosisko Netissä? Puhua näistä naisen elämän peruskysymyksistä ja auttaa kaikkia suomalaisia pikkusiskojani ja -veljiäni erilaisissa elämäntilanteissa. Kuunnella ja antaa esimerkkiä!

Jos sinusta tuntuu, että jonkun ihmisen olisi hyvä päästä näiden asioiden äärelle ja jutella isosiskon kanssa, ohjaathan hänet blogini ääreen! Minä toivon, että voin jatkossa olla Isosisko Netissä.

sisko4

/Maija, lähettäen virtuaalipusun kaikille siskoille ja veljille!

3 thoughts on “Isosisko Netissä

  1. Päivitysilmoitus: Juuret jossain? | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.