Minä olen auton akku

Huomenta, te ihanat kukkaseni! Raukean hidas sunnuntai tuntuu aika ihanalta. Tämän viikon ainoa vapaapäivä on tässä, ja aion ottaa siitä kaiken irti. Eilisen päivän kruunasi upea sää, nappasin töistä tultuani kahvia mukaan ja kävimme Hermannin kanssa rauhallisen rennolla kävelyllä. Sitten vielä tapasin ihania ystäviäni kuplajuoman ääressä. Vaikka päivä oli pitkä ja toimintaa täynnä, kaikki oli juuri täydellistä. Olen täynnä energiaa!

akku1

Moni teistä ja ystävistäni on viime aikoina kommentoinut kovaa vauhtiani. Että kylläpäs tämä ”uusi Maija” on täynnä virtaa. Niin. Täynnä virtaa olen, mutta en ehkä sanoisi, että olen mikään uusi Maija. Päinvastoin, tuntuu, että se minulle kovin tuttu vanha Maija on tullut takaisin. Se, joka on käynyt Ruotsissa hakemassa perspektiiviä elämään, joka siellä vähän eristäytyi ja ajautui pois todellisesta itsestään. Sillä minä se en ollut, joka Ruotsissa asui. Se oli joku toinen puoli minusta, joka minun oli tavattava ja kohdattava voidakseni taas ymmärtää kuka oikeasti olen.

Olen aina ollut vauhdikas, aikaansaava, energinen ja luova – tällainen, joka nyt teillekin alkaa MaiLifessa näyttäytyä. Sellainen, joka syttyy tekemisestä ja ihmisistä. Kävin viime viikolla kylässä ystäväni Lotan luona, ja hän esitti osuvan vertauksen itsestään, johon samaistuin täysin: Että olen vähän niin kuin auton akku. Sellainen ihminen, joka latautuu itse koko ajan olleessaan liikkeessä. Mutta jos se pysähtyy eikä sitä käynnistetä pitkään aikaan, siitä loppuu virta. Ja sitten tarvitaan toinen auto  ja virtakaapelit käynnistämään se uudelleen. Sellainen on Maija.

akku2

/Maija, käynnissä taas

 

 

Advertisements

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s