Blogini lopettaminen

Minulla on ollut vaikea juhannus. Olen ajatellut lopettaa blogini. Niin, MaiLifen.

En kerro tätä nyt siksi, että anelisin huomiota. Enkä valita tai kerää sympatiaa. Mikään yksittäinen tapahtuma ei ole tämän pohdinnan takana. Haluan vain että tiedät, että tällä hetkellä blogini tulevaisuus on kyseenalaistettu. Tämä on elämän realismia. Sitähän te olette tottuneet minulta lukemaan.

Oli vaikea keksiä otsikkoa tälle kirjoitukselle. ”MaiLifen loppu on lähellä”, kirjoitin ensin, mutta se oli aivan liian dramaattinen. Ei tässä ole mitään draaman tarvetta. Asiat asioina. Ajatukset ajatuksina. Ja ajatukseni juuri nyt on blogini lopettaminen.

* * *

Tämän kaltainen bloggaaminen, johon olen lähtenyt, on lähes päivittäinen taistelu. Joka päivä täytyy miettiä kuinka syvälle menen, kuinka rehellinen olen – itselleni ja teille. Ja nyt tuntuu, että olen valinnut liian henkilökohtaisen linjan. En voi enkä haluakaan sitä enää muuttaa, koska sitähän te odotatte minulta, siihen olette tottuneet. Mutta saako se teidät pelkäämään minua? Se, että olen niin raadollisen avoin? Tosiasia on, että moni ystäväni on kääntänyt minulle selkänsä ja se on osaltaan blogini ”syytä”. Minusta on tullut pelottava heillekin. Se, että joku on avoin ja rehellinen, pelottaa, sillä sellainen pistää myös muut kohtaamaan oman totuudenmukaisuuden itseään kohtaan, on minulle sanottu.

Mutta sitten taas mitä raaempia juttuja kirjoitan ja enemmän heikkouksiani paljastan, sen enemmän te minua luette. Nyt kun viime aikoina minulla on hetkellisesti mennyt paremmin, lukijamäärät ovat laskeneet. Kieroa, eikö totta!

* * *

Blogini tuntuu karkoittavan monta ihmissuhdetta ja tämä on yksi isoimmista syistä miksi nyt lopettaminen on lähempänä kuin koskaan. On helppo tirkistellä etäältä kuin tulla lähelle. Pelkään, että se vaikuttaa myös parisuhteen mahdollisuuteen. En voi välttyä miettimästä kuinka blogini vaikutti edellisen parisuhteeni päättymiseen. Kuka uskaltaa elää näin ”rohkean” ja avoimen naisen rinnalla? Ei ainakaan sellainen ihminen, joka ei itse ole sinut itsensä ja omien tunteidensa kanssa.

Toinen minua vaivaava asia on se, josta olen jo aiemmin kirjoittanut. Että moni kokee tuntevansa minut täysin ja läpikotaisin blogini perusteella – paremmin kuin minä itse. Tämä on kuitenkin vain yksittäisiä kulmia elämästäni, heijastuksia siihen. Kukaan, joka ei päivittäin elä kanssani ei tiedä kokonaan kuka olen. En ole esimerkiksi missään vaiheessa kertonut tarkemmin erostani tai vaikka arjestani Ruotsissa. Mutta silti ulkopuolisten on helppo tehdä olemattomia tulkintoja esimerkiksi siitä, että olisin masentunut tai epästabiili, tehdä minusta yksin syyllinen erooni ja puhua selkäni takana totuuksia muille. What the hell, tämä on elämää!

* * *

Harva – jos kukaan – on kirjoittanut tällaista blogia Suomessa, omalla nimellään, omilla kasvoillaan, omilla tunteillaan, ja siitä olen ylpeä. Mutta sillä on veronsa. Kaikki kulminoituu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Niillä on veronsa maailmassa, jossa todellinen heikko minä pitäisi peittää, jotta tulee hyväksytyksi tai nähdyksi menestyjänä.

* * *

Koko tämä lopettamisajatus tuntuu suhteellisen jakomieliseltä, sillä muutaman päivän päästä olen julkaisemassa työnhakunettisivustoni, jossa päästän bloginikin lukijat vahvasti ääneen. Ja sitten onkin mahdollista, että koko blogia ei kohta ole! MaiLifella on upea ja uskomaton joukko lukijoita, ja teidän takianne tätä päätöstäni vielä punnitsen. Kiitos teille jokaiselle!

* * *

Blogillani on ollut hyvä tarkoitus. En suunnitellut sitä miksikään paskan elämän tirkistelykanavaksi. Sen tarkoitus on ollut olla blogi, jossa omalla esimerkilläni kannustaisin sinua kohtaamaan omat tunteesi, ilmaisemaan niitä, olemaan rehellinen itsellei ja hyppäävän rohkeasti elämään. Mutta nyt tuntuu, että kaikki tämä on kääntynyt minua vastaan. Rehellisyyteni pelottaa itseänikin, vaikka tämä blogi onkin pitänyt minut pinnalla viimeisen vuoden ajan. Viimeiset puoli vuotta (kyllä, toissa päivänä tuli kuluneeksi tasan puoli vuotta siitä kun romahdin) tämä on ollut minun pelastusrenkaani. Ilman MaiLifea en olisi tässä.

Minä haluaisin vain tehdä työtä jota rakastan ja elää elämää jota rakastan; nyt tiedän mitä se olisi. Haluaisin, että kykyni näkyisivät maailmalle, ja että se, jossa tiedän olevani parhaimmillani, saisi loistaa – haluan auttaa muita sillä mitä parhaiten osaan. Ajattelin, että blogini olisi tähän tärkeä kanava, mutta nyt tuntuu, että en enää kohta itsekään usko MaiLifeen.

Tiedättekö, että se, että uskoo vahvasti itseensä, ei riitä. Täytyy olla myös muita, jotka uskovat sinuun ja samaan juttuun sekä tukevat pyyteettömästi, että voisi päästä johonkin. Sen olen huomannut. Jos luovutankin blogini kanssa, se ei tarkoita, että luovutan itseni ja unelmieni kanssa. Mutta helpompi on elää omaa unelmaansa ja uskoa itseensä, kun niitä ei jaa koko maailman kanssa. Ei tule turhaa kateutta tai maahan lyttäämistä. Senkin olen huomannut.

* * *

En olisi kirjoittanut tätä ilman ystäväni kannustusta. Hän sanoi, että tämä on juuri sellainen hetki, jolloin pitää uskaltaa olla auki. Kiitos sinulle, rakas, tiedät kyllä kuka olet! Niin nyt minä olen auki. Taas kerran. Edessänne. Olen vähän sellaisessa tilanteessa elämässäni, että jotain isoa täytyy tapahtua, jotta jatkaisin bloggaamista. Jätän asian siis hetkeksi jollekin korkeammalle, sillä minusta ei ole tätä nyt ratkaisemaan.

En osaa juuri nyt sanoa miten blogi tästä jatkuu. Katsotaan mitä tapahtuu. Ehkä tämän ajatusten koonnin jälkeen ratkaisu kirkastuu.

linnunpesä

/Maija, joka löysi eilen tämän maahan pudonneen linnunpesän ja tuijotellen ikkunasta kuinka oman ikkunalaudan alla majailevan lintuperheen pesällä käy kuhina kun äitilintu ja isälintu kantavat pikkuisilleen ruokaa.

Ps. Voin kertoa, että pelkään suhtautumistanne ja kommenttejanne tähän asiaan, sillä tämänkin kirjoituksen (josta tuli pidempi kuin uskoin) voi varmasti tulkita niin monella eri tavalla…

Mainokset

13 thoughts on “Blogini lopettaminen

  1. No hitto!

    Tykkään sun blogista juuri siksi, koska se on niin avoin ja rehellinen, menemättä kuitenkaan sosiaalipornon puolelle. Mutta ymmärrän hyvin, miksi lopettaminen on ajatuksissa. Sillä ainakin minä olen saanut kirjoituksistasi niin kiiltävän peilin itselleni, että välillä on pitänyt vetää muutama henkäys syvään ja muistuttaa, että niin, nämä tunteet eivät johdu sinusta, vaan minusta itsestäni. 😉

    Sitä mietin, että ovatkohan ne kävelemään lähteneet ystäväsi olleet miten aitoja ja vierelläsi mistä motiiveista? Eihän elämä ole pumpulia. Kenelläkään.

  2. Hei, olet varmaan mietinyt pystytkö reivaamaan sisältöä vähän vähemmän intiimiksi, jos ja kun se huolettaa. Olen lukenut blogia alusta saakka. Se on oikeastaan aika ainutlaatuinen ja hyvin laadukas. Viestinnän ammattilaisena minua kauhistuttaa ajatus, että näin paljon työtä valuisi ”hukkaan”. Eihän mikään koskaan mene lopullisesti hukkaan, mutta tällaisen uudelleen perustaminen olisi tolkuton duuni. Ehkä vertaistuki muilta bloggaajilta auttaisi? Voimaa kesääsi!

  3. Hei,

    Ymmärrän, että on pelottavaa paljastaa itsestään näin paljon – käytännössä katsoen ventovieraille ihmisille. Olen ilolla lukenut sun blogia ja harmi, jos sen lopetat, mutta toki sen ymmärrän. Topakan vinkki siitä, että jos jättäisit osan henkilökohtaisuuksista pois, ei se vielä muuttaisi välttämättä liikaa blogia, mutta antaisi sulle vähän enemmän ”liikkumatilaa”.

    Päädyit mihin vain, niin halusin kertoa, että mä ainakin tykkään lukea tätä 🙂

  4. Maija, en ole aivan varma, liittyykö lukijamäärien pieneneminen suoraan kirjoitusten positiivisuuteen. Toki ikävistä asioista kertominen tyydyttää monia tirkistelynhaluisia paremmin kuin myönteiset tai faktapohjaiset tekstit, mutta tilastoihin saattaa vaikuttaa myös vuodenaika. Kesällä blogien lukeminen tuntuu jäävän niin minulta kuin muiltakin.

    Itsekin olen hämmästynyt sitä, kuinka moni on sanonut, ettei viitsi soitella, kun voi lukea kuulumiseni blogista. Mitkä kuulumiset, kysynpä vaan! Vaikka blogissa olisi miten avoin ja rehellinen tahansa, ei siihen mahdu kuin viipale elämää ja sekin aina jollain tavalla suodatettuna tai genreen sovitettuna.

    Jokaisella blogilla on oma elämänkaarensa. Vaikka jään kaipaamaan blogiasi, jos nyt lopetat, uskon, että päätökselläsi on tarkoitus.

  5. Mun mielestä tää blogi on ollut rohkeimpia juttuja pitkään aikaan. En väitä, että oon lukenut kaikkea tai ymmärtäisin siitä lukemastani edes murto-osaa, mutta inhimillisyys kaikessa raadollisuudessaan on kyllä kiehtovaa.

    Toisen kanssaihmisen heikkous, aitous ja avoimuus on kuitenkin monille ja itselleni myös tosi vaikeaa. Se muistuttaa nopeasti niistä puolista mitä ei itsessään halua kohdata. Ja kun niitä ei halua kohdata, niin sitten on helpompaa hyökätä muistuttajan kimppuun ja pyrkiä repimään hänet alas.

    Oli miten oli. Hyvä rundi ja minä nostan hattua tälle matkalle.

  6. Mietin, mitä sulle Maija kirjoittaisin. Edellä Timo kirjoittikin jo pitkälle sen, mitä itse ajattelin. On päätöksesi mikä tahansa, haluan kiittää ja rohkaista edelleen avoimuuteen. Uskon, että on hyvä tehdä sitä, mitä itse halua kokea. Harmillisesti se saattaa sivutuotteena siirtää sivuun niitä ihmisiä, jotka eivät ole kypsiä sille, mitä teet.

    Iloa ja voimaa kesään.

  7. Maija, en aio kiittää sinua rohkeudestasi blogissasi. En myöskään ihmetellä kanssaihmisten tirkistelyn halukkuutta tai kiihkoa ikävien uutisten perään. Ne ovat elämän tosiasioita, jotka eivät muutu. Sinä olet rohkea ja ihminen on utelias.

    Totean vain, että sinä teet valintoja ja suunnan muutoksia enemmän kuin useimmat. Loppuviimeksi muiden mielipiteet eivät ehkä olekaan kovin merkityksellisiä sinulle, niin uskon. Sinä valitset, koska sinä pystyt siihen.

    Jos valitset lopettaa blogin, se on sinun päätöksesi. Ja hyvä sellainen. Jos jatkat, niin hyvä sekin, yhtä kaikki. Mutta sinä osaat valita ja elää valintasi kanssa.

    Linnut tekevät uuden pesän, jos ensimmäinen epäonnistuu. Joko samana kesänä tai seuraavana. Elämä jatkuu.

  8. KIITOS teille jokaiselle ajatuksistanne! Haluaisin kommentoida jokaista erikseen, mutta nyt tuntuu, etten osaa. Ajatuksenne ovat arvokkaampia kuin osaatte ajatellakaan, ja on tutkittava niitä hetki ihan hiljaa omassa sydämessä. Täällä ollaan, edelleen, ja otan mielelläni vastaan viestejänne. Tämän päivän pyhitän nyt TYÖLLE (jee!!), mutta tulen kyllä takaisin. Mikään ei lopu seinään, eikä MaiLife ainakaan tänään eikä huomenna… 🙂

  9. Älä lopeta. Ainakaan niiden vuoksi, jotka ovat kääntäneet selkänsä avoimuutesi takia. He tekisivät sen joka tapauksessa jossain elämänvaiheessa. Ne puolestaan jotka lähentyvät kanssasi blogisi välityksellä eivät välttämättä olisi kohdanneet sinua ikinä ilman avointa ja hyvin henkilökohtaista tekstiäsi. Yhdyn kuitenkin aikaisempiin kommentteihin sen suhteen, että sinun on seurattava omaa sydäntäsi jatkamisen osalta. Tämä on vaikea maa avoimuuden suhteen – kärsin itsekin siitä päivittäin.

  10. Lueskelen tätä toisinaan, eikä mulle ole jäänyt vaikutelmaa paskasta elämästä. Viihdyttävää sillä lailla kuin seuraisi romaanin hahmon elämää, kun ei sua oikeasti tunne. Älä nyt ala vänistä, karsit pikkuisen henkilökohtaisuutta ja jatkat :).

  11. Päivitysilmoitus: Viimeiset paljastukset – on vetäytymisen aika | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s