Joulukuun kahdeskymmenestoinen päivä

Tiedättekö milloin minä aloin uskoa enkeleihin?

Joulukuun kahdeskymmenestoinen päivä kello 15.34.


Se oli elämäni romahtamisen toinen päivä
. Olin edellisenä iltana matkustanut junalla Helsingistä Jyväskylään vanhempieni luokse pitkän kärsimysmatkan. Olin shokissa kaikesta päivän aikana tapahtuneesta. En pystynyt kuin itkemään ja hokemaan ”Anna hyvä jumala minulle toinen mahdollisuus.”. Myöhään illalla vanhempani raahasivat minut Jyväskylän keskussairaalaan; ei ollut muuta keinoa kuin mennä pyytämään sieltä rauhoittavaa lääkettä. Vaikka itse olen kovin lääkevastainen, oli pakko suostua, sillä en uskaltanut mennä nukkumaan eikä mieleni rauhoittunut.Saavuimme ensiapuun kello 22.30 ja istuimme odotushuoneessa aamu kolmeen. Oli perjantai-ilta, ja kaikki pikkujouluissa päänsä auki kolhineet juopuneet juhlijat lipuivat ohitsemme lääkärin vastaanotolle. Itkin hysteerisesti koko tuon ajan. Lopulta sain lääkkeen ja tainnutin itseni kotona uneen.
* * *
Seuraava päivä tuntui yhtä kamalalta. Itku ei ollut loppunut, mieli ei rauhoittunut. Äitini keskusteli puhelimessa sairaanhoitajan kanssa ja he koettivat saada minulle vielä yhden lääkkeen illaksi. En voinut kuvitella meneväni taas juopuneiden keskelle jonottamaan ja koetimme saada reseptin ilman lääkärintarkastusta. Lääkäri kuitenkin vetosi vahvaan etiikkaansa ja sanoi ettei muuta vaihtoehtoa ole. Niinpä suuntasimme uudellen ensiapuun.
* * *
Saavuimme paikalle kello 15 ja minut kutsuttiin sisään jo puolen tunnin päästä. En voinut uskoa sitä todeksi, luulimme, että joudumme odottamaan ikuisuuden. Astuin sisään huoneeseen ja kättelin lääkäriä purskahtaen itkuun. Lääkärillä ei ollut päällään valkoista takkia, vaan hän näytti aivan sairaanhoitajalta. Katosin hänen rintakylttiään ja siinä luki lääkäri.Kerroin tilanteeni ja hän hiljeni hetkeksi. Sitten hän tarttui käteeni sanoen: ”Nyt minä siirrän hetkeksi tämän lääkärintittelini syrjään ja puhun sinulle kuin ihminen ihmisenä.

Suuni loksahti auki. Hän kertoi, että tasan kuusi vuotta sitten hän harhaili Helsingissä Töölönlahdella samassa tilassa kuin minä. Hän oli asunut Saksassa miehensä työn perässä ja tullut juuri eronneena naisena takaisin kotiin. Hän kertoi minulle elämäntarinansa. Hän kertoi, että nyt hän oli naimisissa ja neljän upean lapsen äiti.

”Sinä selviät tästä. Me selviämme tästä. Minä selvisin tästä! Ja elämä muuttuu paremmaksi!”, hän huusi minulle uskoa valaen. Itkin. Mukanani ollut äitini itki. En voinut uskoa mitään todeksi.

* * *
Hän oli minun enkelini! Hän oli se sama lääkäri, joka puhelimessa kieltäytyi uusimasta respetin. Minun oli tarkoitus tavata hänet!

”En tiedä onko tämä sallittua käytöstä potilaalta”, sanoin, ”mutta voinko minä halata sinua?”. Ja sitten me halasimme; lääkäri ja potilas, kaksi elämän kohimaa naista. Ja nyt toukokuun yhdeksäntenä kello 9.06 julkaistessani tämän kirjoituksen minä tiedän että hän oli oikeassa. Minä selvisin tästä!

* * *
Jaan tämän minulle todella vaikean tarinan kanssasi vain siksi, että haluan toivoa sinulle jotain tänään, toukokuun yhdeksäntenä. Jos minä voin sinulle jotain tänään toivoa, se olisi tämä: Usko siihen, edes tämä yksi päivä, että elämällä on tarkka suunnitelma meitä jokaisten varten. Elä täysillä ja usko, että nurkan takana sinuakin vartioi pieni enkeli ja se tulee luoksesi kun on sen aika!

uitenkeli

Kuvitusta tähän juttuun oli aika vaikea keksiä. Mutta sitten löysin tämän: Mirkku Merimaan UIT:ssa keskiviikkona minusta ottaman kuvan… Enkeli? (tässä samalla pieni sneak preview keskiviikkoiseen haasteeseeni, kerron siitä myöhemin lisää)

Rakkaudella, Maija
Mainokset

6 thoughts on “Joulukuun kahdeskymmenestoinen päivä

  1. Kiitos kirjoituksestasi. Ehkä se oli tänään minulle tarkoitettua tekstiä. Uskon itse myös jonkinlaiseen kohtaloon tai johdatukseen, miksi ikinä sitä haluaakaan kutsua vakaumuksensa mukaan.

    Tänään itselläni on romahduksen päivä ja elämä tuntuu olevan hiuskarvan varassa. En halua ottaa lääkettä kuin ihan pakosta, siilä haluan kuitenkin tuntea olevani elossa, joka solullani. Jotenkin tästä on vainselvittävä, vaikka minuutti kerrallaan.

    Tulevaisuutta ei näe ja se on toisinaan pelottavinta, mitä tiedän, kontrollifriikkinä kun aina haluaisi tietää ja suunnitella. Ymmärrän myös, että kohtaloni on oppia elämään itseeni luottaen ja toisista välillä tukea ottaen. Sellainen on vaikeaa, kun yrittää olla vahva ja handlata kaikkea uutta.

    Kuten sinunkin tarinassasi, minulla oli joulukuussa ymmärtävä lääkäri, joka näki minut sillä hetkellä muunakin kuin vain rauhoittavia tinkaavana potilaana. Sain myös halauksen. Vaikka lääkäri oli minua huomattavasti nuorempi ja varmasti elämänkokemusta hänellä ei asiasta ollut,,kykeni hän asettumaan hetkeksi asemaani ja kohtelemaan minua yhdenvertaisena ihmisenä.

    Toisen kerran ”enkelinä” toimi opettajani koulussa, missä olen parhaillaan. Opettja tarjoutui lähtemään vaikka kahville yhdessä jos tarvitsen apua. Ihailtavaa! Opettajalla kun on satoja opiskelijoita ja silti hän tunsi että voisi jakaa hetken kanssani, jos tarvisten tukea.

    Tänään en tosiaan jaksa ajatella tulevaisuutta, en edes huomista vielä, mutta tiedän, niinkuin sinä, että se hieman valoisampi huominen on vain askeleen päässä ja enkeleitä on mitä kummallisimmissa paikoissa.

    Kiitos vielä kerran kirjoituksistasi.

  2. Kiitos kirjoituksestasi.

    Olen kokenut samanlaisen romahduksen yli 7 vuotta sitten ja sen jälkeen meni 5 vuotta kuin sumussa lääkkeiden ja terapioiden parissa. Olin varma, että (Juha Tapion sanoin) ”kaikki muut kaatuvat ympäriltä, mutta me ei koskaan”. Mutta niin vain kävi ja toinen nainen vei hänet.

    5 vuotta kipuilin, kunnes luin Lorna Byrnen Enkeleitä hiuksissani. Minä, ateisti, en ole koskaan uskonut muuhun kuin itseeni, mutta silloin eräänä pimeänä elokuun yönä sanoin puoliääneen: enkeli, jos olet olemassa, näytä minulle viimeinen mieheni, että tiedän, ettei minun tarvitse elää yksin loppuelämääni.

    Aamulla herätessäni näin silmissäni vaalean, hymykuoppaisen miehen ja aloin tarkkailla ympäristöäni. 2 kk meni ja olin jo varma, että huuhaata koko juttu, kunnes lavatansseissa hän katsoi minua suoraan silmiin, kun tanssin toisen kanssa ohi.
    Arvannet, että kylmät väreet menivät läpi ja jalat muuttuivat hyytelöksi…

    Siitä illasta alkaen erottamattomat. 1,5 vuotta ja kihlaus takana ja nyt vasta olen löytänyt elämäni miehen. Exääni sellaiseksi luulin, mutta tällaista sielujen yhteyttä meillä ei sen 23 vuoden aikana ollut.

    Elämä jatkuu ja parempaa on odotettavissa. Nyt minäkin uskon sen kliseisen lauseen. 🙂

  3. Minä olen myös kohdannut enkelin, ensimmäisen kerran muistan, kun kohtasin jotain ihan tajuttoman käsittämättömän suurta ja syvää rauhaa kun olin ehkä 16 vuotias. Kotona oltiin riidelty ja se riitely oli jatkunut ikuisuuksia. Vanhemmilla ei ollut helppoa keskenään, eikä meillä kellään. Siinä sit menin nukkumaan ja jostain rippikoulusta olin oppinut että voi rukoilla. Niin sitten rukoilin ja itkin selälläni sängyssä ja yhtäkkiä vaan sellainen valkoinen olento ja valo lepäsi minun päälläni, ylläni, yläpuolellani vähän matkan päässä ja koko olotila rauhoittui kertalaakista. Sisään valui syvä rauha ja lepo ja nukahdin siihen. Se oli aivan käsittämätöntä syvää rauhaa ihan hirveässä hätäitkutilanteessa.

    Sittemmin enkelin siiven kosketus tuntuu milloin missäkin. Kirkonpenkissä aivan yllättäen ja arjessa missä milloinkin. Myös arkienkeleitä on, yksi heistä on ystäväni jolle voin soittaa aivan milloin vain ja hän aina vaan kuuntelee. Ei koskaan ala neuvomaan, vaan kuuntelee. Aivan upea ystävä ja enkeli.

  4. Päivitysilmoitus: Heinäkuun kahdeskymmeneskolmas päivä | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.