Kun Samppanjapissiksestä tuli Köyhä – tällaista on köyhyys

Tätä asiaa minä häpeän. Todella. Mutta mitäpä sitä kiertelemään. Minä olen köyhä.

Olen pitkään miettinyt uskallanko kirjoittaa tästä aiheesta leimaantumisen pelossa. Köyhyys on tabu. Se on nolo asia. Se on tuomittavaa; itse kuitenkin olet tilasi aiheuttanut! Tuntuu, että köyhyys tekee minusta ihmisenä toisarvoisen. Paljastamalla olevansa vähävarainen sitä pelkää menettävänsä kasvonsa. Pelkää, että vuokranantaja ei enää luota ja pistää ulos. Ajattelee, että minut leimataan, kuin minulla olisi joku rutto. Että minua aletaan karttaa. Siihen on kasvatettu: pitää näyttää ulospäin, että kaikki on hyvin, vaikkei olisikaan. Tällaiset asiat voivat vaikuttaa maineeseen! Sitä joutuu koko ajan todistelemaan olevansa hyvä ja ahkera ihminen. Ehkä eniten itselleen?

Mutta stten tänään törmäsin ikäiseni ja monella tapaa kaltaiseni naisen Facebook-päivitykseen, jossa hän kertoi mitä jää käteen kun kituuttaa toimeentulotuella. Tuo kirjoitus auttoi minua tajuamaan, että en minä ole yksin. Tätä tapahtuu, tämä on ihan normaalia – moni ihminen todella putoaa köyhyysrajan alapuolelle hetkittäisesti. Meitä ihan eläviä, järjissämme olevia, kovaan työntekoon tottuneita ihmisiä, jotka jakavat saman kokemuksen – sen, mitä on olla köyhä – on olemassa. Suurin osa meistä rahattomista vaikenee kuten minäkin. Siksi kiitän Katjaa, joka avasi suunsa! On todella tärkeää, että jotkut meistä uskaltavat kertoa miltä elämä näyttää vähän toisesta perspektiivistä. Ja siksi minäkin ajattelin kertoa oman tarinani, vaikka edelleen pelkään miten minuun tämän jälkeen suhtaudutaan.

Miksi sitä on niin vaikea myöntää olevansa köyhä? Miten sinä syhtaudut köyhyyteen? Oletko ajatellut, että joskus voisit kokea taloudellisen romahduksen? Mitä sitten tekisit?

maija_ihmettelee

Kuva: Mirkku Merimaa Photography

Niin. Taloudellinen romahdus, sen minä olen kokenut. Jos luet blogiani nyt ensimmäistä kertaa, toi tossa yllä oon mä. Ehkä sinun on hyvä vähän tietää taustaani…

Olen palannut Ruotsista Suomeen tammikuussa. Asuin siellä pari vuotta ”kotirouvana” vähän töitä tehden, mutta en mitään säästöön kartuttaen. Elin toisen elämä etusijalla. Oli ajatus aloittaa perhe. Se ei toteutunut, vaan tuli ero. Hyvin yllättäen. Palasin Suomeen vailla… no, mitään, ja aloitin kaiken alusta. Sain ison kolhun, enkä tiedä luotanko enää koskaan kehenkään toiseen ihmiseen. Nyt on koetuksella vähän myös usko suomalaiseen yhteiskuntaan.

Minä olen ollut tavallaan mahdollistamassa tätä järjestelmää. Olin yrittäjä ja maksoin veroja ihan jokaiseen mahdolliseen suuntaan ja jokaisesta mahdollisesta asiasta. Työllistin ihmisiä, ja sain itse palkkaa vain silloin, kun jotain on yli jäänyt. Ei silloinkaan rahaa liiemmin ollut, mutta riittämiin olen päässyt nauttimaan elämän rahallisista nautinnoista – matkustelusta, kouhujuomasta, hinoista ravintoloista ja shoppailusta, mitä näitä nyt on. Firmani ei lopulta ollut menestys, ja minä väsähdin, kun koin omat ponnisteluni merkityksettömiksi ja palkitsemattomiksi. Lopetin yrityksen. Sitten päätin uskoa rakkauteen ja lähdin Ruotsiin tukemaan miestäni. Loppu on historiaa, eikä enää edes vaivan arvoista nostaa tässä esiin. Blogistani voit lukea lisää.

* * *

Kerron tämän taustan, jottei heti joku syyttävä sormi osoittaisi minuun ja haukkuisi laiskaksi ja aikaansaamattomaksi. Ihan vaan, jotta voin todistaa etten ole luuseri. Koska sitähän eniten pelkään. Se taitaa olla kaltaiseni köyhän pahin pelko. Ihmisen, joka on yllättäen, osin omista, osin jonkun muun tekemistä valinnoista johtuen joutunut kohtamaan elämän erilaiset kasvot. En kirjoita tätä tekstiä naristakseni katkerana, hakeakseni huomiota tai tehdäkseni minkäänlaista poliittista kannanottoa – eiköhän jokainen ole viime viikkoina tajunnut, että kyllä tästä maasta löytyy aika monta, joka tienaa way below 2 100.

Haluan vain kertoa, millaisia ajatuksia omakohtainen köyhyys herättää ja miten helposti voi syrjäytyä, kun rahaa tai työtä ei ole. Tällaisen kertominen on todella kamalaa, siksi meistä varmasti kovin moni ei ääneen tunnusta tilannettaan. Mieluummin vetäytyy yksinäisyyteen kuten minäkin välillä.

20140116-185546.jpg

Tämä oli kalliolaisen kahvilan seinässä tammikuussa, silloin kun minäkin olin näissä tunnelmissa. Osuvaa…?

Kun tulin Suomeen, elin pari kuukautta toimeentulotuella. Sossun luukulle marssiminen oli elämäni nöyryyttävin hetki. Mutta siitäkin selvisin ja olen valtavan kiitollinen siellä saamastani avusta. Sillä pärjäsin. Ei minun tule mieleenikään valittaa rahasta, jonka sain, vaikkei se suuri ollut. Sossun luukulla tajusin, kuinka moni oikeasti joutuu pitkänkin aikaa tukeutumaan tähän rahaan. Aloin nähdä kaupan kassalla toistuvasti ihmisiä, jotka maksoivat ostoksiaan kunnan maksusitoumuksilla. Oltiin niinku samaa jengiä. Hurjaa.

Onnekseni sain kahdessa kuukaudesa projektityön ja sillä juuri sen verran rahaa, että pärjäsin edelleen seuraavat viisi kuukautta. Omin voimin pärjäämisestä on tullut kunnia-asiani. Tärkeintä minulle on maksaa laskut. Vuokra, puhelin ja satunnaisesti muuten elämään kuuluvat välttämättömimmät asiat menevät kaiken muun edelle. Sitten tulee ruoka. Nyt punnitsen, joudunko lopettamaan kuntosalijäsenyyteni, sillä siihen ei ehkä enää kohta ole varaa. Vaikka juuri se on ollut jaksamiseni kannalta kaikista tärkeimpiä asioita.

Kaikesta muusta nipistän. Olen koko vuonna käynyt ravintolassa syömässä kaksi kertaa sekä kolme kertaa lounaalla, ja jokaisen näiden kerran jälkeen olen tuntenut valtavaa syyllisyyttä siitä että raha olisi pitänyt säästää tulevan varalle. En käy baareissa, ja joudun vastaamaan aina uloslähtemiskutsuihin ”kiitos ei”. Vähäisissä rahoissa harmittaa eniten, että se vaikuttaa väistämättä suoraan sosiaalisiin suhteisiin. Sitten en tietenkään voi matkustaa mihinkään, kävelen kaikkialle. Pääsääntöisesti vietän paljon aikaa kotona ja ulkoilen koirani kanssa – blogini on onneksi mahdollistanut monta hauskaa kokemusta, ihan ilmaiseksi. Viime viikolla kun koirani joutui sairaalaan, talous meinasi romahtaa. Onneksi olen piilottanut vähän rahaa laatikkoon kotonani. Mitään yllättävää ei saa sattua. Viiden kuukauden projektityöni jälkeen olen nyt taas työtön. Se on vain hetkellistä, tiedän. Mutta hetkellisyydessäänkin hyvin pelottavaa. Ja kovin uusi kokemus minulle, joka olen tottunut saamaan sen minkä haluan.

Isompi koti, sisustaminen, luksusvatteet tai -laukut ovat minulle utopiaa. Kuolaan aina teidän kuvianne uusista hilavitkuttimista Instagramissa, kunnes totean olevani ihan tyytyväinen elämään ilman niitä. Joskus vähän harmittelen, kun joku kiroaa sitä miten ei halua mennä takaisin töihin loman jälkeen, kunnes muistan; meillä kaikilla on erilainen perspektiivi elämään, ja joskus toisen ongelmat ovat toisen näkökulmasta aika pieniä. Mutta ei se tee niistä väärempiä tai epäoikeutettuja.

Parisuhdetta en edes haaveile saavani, sillä kukapa köyhän haluaa. Enhän minä voi tehdä mitään. Eikä kukaan halua toista elätettäväkseen – enkä kyllä minäkään missään tapauksessa turvautua toiseen. En koe voivani olla tasavertainen kumppani kenellekän ja siksi on parempi olla yksin. Raha on yllättävän iso juttu parisuhteissa.

sängynpohja

Sain tällä viikolla tiedon, että minulle on myönnetty minimimääräinen työttömyyskorvaus. Ensimmäisen tukipäätöksen saaminen vei kuukausia hirvittävän paperisodan tuloksena. Juuri nyt yrittäjyys ei tunnu kannattaneen. Silti en halua lainata rahaa keneltäkään, ja säännökseni olen ottanut, että kerran voin ottaa vastaan yhdeltä ihmiseltä kahvit tai lounaan, mutta siihen se jää. En halua yhtään velkaa mihinkään. Niihin olisi hirveän helppo nyt kaatua. Kaunein hetki oli, kun kampaajani tarjosi minulle ilmaisen hiustenvärjäyksen tammikuussa. Sellaista hyvyyttä en olisi koskaan voinut uskoa saavani keneltäkään. Kahden läheisimmän ystäväni apu on ollut elämänlankani. Avun vastaanottaminen on muuten yllättävän vaikeaa, sitä joutuu ihan harjoittelemaan!

En ole nirso työn suhteen, ja otan vastaan mitä tahansa saan, vaikka samalla etsin myös unelmieni työtä. Tiedän, että tilanne muuttuu pian, ja teen jatkuvasti töitä sen eteen. Mutta uskoa koetellaan alituiseen. Silti en koskaan luovu intohimoistani ja uskostani huomiseen. Mielessäni on unelma, joka on alkanut näyttää nyt hyvin todennäköiseltä mahdollisuudelta. Kun se toteutuu, sinäkin ehkä ihmetyt. Mutta sitten minä haluan kertoa sinulle jo ihan uutta kertomusta, odota siis hetki!

äläluovuta

Kirjahyllyssäni on tasan 222 kirjaa. Sekin on ollut aikaa laskea… tästä kerroin toissa päivänä. Jännä kakkosista koostuva luku, sitä jäin ihmettelemään. Joku sanoo, että enkelit jättävät meille viestejä nostamalla esiin sarjan samoja numeroita. Uskoo tähän ken tahtoo, mutta minä googlasin mitä luku 222 tarkoittaa. ”Älä luovuta viittä minuuttia ennen ihmettä!”, sanoivat nyt sit mun enkelini. Tuo sateenkaari näkyi ikkunastani viime viikolla.

Kaikesta tästä huolimatta, kaikista luopumisista ja taloudellisista haasteista viis, tiedätkö mitä? Köyhyys on yksi tärkeimpiä kokemuksia elämässäni monestakin syystä. Siksi, että opin näkemään mikä elämässä on tärkeintä. Olen todistanut, että minä pärjään. Olen oppinut luottamaan siihen, että kaikki järjestyy, ja että ihan jokaista asiaa minä en voi kontrolloida. Ja kun en voi, silloin on nostettava rohkeasti kädet ilmaan. Olen nähnyt toisen puolen elämään.

Samppanjaa trendibaarin VIP-tilassa nauttivasta bisnesnaisesta on tullut nyt luontoon kaipaava, yksinkertaisista asioista nauttiva, kirjoittamista ja toisia ihmisiä rakastava ihminen.

Olen testannut, että turvaverkko ei petä, vaikka se nyt kovin kapea onkin. Että tärkeimmät ihmiset säilyvät elämässä, olenpa sitten Samppanjapissis tai Köyhä. Niin karuja kuin tällaiset kokemukset ovat, tiedän, että monelle muullekin tällaisen elämän perusarvojen törmäys vasten kasvoja olisi kokemisen arvoinen juttu – jopa tarpeellinen. Tämä matka on pistänyt arvoni aivan uuteen järjestykseen. Enää en tavoittele rahaa, vaan rikkaus tarkoittaa minulle jotain aivan muuta. Tämä seikkailu on tehnyt minusta minut. Nyt hetkellisesti numeroissa köyhän, mutta mielikuvituksessaan rikkaan.

Ja toivottavasti nyt todistan itselleni myös sen, että tämän kertomisessa ei ole mitään hävettävää. Ehkä se antaa sinulle jotain ajateltavaa?

/Maija, joka yritti pidätellä tämän kirjoituksen julkaisemista yön yli, että olisi voinut miettiä julkaisemisen järkevyyttä nukuttuaan… mutta ei, tuntuu, että tämä on tehtävä juuri nyt ihan vaan meidän kaikkien ihanien köyhien takia 🙂

Mainokset

29 thoughts on “Kun Samppanjapissiksestä tuli Köyhä – tällaista on köyhyys

  1. Vähän aiheen vierestä tää, mutta Ihailen kyllä ihan vilpittömäst sun rohkeutta kirjottaa kaikesta hemmetin vaikeesta ja henkilökohtaisesta. Nää sun kirjotukset ei jätä kyllä hirveesti mitään piiloon ja en oikeen tiedä ketään muuta joka pistäs itseään näin avoimesti peliin.

    Saatat hyvinkin olla rohkein ihminen minkä tiedän. Jatka samaan malliin.

  2. Kiitos hienosta kirjoituksesta ja itsesi likoon pistämisestä. Tänä YT-uutinen päivässä -aikana moni tipahtaa enempi vähempi tyhjän päälle, enkä varmasti ole ainoa, joka miettii milloin se osuu omalle kohdalle.

    Kirjoituksesi antoi kuitenkin toivoa, kulunut vuosi ei taatusti ole ollut helppo, mutta nähdäkseni olet selvinnyt siitä hienosti ja onnistunut vielä löytämään siitä positiivisia puoliakin.

    Toivon sulle pikaisesti urkenevia työmahdollisuuksia + siirryn seuraamaan blogiasi ihan vakkaristi. 🙂 Jos asenne ratkaisee, niin sulla se ei ainakaan jää siitä kiinni!

  3. You rock! Pystyn yrittäjänä samaistumaan kokemaasi. Sitä saa suurimman osan ajasta todella käyttää mielikuvitusta selvitäkseen yksin. Tavallaan juuri siitä nautin. Niistä hetkittäisistä muistutuksista ajasta, kun se mikä nykyään on hetkellistä, oli kokoaikaista.

    Ihanaa syksyä sulle ja kiitos postauksestasi!

    -Emmi Laine

  4. Pakko kommentoida. Ensinnäkin, hyvä että annat kasvot toimeentulotukien saajille. Epäilisin, että eräs kokoomuslainen poliitikko Espoosta saa tästä halvauksen 😀 Voin kuvitella, miten hän epätoivoisesti yrittää saada tämän mahtumaan maailmankuvaansa, jotta voisi uskottavasti jatkaa pienempien potkimista. Anyhoo, yksi kohta, minkä kanssa minulla oli issue on tämä ”Onnekseni sain kahdessa kuukaudesa projektityön ja sillä juuri sen verran rahaa, että pärjäsin edelleen seuraavat viisi kuukautta. Omin voimin pärjäämisestä on tullut kunnia-asiani.”
    Viimeinen lause on vaarallinen. Se kertoo A. sen, että et oikeasti ole vielä fine oman menneen/nykyisen tilanteen kanssa ja B. että SINÄ olet oikea kohde toimeentulotuelle, kun SINÄ pidät yksin selviytymistä kunnia-asiana ja C. ne muut eivät pidä. Käyn tällä hetkellä keskustelua Twitterissä sinun tilanteesta. Huomasin monen ihmisen, jotka aikaisemmin ovat julmasti tuominneet TT-tuet ja niiden saajat, että nyt asenne on aivan eri. Ja taisin osua oikeaan, että nyt kun on kyse vaaleasta ja nätistä naisesta, jonka tukijakso/työttömyys ei ole kestänyt pitkään, sinua pidetään ”omana” ja siis kaikki mitä teet on hyvää, rohkeaa ja järkevää. Testasin tätä kysymyllä, että olisiko reaktio sama, jos kirjoittajana olisi karvainen mies ja välittömästi keskustelun vastapuoli syytti henkilöä suoraan sossuun menneenä itkijänä. Vaikka henkilön skenaario oli täysin sama kuin sinun!

    Oli minulla tässä pointtikin. Ehkä se, että vaikka saat nyt tukea ja sinua kehutaan rohkeudesta, voit olla varma, että jos/kun (fingers crossed) saat sen unelmiesi työpaikan, sinun tekemisiäsi tullaan arvostelemaan kovasti, koska olethan saanut toimeentulotukea, joten sinussa täytyy olla jotain vialla. Pienetkin virheet tullaan huomaamaan ja lasketaan sinua vastaan.

    P.S. Ottaisin pois tuon osion laskujen maksamisesta, eiköhän niiden hoitaminen ole ihan minimisuoritus tässä yhteiskunnassa. Ja jos joku ei siihen pysty, niin henkilöä pitää lähinnä sääliä sekä auttaa.

    P.P.S. Tunnistan niiiiin tuon salikortti-ongelman.

    • Kiitos loistavista ajatuksista ja näkemyksistä. Mahtavaa, että keskustelua on syntynyt!

      Koska tämä on hyvin arka ja herkkä aihe minulle henkilökohtaisesti, päätin etilen julkaistessani tämän kirjoituksen, että tässä on (ainakin toistaiseksi) kaikki mitä minulla on tästä asiasta sanottavaa ja että en lähde avaamaan tai perustelemaan asioita, joita tähän olen kirjoittanut. On selvää, että meistä kukin lukee tämän tekstin omista lähtökohdistaan ja eri asioita nousee siitä esiin eri ihmisille. Ja jokaista sanaa voi analysoida ja tulkita niin monella eri tavalla, niin syvälle kuin haluaa.

      Tämä kirjoitus ei ole mikään kannanotto, vaan ainoastaan kuvaus minun kokemuksestani. Jollekin toiselle vastaava tilanne voi olla aivan toisenlainen. Enkä minä koe itseäni yhtään rohkeaksi, kirjoitan vain sen mitä nyt koen.

      Yhden asian haluan tarkentaa. Tuolla ”omin voimin pärjäämisesta on tullut kunnia-asiani”… tarkoitan ainosataan sitä, että en halua enää olla kenestäkään toisesta ihmisestä riippuvainen (niille, jotka ovat lukeneet blogiani pidempään, tämä avutuu ehkä paremmin, lue lisää esim https://mailife.fi/2014/05/26/nainen-ala-ole-taloudellisesti-riippuvainen-miehestasi/), siitäkin kun kokemusta on, vaan tienata omat rahani ja pitää oman talouteni.

      Toivottavasti kaikki voivat kunnioittaa tilannettani. Muutoin toivotan keskustelun erittäin tervetulleeksi, sitä tarvitaan! Kiitos sulle 🙂

    • Ou jee, hyvä Anu! Mä en olekaan nähnyt tuota sun kirjoitustasi, täytyy lukea! Eilen kirjoituksen julkaisemisen jälkeen tuli hyvä olo ihan heti, mutta tänään alkoi sitten pelottaa ihmisten reaktiot jostain kumman syystä… Oliko sulla samaa?

  5. Hienoa, että uskallat! Et todellakaan ole yksin, satun tuntemaan monta entistä yrittäjää (itseni mukaan lukien), jotka elävät tai ovat eläneet täsmälleen samassa tilanteessa. Itsekin olen elänyt köyhyysrajan alapuolella montakin kertaa, erityisesti yrittäjyyden aikana ja sen jälkeen. Hyppäsin pois oravanpyörästä ja muutin maalle Norjaan. Nyt elän hyvin yksinkertaista elämää, mutta niin paljon rikkaampana kuin aikaisemmin.

  6. Hyvä keskustelunavaus, kuka vain voi tipahtaa, jolla ei ole omaisuuden antamaa turvaa. Koska kirjoitat hyvin toteavasti ilman julistusta jäi mua jäi kiinnostamaan onko tämä uusi elämäntilanteesi vaikuttanut elämänarvoihisi tai aatteisiisi. Ajatteletko esimerkiksi tulonjakopolitiikasta tai hyvinvointiyhteiskunnasta eri tavoin kuin aiemmin?

    • En halua vasinaisesti ottaa tässä kohtaa kantaa poliittisesti (siksikin, etten ole riittävän kärryillä Suomen politiikan tämän hetken tilanteesta Ruotsin aikojen takia), mutta selvähän se, että tämä on vaikuttanut valtavasti elämänarvoihin ja polittiisiin näkemyksiin. Kuten kirjoitinkin tuossa, arvot ovat menneet ihan uusiksi ja kyllä minä ehdottomasti tarkasti mietin mitä puoluetta jatkossa äänestän – löytyisikö minun arvojani paremmin vastaavia ja maailmaani paremmin ymmärtäviä vaihtoehtoja muualta kuin siitä porukasta, jota olen aiemmin äänestänyt? Ei kaikki, mutta monet asiat heidän maailmassaan ovat niin kaukana omasta elämästäni. Ja kyllähän olen jotain kirjoitellutkin uusista oivalluksistani hyvinvointiyhteisunnastamme täältä ruohonjuuritasolta. MInä valitsen omaksi tavakseni ajaa näitä asioita sen, että kuvaan kokemuksiani. Sen toivon avaavan paremmin mitä tässä tapauksessa esimerkiksi köyhyys tarkoittaa tavallisen ihmisen elämässä. Siitä varmasti puoluekantaan ja aatteseen katsomatta ihan jokainen saa jotain ajateltavaa.

  7. Päivitysilmoitus: Samppanjapissiksen piinaava paljastus | MaiLife

  8. Päivitysilmoitus: Kun Valtiotieteiden maisterista tuli kalastajan apulainen | MaiLife

  9. Päivitysilmoitus: Maailma tarvitsee näkyvää heikkoutta | MaiLife

  10. Maija, olipa hieno kirjoitus… Seurailin sinua silloin sampanjapissisaikoina hieman kauempaa (olet kaukainen tutun tuttu) – ja vaikka hymysi on valloittava, ei elamantyylisi eika arvosi valloittaneet. Nyt kuulostat todella aidolta ja paljon mielenkiintoisemmalta ja entista kauniimmalta. Olet selkeasti lahempana omaa ihmisyytta ja aitoja ajatuksia. Hyvaa jatkoa taalta Lontoon pankkimaailmasta – kylla me pankkiirimiehetkin osaamme arvostaa oikeita arvoja 🙂 (Ja kirjoituksesi perusteella taytyy sanoa etta muistan aanestaa vasemmalle)

    • Kiitos Sami! Iso koulu on käyty, ja tuntuu, että nyt ne omat aidot arvoni ovat nousseet pintaan. Tai ovat löytyneet. Näin on hyvä olla. Vaikka olivat Samppanjapissisajatkin ihan hauskoja, ihan sama ihminen minä aivan perimmäisiltä arvoiltani olin silloinkin, nyt vaan uskallan olla täysin oma itseni. Se on varmaan se suurin muutos. Ja olen aivan varma, että Lontoon pankkiirimaailmassa, vaikka se varmasti monilta osin kovia arvoja edustaakin, aika moni on ”sisältä pehmeä”. Eräs haastateltavani kerran sanoi, että meitä ihmisiä on vain pehmeitä ja vielä vähän pehmeämpiä. Ihanaa, että ainakin sinä olet 🙂 Mä taidan olla extrapehmeä…

  11. Päivitysilmoitus: Stressiä ei aiheuta epävarmuus, vaan älytön tarve kontrolloida | MaiLife

  12. Päivitysilmoitus: Raha, vapaus ja seikkailu | MaiLife

  13. Päivitysilmoitus: Kun Samppanjapissiksestä tuli perustulon kannattaja | MaiLife

  14. Päivitysilmoitus: Saanko avata silmäsi, hyvätuloinen? Tällaista(kin) on köyhyys | MaiLife

  15. Päivitysilmoitus: Arkistojen aarre: Kun Valtiotieteiden maisterista tuli kalastajan apulainen | MaiLife

  16. Päivitysilmoitus: Entä jos koskaan ei ole oikea aika rakkaudelle? | MaiLife

  17. Päivitysilmoitus: Putosin pienyrittäjän kuolettavaan kierteeseen | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s