Meillä on Herra Hermannin kansaa uusi harrastus: me katsomme yhdessä luontodokumentteja. Se on hienoa. Hermanni pystyy tunistamaan television ruudulta isot eläinhahmot, ja voi tuijottaa ja seurata niitä loputtomiin. Ihan kuten minäkin. Luonto on kiehtovaa! Tämä kaikki on varmaan alkanut siitä, kun ne linnut rakensivat pesän ikkunalautani alle ja me saimme suerata niiden elämää lähietäisyydeltä. Se lintuperhehän ehti tehdä vielä toisetkin poikaset siihen pesään! Sitä en muistanut sinulle kertoa. Ne olivat kuoriutuneet ollessani viikon mökillä ja aika pian kotiin palattuani ne lensivät jo pesästä pois (edelleenkin haluaisin ymmärtää miten lintujen pesintä tapahtuu, miten pikku poikaset oppivat lentämään jo niin pian synnyttyään). Sitä pesuetta en siis ehtinyt seuramaan yhtä tarkkaan kuin edellistä.

Mutta jotenkin siinä lintujeni kiehtovaa elämää kesällä seuratessa oivalsin: minulla on tosi iso kaipuu luontoon. On pakko tunnustaa, että olen aika kyllästynyt tällä hetkellä tähän elämään kaupungissa pienessä yksiössä. Tuntuu, että mukavista lähiseudun ulkoilumahdollisuuksista huolimatta olen liian kaukana luonnosta, että kaupunki on ajanut minut liian etäälle luonnon rauhasta, kauneudesta ja sen upeista ihmeistä. Nuorena luonto oli minulle tärkeää. Kävin paljon vaeltamassa Lapissa. Sitä minä nyt kaipaan; että voisi vain astua ovesta ulos eväät repussa ja lähteä tutkimaan luontoa. Ja siksi katson nyt herkeämättä luontodokumentteja ja mietin olisiko luonnon äärelle pääsy mahdollista.

Ja sitten kun niitä ihmeitä täällä kaupungissa tulee vastaan, me otamme ne Hermannin kanssa innolla vastaan. Lintujen lisäksi olemme perehtyneet cityrusakoiden elämään…

Hermanni, luolakoira, joka on siis jalostettu saalistamaan tällaista riistaa, oli suhteellisen pähkinöinä muutama päivä sitten, jolloin tapasimme tämän rusakon. Oli herrassa pitelemistä, kun se yritti päästä rusakon luo. Suhteellisen lungisti tuo eläin otti elämän, ei kai pitänyt Hermannia kovin suurena metsästäjänä, koska päästi meidät parin metrin päähän seuraamaan kun rauhassa märehti heinää. Aika kesyksi on tämä wild life mennyt kaupungissa.

Minä olin vain onnellinen, että sain edes hetken tuijottaa silmästä silmään tätä pupua märehtimässä heinää. Askel se on tämäkin kohti luontoa.

Ihanaa sunnuntaita sinulle! Mitä luonto sinulle merkitsee?

/Maija, ihmeiden äärellä