Vanhat tyypit rokkaa!

Tosi vaikuttava päivä! Teatteri Elolla oli tänään pari vanhustentalokeikkaa. Kävimme esittämässä runoja, näytelmäkatkelman ja lauluja ihanille vanhuksille – materiaalia heidän nuoruudestaan. Täytyy sanoa, että vanhat ihmiset ovat jotenkin tosi suora ja rehellinen yleisö – he kyllä kertovat mitä mieltä ovat. Onneksi meidän yleisömme piti tänään ”Vahva nainen” -esityksistämme. Hienoin palkinto oli se hetki, kun näki yleisön silmien syttyvän; he kenties muistivat tai tunsivat jotain menneestä, tunnistivat runojamme ja lausuivat niitä ääneen kanssamme, nauroivat Papin perhe -näytelmän Maijulle, jota minä esitin sekä lauloivat ääneen kanssamme lapsuuden lauluja.

vkeikka3

Oli ihana huomata miten paljon pienellä vaivalla voi antaa saaden samalla itselleen jotain todella tärkeää ja suurta. Olin aika väsynyt mennessäni keikalle, mutta kaikki häiritsevät ajatukset ja väsymys katosivat saman tien kun kohtasimme yleisömme. Taiteella on valtava voima. Heille se oli mukava piristyshetki arjen keskellä ja meille esiintyjinä tärkeä kokemus siitä mitä antaminen ja vastaanottaminen parhaillaan on. Nyt olo on otenkin sellainen raukean energinen ja innostunut.

vkeikka5

Myös yksi tärkeä ajatus heräsi mielessäni. En ole oikeastaan koskaan käynyt vanhainkodissa, sillä omat isovanhempani ovat asuneet ja asuvat omissa kodeissaan. Tajusin, kuinka vähän oikeastaan tulee oltua tekemisissä vanhojen kanssa. He ovat valtavan siistejä tyyppejä ja tuli kaipuu olla enemmän tekemisissä vanhusten kanssa; kuulla heidän tarinoitaan, jutella heidän elämästään ja kokemuksistaan. Saada peiliä omaan elämäänsä ja pohtia mikä elämissämme on samaa ja mikä erilaista. Olla lähellä ja aistia ihmisten välinen yhteys, iästä huolimatta. Onneksi sain viettää tämän päivän heidän kanssaan!

/Maija, jonka mielestä vanhat tyypit rokkaa

Advertisements

One thought on “Vanhat tyypit rokkaa!

  1. Päivitysilmoitus: Mihin sä jäit? Tämäkin laulu etsii kotia! | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s