Avokadopastahanna on uudessa suhteessa Juoksuvalmentajajoonaksen kanssa! Luin tästä iltapäivälehdestä! Ja Avokadopastahanna on eronnut paljon minun jälkeeni! Hemmetti! Huutomerkki!
Pitäisikö minunkin jo nostaa pääni pastakulhosta?
* * *
Oikeasti teen tässä nyt koko ajan töitä. Kirjoitan pää sauhuten loppuraporttia kohta päättyvän projektini summaajaksi, mutta en yksinkertaisesti saa rauhaa ennen kuin puran tämän asian pois aivostani. Jämähdin eilen Avokadopastahannan kuulumisten päälle lukemaan Loppukiri-nimistä blogia, jossa pari naista metsästää elämänsä miestä kertoen kuinka tämä prosessi etenee. Ja olen ihan kauhuissani! Oisko minunkin aika? Nyt?
Olen ollut jotenkin aina sellainen ihminen, että minusta ihmisen on hyvä hengähtää suhteiden välissä. Ottaa aikaa ja etäisyyttä ja pohtia itseään ennen kuin etsii jonkun laastarin. Eikä minusta ole paria etsimään, tekemään siitä tavoitteellista toimintaa, vaan odotan salaa hiljaa mielessäni, että se unelmien prinssi ratsastaisi vastaan tuolla kadulla ja katsoisi minuun ruskeilla silmillään ja minä lankeaisin polvilleni ja linnut kaartaisivat päällämme rakastuneesti ja maailmassa ei olisi ketään muuta kuin me ja aika pysähtyisi ja hempeä musiikki soisi korvissamme ja me ratsastaisimme auringon nousuun pitkin hiekkarantaa.
Mutta nyt! Tarvitsen apuasi! Mitä sinä olet mieltä: kuinka nopeasti voi hypätä uuteen suhteeseen eron jälkeen? Ja miten se unelmien suhde sitten löytyy? Minua on vaivannut ihan hirveästi viime aikoina se, että en tunnu elävän muualla kuin internetissä, enkä siis nyt puhu netin deittipalstoista – blogissani, tarkoitan. Pitäisi kai olla enemmän ihmisten ilmoilla. Vai miten tämä kuvio menee?
Nyt tarttis vähän sutinaa! Että miksen minä jos Avokaopastahannakin?
Moikka vaan exäni, kiva kun luet tätä!
Niin, mitä te olette mieltä siitä, milloin on hyvä aloittaa uusi suhde entisen jälkeen? Pitääkö olla lojaali exälleen ja pitää joku turvaväli suhteiden välissä? Ja miltä tuntuu, jos oma exä löytääkin uuden ennen minua?
Hirveesti kysymyksiä! On juteltava myös Loppukirin tyttöjen ja Avokadopastahannan kanssa! Ehkä he osaavat auttaa.
En tiedä kuka kettuilee ja kenen kustannuksella, mutta taas löysin talostamme, tuolta alakerran käytävältä, kiertoon pistetyn asian. Kirjan, jonka nimi on ”Loistopakkaus – alehintaan”. Viimeksi kultainen sateenvarjo, nyt tämä. Niin miten se meni niitten merkkien kanssa…? En ottanut kirjaa mukaani. ISMO.
/Avokadopastamaija
MaiLife 
Mä itse kuulun ainakin sarjaan, että suhteiden välissä on oltava tauko. Mutta olen todennut, että useat ihmiset, ystävät ja jopa asiakkaatkin jättävät muhun usein pitkän tunnejäljen, joten vaikka ystävän voikin ”korvata” uudella, niin poikaystävää en voi. Toiset voi. Ja siitä oli välillä katkera, kun exäni oli kihloissa jo nykyisen vaimonsa kanssa, kun mä en ollut edes käynyt kolmia treffejä useammilla treffeillä saman tyypin kanssa. Ja naimisiin he menivät ja saivat lapsenkin ennen kuin minä muutin poikaystäväni luo (kuukausi sitten), siis ensimmäisen poikaystäväni viimeisen eron jälkeen.
Mutta onhan se osittain niinkin, että aika parantaa haavat ja uusi rakkaus auttaa unohtamaan entisen. Eli jos uusi löytyy, niin tottakai voit alkaa seurustella, mennä kihloihin tai vaikka naimisiin. Mutta kiirettä se kanssa ei kannata pitää.
Mistä niitä miehiä sitten löytyy?? Hyvä kysymys, itse ”etsin” harrastuksista, mutta eipä ollut kovin nopeaa toimintaa, kun se kesti kolme vuotta. Silloin aika tuntui pitkältä ja kirjoitinkin aluksi, että etsintä (mä en siis oikeasti etsinyt, sinkkuelämä oli ihan kivaa!) kesti neljä vuotta ja aloin laskea, että ei, kolme siinä vain kesti. Netti niitä on kai pullollaan, mutta sitäkin testanneena totesin, että ei sovi mulle.
Tsemppiä sulle ja kuten yleensä teetkin – niin nauti sinkkuelämästä.
t. Entinen iki-sinkku, joka oli helpottunut, kun sai jäädä kotiin YKSIN makaamaan sohvalle pitkästä aikaa.
Lotta, isket ytimeen. Pieni ”paniikki” alkaa tämän ikäiselle naiselle syntyä ajatuksesta, että menisi monta vuotta ennen kuin puolison löytää. Meillä naisilla kun aikaa ei ole loputtomiin jos haluamme perustaa perheen. Se painaa mieltä, sen myönnän, ja oli ihan ensimmmäisiä hyvin lohduttomia ajatuksia eroni jälkeen: saanko koskaan sitä mitä eniten haluan, perhettä. Kolme vuotta meni minullakin edellisen suhteen jälkeen löytää uusi parisuhde ja nyt se sitten meni miten meni… Vaikka tietää, että kiirettä ei kannata pitää, tuo ajatus hieman painaa mielessä.
Itse en kaipaa laastaria (vaikka jotkut ovat sellaistakin suositelleet), olen joskus aikaisemmin tässä blogissani puhunut https://mailife.fi/2014/04/14/uskallanko-rakastua-enaa-koskaan/ En haluaisi pelata, vaan ihan vain tasapainoisen, rehellisen ja kunniottavan parisuhteen. Ja edelleenkin mielessä pyörii uskaltaako sitä. Enää en halua tulla satutetuksi.
Mutta nyt on aika nauttia sinkkuelämästä – sen teen ihan varmasti! 🙂 Kiitos osuvista ajatuksistasi!
Mä olen kyllä sitä mieltä, että se rakkaus löytyy, jos on löytyäkseen. Silloin, kun sitä vähiten odottaa, juuri kun on päättänyt että mulla on hyvä näin, en tarvitse mitään toista puolikasta koska olen itse kokonainen.
Sille ei ole mitään aikamäärettä, jotkut kieriskelevät sen toisen puoliskon kaipuussa vielä kaksi vuotta suhteen päätymisen jälkeenkin. Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että jos ajattelee ”minä tarvitsen miehen”, juuri silloin sitä uutta suhdetta ei missään tapauksessa pidä aloittaa. Tarvitseminen on aikuisen ihmisten väliselle suhteelle erittäin huono lähtökohta. Tasa-arvoinen kumppanuus, that’s more my kind of game!
Minun ajatteluni on juuri tuon kaltainen kuin mitä, Vappu, toteat. En ole oikein koskaan ymmärtänyt miksi elämänkumppania tai paria täytyy etsimällä etsiä. Minusta ei ole siihen. Itse en ole koskaan oikeastaan varsinaisesti deittaillut perinteisessä mielessä, minulla ei ole koskaan edes ollut mitään nettideittiprofiilia. Suhteet ovat vain tulleet elämääni, juuri kuten sanot, kun vähiten sitä odottaa. En sano että on väärin etsiä kumppania, mutta jotenkin sellainen ei sovi henkkoht minulle. Nyt olen vaan kovin hämmenyt kun seuraan maailmaa ja ihmisiä ympärilläni – tuntuu, että kaiken maailman kanavia etsiä paria on pilvin pimein ja minä haluaisin uskoa, että suhde löytyy kun on löytyäkseen. Kaiken tämän oppimani jälkeen voin rinta rottingilla todeta, että minä kyllä pärjään hyvin yksinkin, mutta silti sitä kaipaa ”sutinaa” aina välillä 🙂 Ja ihana olisi löytää sellainen tasapainoinen, elämää täydentävä kumppani vielä.
Rakkaus ei kysy aikaa. Eikä sitä kannata etsimällä etsiä, mutta ei myöskään karttaa mahdollisuuksia. Elä, nauti ja anna asioiden tapahtua.
Näinhän se juuri on, mutta ah kun nuo asiat on käytännössä vaikeita. Vai mitä mieltä te muut sinkut olette? Kyllä sitä vaan, vaikka mitä haluaisi sanoa, ei tuo lämmin ajatus aina riitä: meidät ihmiset (ainakin suurin osa) on rakennettu olemaan toistemme kanssa ja jakamaan elämämme toisen kanssa. Ja kyllä sitä läheisyyttä kaipaa, vaikka olisi kuinka elämästään nauttiva sinkku ja uskoo siihen, että asiat tapahtuvat kun niiden aika on.
Tuo tauon tarve riippuu varmaankin eniten siitä edellisestä suhteesta – jos se on ollut jo pitkään loppumassa ja ajatustyötä eron suhteen on tehty pitkään, mutta jos ero on yllätys ja nopea niin silloin se on tietenkin hyvä käsitellä.
Itse erosin 34-vuotiaana pitkästä suhteesta ja ajatuksena oli silloin elää ihan kunnolla hetki itselleen ja muuttaa sinkkuasuntoon jne. Ja jotenkin tuntuu, että kun elää omana itsenään eikä etsimällä etsinyt ketään niin on tosi luonnollinen ja lähes veti miehiä puoleensa, ja tosi pian törmäsinkin nykyiseen avomieheeni. Nyt on hääpäivä vielä tänä vuonna tulossa ja kahdesta on tullut kolme, lapsikin tuli ennen kuin ehdimme häntä sen kummemmin suunnitella ja ihan parasta niin! 🙂 Ja tuosta erostakaan ei ole vielä lähellekään kolmea vuotta… Tämä kaikki on itselleni kertonut juuri sen, että kannattaa uskaltaa erota jos ei tunne oikealta, koska vasta nyt ja tässä iässä tuntuu todellakin siltä, että on löytänyt sen oman vastakappaleensa ja täysin oikean ihmisen. 🙂 Ja tässä suhteessa kaikki tuntuu vaan sujuvan kuin nappia painamalla, ehkä maailmankaikkeus vain toimii niin kun palikat on kohdallaan! 🙂
Kiitos, Lillan! Annat mulle uskoa tällä tarinallasi! ❤
Minäkin uskon vahvasti siihen, että väkisin ei synny mitään hyvää. Elämänkumppanin voi kuitenkin löytää ihan mistä tahansa. Kanavalla ei mielestäni ole yhtään mitään merkitystä eikä silläkään, onko sitä kumppania hakemalla hakenut vai onko hän vaan kävellyt vastaan. Ainoa asia, jolla on jotain merkitystä, on lopputulos – se, että löytää itselleen sopivan kumppanin, jonka kanssa on hyvä olla. Siis jos haluaa parisuhteessa elää. Toisille sopii aktiivinen etsiminen, toisille passiivisempi go with the flow -taktiikka. Todennäköistä kuitenkin on, että kukaan ei tule sieltä kotoa hakemaan, joten liikkuminen ihmisten ilmoilla varmasti lisää kumppanin löytämisen mahdollisuutta. Mitään aikarajaa ei kannata näille asioille asettaa. Ne tapahtuvat sitten, kun aika on oikea, ja kun aika ja ihminen on oikea, et todellakaan jää pohtimaan tuliko tämä nyt liian aikaisin 🙂
Tsemppiä!
– Huuma -Kati, jolla on sama ”ongelma”
Mulla on nyt taas vähän Bridget Jones -olo: katson televisiosta Klikkaa mua -sarjaa (nainen etsii elämänsä miestä) sekä luen ja vastailen teidän kommentteihinne! Kiitos, Kati! Täytynee yhdessä lähteä liikkumaan ihmisten ilmoille? 🙂 Näissä parisuhdeasioissa näyttää toimivan se yleinen elämän laki, jonka yksi päivä kiteytin: ”Elämää voi voi kontrolloida. On vain annettava sen tapahtua.”
Oishan se hieman outoa pamahtaa jonnekin Senaatintorille vaan koska haluaa tavata jonkun kiinnostavan tyypin. Mutta noin niin kuin periaatteessa siellä on enemmän porukkaa kuin ainakin mun kotona 🙂 Elämässä on vaan ihan hirvittävän paljon kaikkea kiinnostavaa puuhaa, joka ajaa niin helposti sen edelle, että vaeltelisi tuolla kaduilla etsimässä. Sitä voisi yrittää ajatella niinkin, että kun tekee niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja arvokkaita, jossain vaiheessa ehkä tapaa jonkun toisen, jolle ne samat asiat ovat tärkeitä. Ja siitä se sitten lähtee. Ehkä. En ole ihan paras ihminen neuvomaan näissä asioissa, mutta sen uskallan sanoa, että muista antaa elämän tapahtua nimenomaan itsellesi. Sellainen ihminen, joka osaa olla onnellinen myös yksin, on hirvittävän valmis parisuhteeseen.
Tiedätkö, että mä oon aina mennyt sillä mallilla, että tekee niitä elämän kiinnostavampia puuhia, jotka itseä innostaa, vaan koko ajan ja sit jossain vaiheessa huomaakin että just niitten kautta törmääkin siihen elämän kiinnostavinpaan tyyppiin. Aivan kuten sinäkin sanot.
OIkeasti musta on jännää, että joillakin (ei kaikilla) nämä Tinderin viuhkimiset ja nettiprofiilien tuijottelu on mennyt vähän liian vakavaksi touhuksi; ja sitten kun ajattelee että ”pakkopakkopakko”, niin kaikkihan tietää miten siinä käy. Aivan kuten THT tuossa sanoo, toi saat sen mistä luovut (joka kyllä on välillä myös sellainen ärsyttävä klishee, ettei mitään rajaa, mutta samalla: se kolahtaa ja ärsyttää mikä on totta..) on just se juttu.
Kaikille teille suosittelen luettavaksi Oshon Rakkaus, vapaus ja yksinolo. Sen luin itse viime syksynä ja se on jäänyt toistaiseksi viimeiseksi ”elämäntaitokirjaksi”, jonka olen lukenut. Se oli ainakin mulle ja mun tapaukseen aika tyhjentävä teos 🙂
Sillä ei ole mitään väliä, mitä muut tekevät. Miten valmis itse olet uuteen suhteesen on tärkeintä. Suhde ei tee sinusta onnelista: onni tulee nk ’from inside out’: mitä ajattlet, miten suhtaudut elämään etc. Kun olet itse onnellinen olet valmis uuteen suhteesen. Säteilet hyvää mieltä ja viehätät ihmisiä ympärilläsi. Minun mielestäni miehen, joka on ihanne poikaystävä, täytyisi olla ’loving, generous and talk from the heart’. Ja elämän täytyisi olla yhteistä… good luck!
Päivitysilmoitus: Kolmesataa sähäkkää sivua sutinaa odotellessa | MaiLife
hyvä postaus ja hyvät kommentit. Lisätä voisi vain että sen saat mistä luovut. tapaa siis ihmisiä siellä missä liikut ja ole oma itsesi. Loisteesi tuo sinulle sen prinssin ihan varmasti.
Omani tapsin aikanaan Rautatieasemalla ja juna hajosi Pasilassa. Kohtalo tai mikä lie päätti järjestää asian niin, ettei tämä tilaisuus ohitu.
Toivon sinulle iloa ja onnea näihin suhdepuuhiin. Kaikki varmasti järjestyy parhain päin.
❤