Elämänviisaus: älä osta treenitrikoita väsyneenä

Olen niin väsynyt, etten oikein tiedä miten päin olisi. Jos suoraan sanon, niin tekisi vaan mieli kaatua sänkyyn ja nukkua suoraan huomiseen. Mistä kummasta tämä nyt tuli? Olin suunnitellut juoksulenkkiä koiran kanssa, mutta nyt juuri se tuntuu ihan mahdottomalta ajatukselta. Päivä on vilahtanut kuin silmissä, olen juossut ees taas kaupunkia ja se on varmaan minut väsyttänyt.

Torstain ensimmäinen varsinainen treenitapaamine personal trainerini Tiian kanssa lähestyy. Kävin ostamassa aiemmin tänään uudet psykedeeliset treenitrikoot H&M:ltä.

trikoot2 trikoot

Tai en minä oikeasti tiedä edes ovatko ne edes treenitrikoot, mutta kangas tuntui sellaiselta sopivan lurexiselta, ja 9,95 euron hinta kivan halvalta, että ajattelin kiskaista mukaan nämä ensimmäiset, jotka jostain lähimmästä rekistä bongasin. Tärkeintä valinnassani oli löytää jotkut elämäniloiset byysat, ei mitään tylsiä mustia. En edes jaksanut sovittaa niitä ja päädyin arvonnoissani ottamaan isomman koon. Ja nyt sitten kotiin tullessa kokeilin niitä toeten, että ne ovat aivan liian isot eivätkä edes treeniin taida käydä; kangas ei taidakaan ihan hirveästi hengittää. Voisipa siis tähän kohtaan todeta, että suhteellisen turha ostos, mutta jalkaan nämä kuitenkin torstaina laitetaan.

Mitä opimme tästä? Älä käy väsyneenä kaupassa.

/Maija, joka luokittelee tämän blogipostauksen kategoriaan ”Elämänviisaudet”, sillä tänään ei viisaampaa totuutta elämästä irtoa

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.