Sain eilen lukijaltani erinomaisen palautteen. Hän kysyi, että miksi minulla AIKUISELLA IHMISELLÄ on tarve julkaista niin paljon kuvia itsestäni tässä blogissa, että hohhoijaa. No. Kysymys osuu niin hyvin tämän blogin arvojen ytimeen, että kirjoitan aamun kunniaksi muutaman sanan tästä aiheesta. Ja se on tämä aikuisuus.
Minä olen sitä mieltä, että aikuisuus on tämän yhteiskunnan yksi suurimmista huijauksista. Että kun tulee teknisesti tiettyyn ikään, pitäisi yhtäkkiä tehdä joku ihme muutos ihmisenä, ja alkaa käyttäytyä ihan luonnottomasti; unohtaa, että on koskaan ollutkaan lapsi, jonka koko elämä koostuu leikkimisestä, tutkimisesta ja heittäytymisestä. Kun meistä tulee ”aikuisia” yhteiskunta alkaakin tunkea meidät aikuisuuden muottiin, jossa leikkimielisyydellä ei ole mitään sijaa. Hassuttelu, leikki ja heittäytyminen eivät ole aikuisten hommaa, niin meille sanotaan. Me olemme vakavia! Me olemme aikuisia!
Me ollaan niin vakavia ja varteenotettavia aikuisia, että kukaan ei kohta uskalla leikkiä tai nauraa ääneen. Tai laulaa keskellä katua tai potkia palloa, koska on herranjumala aikuinen. Ja minä en aio tehdä niin vain sillä verukkeella että olen yli kolmekymppinen. Teen asioita, jotka eivät mene normiaikuisuuskaavan mukaan, koska normaali on minusta tylsää. Sitä paitsi aikuisuus tuntuu olevan monelle tekosyy jättää paljon asioita tekemättä. Palautetta antanut lukijani arvioi blogiani kirjoittamalla: ”Mutta erikoinen tämä sun blogi on muutenkin”. Se on hienoin kommentti, jonka voin saada! Tämä maailma nimittäin tarvitse enää yhtään normin mukaista ihmistä, vaan enemmän hulluja, heittätyviä ja lapsenmielisiä luovia ihmisiä. Ja minä toivoisin, että sinäkin, blogiystäväni, uskaltaisit rikkoa rajoja, vaikka vaan ihan pieniä.
Ja sitten jäin miettimään, että millaisen kuvan AIKUINEN sitten julkaisisi blogissaan. Se olis varmaan tällainen:
Ja lisukkeena olisi teksti, johon aikuinen kirjoittaisi ”Kevät se tulla puksuttaa, voi kun on ihanaa seurata kevään tuloa näin aikuisena ihmisenä!” ja lisäsisi perään vielä hymiön ihan vaan vahvistelemaan, että eihän tuo ”puksutella” kuulu hänen normaaliin sanavarastoon, että ihan tässä yhteydessä vaan sanoi niin… Ja sitten seuraavana päivänä kollega työpaikan kahvipöydässä ihan sivumennen kysyy, että oliko tämä aikuinen huomannut, että siinä keväisen leskenlehtikuvan vasemmassa laidassa oli kasa koirankakkaa.
Ja sit se aikuinen ois ihan kauhuissaan ja kävis poistamassa koko kuvan.
/Maija, joka lähtee nyt koko päiväksi leikkimään, sillä tänään on eka Teatterikoulupäivä!
Ps. Lue myös tästä aiempi blogini aikuisuusaiheesta, Manifestini aikuisuudesta.
MaiLife 
Aikuisuuden vaatimuksen voi nähdä myös oman epävarmuuden ilmaisuna. Pitää toimia normin mukaan, jotta tulisi hyväksytyksi.
Sen sijaan oikea aikuinen voisi vaikka ottaa mielenrauhansa omaan haltuun hyväksymällä ihmisten oikeuden omiin näkemyksiinsä ja mielipiteisiin.
Normit ovat yhteisön tapa ennustettavuuden ja jatkuvuuden turvaamiseksi. Se kannatttaa hyväksyä ja sitä voi myös hyödyntää. Miten tylsältä normien rikkominen tuntuisikaan, ellei sillä olisi huomioefektiä. 😉
Miksi ihmeessä kuvittelet minut perustylsäksi normiaikuiseksi, jos ihmettelen tarvettasi kuvata itseäsi blogiisi?! Kertoo kyllä aika paljon sinusta nuo SINUN tekemät johtopäätökset..Täytyy sanoa, että aika kauas meni ne päätelmät…Tätä blogia, samoin kuin Sarastus-blogia lukiessa jo aikaa sitten olen ollut niin tyytyväinen minun omaan elämääni, siihen, että olen tajunnut jo vuosia sitten, että elämässä tärkeintä on pitää hauskaa ja tehdä mielenkiintoisia asioita. Enpä usko, että kukaan tuntemani ihminen minua normiaikuisena pitää…vaikka en selfiejuttuja ymmärräkään… ps. Eilen kävin leikkipuistossa keinumassa, koska se vaan on niin kivaa. Ja pps. Olen 36 -vuotias….
Ja laitappa joskus kuva, kun teet jotsin oikeadti villiä ja lapsekasta…vai onko se vastaisku aikuisuudellem että vääntelee naamaansa ja ottaa siitä valokuvan ja vieläpä julkaisee sen. Vai sekö on villiä, että laittaa kuvia kun treenas kuntosalilla muka villeissä houduissa? Minulle ei ole kyllä koskaan tullut mieleen, että sinun blogisi olisi vastaisku aikuisuudelle…enemminkin yhden ihmisen räpiköintiä elämän kolhuissa…toki toivon, että saavutat tasapainon ja onnellisuuden, jota niin kovasti etsit. Mutta jos väität, että blogisi on vastaisku aikuisuudelle, niin laitapa kuva itsestäsi tekemässä jotain oikeasti lapsekasta. Ei riitä naaman vääntely, muotikuvaukset, kuvat Helsingin katujen mietelauseista, kuntosaliposeeraukset, kuvat skumppalaseista..vai elätkö sittenkin aika tavallista elämää?
Mä en ymmärrä ihmisiä, jotka lukevat blogeja, jotka heitä huonolla tavalla ihmetyttävät, ärsyttävät tms. Tästä maailmasta löytyy niin hirveän paljon blogeja, etten minä ainakaan viitsi lukea sellaisia blogeja, jotka mua ärsyttävät. Jos jostakusta on kivaa laittaa itsestään naamanvääntelykuvia, on se mulle täysin ok, vaikken itse niin tekisikään (kun en edes bloggaa), mutta jos se mua ottaisi päähän, niin en mä jaksaisi a) käyttää omaa aikaani siihen, että asiaa pohtisin ja b) pahoittaa (mulle vieraan) ihmisen mieltä arvostelemalla hänen elämänsä onnellisuutta näiden kuvien pohjalta. Eron jälkeen elämä harvemmilla tosi kivaa on, joten mikä tahansa asia, joka itseä piristää, on musta hyvä tehdä – ajattelivat muut siitä mitä tahansa (ja jottei tästäkin tule nyt sanomista, niin korjaan: mikä tahansa asia, jolla ei rikota lakia tai ehdoin tahdoin loukata tms. toista ihmistä, eläintä, toisen omaisuutta…).
Piti vielä sanoa, että mielestäni tavallinen elämä voi olla rohkeampaa, kuin kuoleman pelon peittoaminen extreme-harrastuksilla. Ja että lapsekas ei ole aikuismaisen vastakohta. Ymmärsin aikuisuudella tässä tarkoittavan sellaista normielämää, jossa tavoitellaan hyväksyntää noudattamalla ”yleisesti hyväksyttyjä” tapoja pienimpiä yksityiskohtia myöden.
Olen myös sitä mieltä, että elämän ensimmäisellä puoliskolla on tapana kerätä kokemuksia ja tehdä kaikenlaista mahdollisimman paljon. Jotta sitten voisi olla valikoivampi ja kyetä jalostamaan näitä kokemuksia siihen, mikä alkaa päivä päivältä muistuttaa enemmän omaa elämää. Oikeasti omaa, eikä sitä mikä muiden mielestä on oikeaa elämää. Kuten vaikka blogikommentoijien. Itseni mukaan lukien. 😉