Eilen illalla nukkumaan mennesä tuli itku. Jokaisena iltana tänä viikonloppuna on tullut itku. Pitkästä aikaa. Tunteet ovat pinnassa. Itku alkoi siitä kun kirjoitin viime viikolla ennen nukkumaan menoa blogiini iltarukouksen, joka meillä lapsena aina luettiin. Siitä ajatukseni taas karkasi jouluun, ensimmäiseen nukkumaanmenohetkeen sinä päivänä, kun minut oli jätetty. Tuona iltana äitini joutui valvomaan nukahtamistani ja luki minulle rauhoitukseksi tuon rukouksen. Juuri muuta en koko päivästä muista. Sinä päivänä minun mieleni hajosi.
Mietin pitkään haluaisinko edes kertoa sinulle tästä. Olin jo tehnyt päätöksen, että en, siksi, että a) sinä et alkaisi kritisoida sitä mitä tavoittelen näillä avoimilla kirjoituksillani b) et kummastelisi, onko minulle nyt vain syntynyt joku sairas tarve terapoida itseäni julkisesti tai c) ettet ottaisi minua enää vakavasti, vaan pitäisit hulluna tai sairaana. Edelleen pelottaa painaa julkaise-nappia, ja haluaisin vain selitellä tätä valintaani kertoa kokemukseni julkisesti, vaikka tämä tuntuukin aivan oikealta teolta.
En tavoittele mitään, en terapoi, enkä, luoja paratkoon, ole sairas! Ei. Yksinkertaisesti haluan vain toteuttaa sitä linjaa, jonka olen blogini arvoksi määritelly: puhua omasta totuudestani. Ja nyt tällainen kokemus on osa minun totuuttani. Jos et sinä tietäisi tästä, et tuntisi minua. Ja ehkä tämä auttaa sinua tuntemaan myös itsesi vähän paremmin. Siksi haluan myös kysyä sinulta:
Onko sinulla ollut joskus elämässäsi hetki, jolloin mielesi on romahtanut?
Jos on, tiedät varmasti mistä puhun. Jos ei ole, lue tämä kirjotus erityisellä tarkkuudella; kenen tahansa elämään voi milloin tahansa tulla traumaattinen tilanne, joka sekoittaa mielen. Minä haluan vain jakamalla oman tarinani kertoa, että siitä pääsee yli. Että tälläinenkin kuuluu normaaliin ihmiselämään. Vaikka hajoaa henkisesti, ei tarkoita, että olisi sairas tai että leimautuisi lopuksi elämäänsä.
Sinähän huomasit, en blogannut pitkään aikaan. Minun jouluni meni juostessa ammattiauttajalta toiselle. Olin shokissa ja kriisissä. Minulta oli juuri mennyt kaikki turva elämässäni; koti, puoliso, toimeentulo, kotimaa – ei ollut minkäänlaista tietoa tulevasta. Yrityksestäni luopumisen ja uuden urasuunnan etsimisen sekä Ruotsissa vietettyjen vaikeiden ja epätietoisten aikojen yhdistyminen erouutiseen kasaantuivat yhteen, ja minä romahdin.
Et olisi tunnistanut minua silloin; sen enempää en halua enkä osaakaan kuvata itseäni. En syönyt, pelkäsin nukkua – unet pelottivat minua eniten. En pystynyt tarttumaan mihinkään, itkin, tartuin äitiini, joka oli ainoa turvani koko maailmassa.
Vanhempani pelastivat minut. Nostivat minut pystyyn ja pitivät ylhäällä. Pelottavinta oli jäädä yksin heilä vietieytyn 1,5 viikon ja Ruotsissa viettämieni muutaman päivän jälkeen. Mutta ei ollut vaihtoehtoja. Nyt jälkikäteen tajuan itse, että en minä ole hullu, vain inhimillinen ihminen. Minä pääsin kaiken yli ja olen nyt vahvempi kuin koskaan – ja huomenna vielä vahvempi! Selvisin vähällä: ilman lääkkeitä tai pitkiä terapioita. Nyt olen jo aivan omillani! Eteenpäin menevä ja positiivinen mieleni on ollut pelastukseni. Toipuminen toki kestää oman aikansa, ja vaikka nyt mieleni on kunnossa, huomaan kehon tulevan vähän jälkijunassa. Väsymys on välillä kovaa ja keho reagoi kivuin.
Elämä on hurja matka, jonka varrelle mahtuu jos jonkinlaista tapahtumaa ja kokemusta. Joskus paineet kasaantuvat niin koviksi, että niiden on purkauduttava. Mutta jokaisesta myrskystä voi selvitä, ne laantuvat ajan kanssa ja lujasti itseensä uskoen. Minä tiedän!
/Maija, jolla ei tämän jälkeen ole enää yhtään luurankoa kaapissa, vaan tunnet nyt minut läpikotaisin
Ps. Nuo kuvat ovat kaksi ensimmäistä itsestäni ottamaa kuvaa joulun jälkeen, nekin lisäsin tähän vain rytmittämään vähän tekstiä, tuntuu että tähän blogiin ei muuten olisi soveltunut mikään kuva
MaiLife 
Kuulostaa siltä, että olet matkalla ja hyvään suuntaan. Itselläni on sellainen kokemus, että itsensä oppiminen alkaa tuosta vaiheesta.
Että pala palalta romahduksen jälkeen alkaa ymmärtää asioita.
Että jokainen isompi oivallus avaa uuden ymmärryksen polun, joka vie syvemmälle minään ja samalla syvenpään yhteyteen jonkun isomman kanssa.
Onneksi olkoon!
Ei mitään niin pahaa, etteikö siitä voisi koitua jotain hyvää. Eteen päin elävän mieli!
Hienoa että jaoit tämän Maija. Ihminen on vahvempaa tekoa kuin me yleensä osaamme uskoakaan. Itseensä pitää vain uskaltaa katsoa ja kuunnella ja tuntea kaikki se, mitä vastaan tulee. Jos niin ei tee, keho reagoi joka tapauksessa, siitä johtuu monen ihmisen päänsäryt, vatsakivut, kolotukset ja paniikkioireet. Mahtavaa matkaa sinulle eteenpäin!
Kaikille ihmisille tulee pysähtymisen hetkiä. Rohkea blogikirjoitus. Tsemppiä eteenpäin!
Rohkeasti kirjoitit. Tänään itse pohdin juuri häpeää, kuinka meidän jokaisen olisikin tärkeää kokea kaikki tunteet, koko elämänkirjo edessämme, sillä vain näin pääsemme vapaiksi menneisyydestämme. Näytät rohkeaa esimerkkiä kirjoittamalla. Voimia eteenpäin!
Hieno kaapista tulo! Kokemuksesta voisin sanoa että älä pelkää turhaan hullun tai sairaan leimaa. Kyllä hullukin voi sanoa paljon viisaita sanoja ja,hänet otetaan tosissaan. Ei se aina ole helpoin tapa elää, mutta useasti palkitsevaa. Meidän kokemuksissa tuntuu olevan paljon samoja piirteitä. En ollut Ruotsissa asti, vain naapurikunnassa. Menetin lapsen keskenmenossa, avomiehen 3päivää keskenmenon jälkeen, kodin ja tulevaisuuden. Mieli romahti ja minä romahdin – 3,5v sen jälkeen olen onnellisesti naimisissa. Tein kaiken työn itse ja siitä perkeleen ylpeä.
Päivitysilmoitus: Fade Hetemaj – vahva nainen | MaiLife
Päivitysilmoitus: Joulukuun kahdeskymmenestoinen päivä | MaiLife
Päivitysilmoitus: Projekti ”Maijalle töitä” | MaiLife
Päivitysilmoitus: Säilyisi tulevallekin mahdollisuus | MaiLife
Päivitysilmoitus: Samppanjapissiksen piinaava paljastus | MaiLife
Päivitysilmoitus: Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen elää | MaiLife
Päivitysilmoitus: Joskus on pelättävä kuolevansa uskaltaakseen elää | MaiLife
Päivitysilmoitus: Joskus on pelättävä kuolevansa voidakseen uskaltaa elää | MaiLife
Päivitysilmoitus: Stressiä ei aiheuta epävarmuus, vaan älytön tarve kontrolloida | MaiLife
Päivitysilmoitus: Mielenterveys on suoraa puhetta ja toimintaa, ei turhia tabuja! | MaiLife
Kiitos, Maija, että kirjoitit juuri tämän tekstin! ❤ Kuten huomaat, luen tämän vähän jälkijunassa mutta minulle ehkäpä juuri oikeaan aikaan. Minut jätettiin vuodenvaihteessa aika rumasti (ei selityksiä, kaikki yhteydet poikki, tavarat yöllä muovipussissa auton alle ja viesti "Uuteen nousuun – kumpikin! :)" – kaksi viikkoa aiemmin oli vielä rakastettu valtavasti ainakin sanojen mukaan), ja putosin sellaiseen kuoppaan, jollaisesta en tiennyt. Menneiden kokemusten vuoksi nousen täältä hitaasti (Välillä tunnen kateutta, että sinä sait uuden otteen nopeammin kuin minä: sain syötyä kunnolla vasta huhtikuun alussa ja viikko sitten nauroin ensimmäisen kerran tänä vuonna oikein vatsasta saakka. No, tämä on minun tieni ja yritän hyväksyä, että hidasta on mutta on aina jotain vähän enemmän.) mutta nousen kuitenkin. Olen yrittänyt etsiä jostain vertaistukea, koska minun tuttavapiirissäni tällaista ei tapahdu, vaan suhteet ovat turvallisia ja vakaita. Sitten löysin blogisi.
Ei ole mukavaa, että olet joutunut kokemaan mielen romahtamisen, mutta minusta tuntuu hyvältä lukea tekstejäsi siitä. Nyt tiedän, että en ole ainoa, vaikka siltä tuntuu, minä en ole viallinen (tämä vielä prosessoinnissa vahvasti) ja tärkein: tästä voi selvitä, koska joku muukin on selvinnyt, ja voi vielä jonain päivänä tuntea olevansa ihana nainen. Tiedän, että joku muukin miettii ja suree samanlaisia asioita kuin minä. Olemme ilmeisesti hyvin samanikäisiä, mutta ainakin nyt tunnut olevan minulle se isosisko, joka auttaa ja tukee ja jota olen aina toivonut. Ehkäpä kiitoksena voin siis toteuttaa yhden toiveesi: sinä olet netti-isosisko.
Tämän pidemmälle en ole lukenut vielä, mutta katsoin videosi Norjasta, jossa pohdit rehellisyyttä. Se oli se, jota kautta löysin tänne. Siinä puhuit juuri sellaisia asioita, joita minun tarvitsee nyt kuulla.
Kiitos.
Ole hyvä! ❤️
Päivitysilmoitus: Kun erossa ei koskaan annettu anteeksi… | MaiLife
Päivitysilmoitus: Pieni katse, pieni kosketus, pieni teko – on monta tapaa auttaa | MaiLife
Päivitysilmoitus: Vain se voi rakastaa, joka haluaa – näin neljä vuotta sinkkuna käänsi käsitykseni romanttisesta rakkaudesta | MaiLife
Päivitysilmoitus: Ei ihminen eniten pimeyttään pelkää, vaan valoa, voimaansa | MaiLife