Linturintamalta ei oikein kuulu hyvää. Olen surullinen. Sen lisäksi että ei ole enää kuulunut elämää minun lintupesässäni, löysin talomme ulkorappusilta tämän surullisen näyn

Mietin, että voiko tällaista kuvaa edes julkaista blogissa, mutta sitten ajattelin, että koska olen kertonut ihmiselämänkin surullisista puolista raaoin kuvin, voisin kai myös lintuelämän surullisista puolista raaoin kuvin.

Symboliikkaa en tästä aio edes etsiä. Sitä paitsi se symboliikka oikeasti suvussamme on koskenut vain linnun ikkunan ulkopuolella olemista ja sisään lentämistä, NIISTÄ on seurannut onnea ja surua, ei tällaisista pesästä tippuneista linnunmunista, joiden sisällä on jo kehittynyt yksilö.

Sanoinko jo että olen surullinen? Mietin, että kävisin hautaamassa sen tuonne takapihalle. Mutta se ehkä menisi vähän liian pitkälle? Sitten ainakin tulisin leimatuksi hulluksi lintumummoksi jo 32-vuotiaana…

Ja sitten tuo minun rakas linnunpesäni ikkunani takana on tyhjentynyt ja minun rakkaat lintuni ovat lentäneet pois! Onneksi pääsin näkemään niiden lentoharjoitukset ja pesästäpoistumisen. Harmittaa vaan kun en tajunnut silloin että kyse oli tuosta eikä äitilinnun ja isälinnun parisuhdeajasta…

Se yksi lintu käy edelleen ikkunani takana monta kertaa päivässä. Onneksi minulla on vielä se.

/Maija, hautajaistunnelmissa