Kuka minä olen tuomitsemaan?

Näin äsken aika surullisen tilanteen ruokakaupassa. Hyllyjen välissä vaelteli sellainen vähän vanhalta viinalta haiseva nuhjuisen näköinen mieshenkilö. Minusta hän näytti olevan selvin päin ja käyttäytyi todella kohteliaasti ja hyvin. Hän yritti selvittää myyjältä alennustuotteiden hintaa. Oli selvästi sellainen vähän ujonpuoleinen, elämän runtelema mies. Mutta jotenkin minä aistin hänen hyväntahtoisuutensa – että hän on vaan elämän hurjissa käänteissä ajautunut vähän väärälle uralle, vaikka hyvä sydän sykkii rinnassa.

Mies ei oikein tuntunut edes uskaltavan lähestyä myyjää, mutta rohkeni kuitenkin tiedustella valmisruokapakkauksen hintaa. Myyjä, nuori tyttö, ei vilkaissutkaan mieheen, vaan tokaisi välinpitämättömästi että mies voi tarkistaa kyllä ihan hyvin hinnan itse hyllystä – siinähän se lukee. Mies palasi ujostuneena ja hämmentyneenä takaisin hyllylle, mutta ei löytänyt merkintää. Sitten hän vaan otti tuotteen, pisti sen koriinsa ja kulki kassalle pää painuksissa. Hän ei ostanut mitään muuta kuin alennetun einesruokapakkauksen. Ei varmaan uskaltanut ostaa muuta, kun ei tiennyt hintaa. Minä tarkistin; hintaa ei edes ollut hyllyssä!

Miksi me tuomitsemme toiset niin helposti ulkokuoren, siihen liittyvien ennakko-oletusten ja oman paremmuudentunteen perusteella? Miksi emme voi auttaa toista, vaikka hän näyttäisikin puliukolta ja haisisi vanhalta viinalta? Kuka minä olen tuomitsemaan? Jokaisen sisällä sykkii samanlainen sydän! Emmekä voi tietää mitä toisen pinnan alla on; mikä hänen kohtalonsa on ollut. Minulle tuli ihan valtavan paha olla! Olen niin helvetin herkkä, että nyt itken tätä tapahtumaa kotona enkä pysty muuta ajattelemaan. Olisin vaan halunnut rutistaa tuon miehen syliini ja sanoa, että minä haluan auttaa sinua, vaikka omatkin voimani ovat vähäiset.

itkukauppa2

Hyvää yötä, rakkaat blogiystäväni!

/Maija pyytäen, että mietit tätä seuraavan kerran kun arvostelet jotain toista henkilöä

Ps. Sain niin hyvän kommentin Facebookin tämän julkaisun jälkeen, että päätin lisätä tämän, vaikka en aikonut alunperin jeesustella: enhän minäkään auttanut, koska olen ihan samanlainen kuin muut – en uskaltanut puuttua.

3 thoughts on “Kuka minä olen tuomitsemaan?

  1. Koskettavasti kirjoitat, ja tämä on varmasti aihe, johon jokainen on törmännyt joskus muodossa tai toisessa. Aina tulisikin muistaa tuo, mitä kirjoitit ”kuka minä olen tuomitsemaan”. Surullista kyllä. -Elina

    • Niin kaikki me olemme syntiätehneet ja jokainen meistä on jumalan armoa vailla, meidän pitäisi ihmisinä muistaa että kohtelisimme toisia niin kuin toivomme toisten kohtelevan itseämme.me vain olemme kadottaneet kyvyn tuntea empatiaa toinen toistamme kohtaan

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.