En oikein osaa sanoa tänään mitään. Paitsi tietysti kiitos. Eilinen kirjoitukseni herätti keskustelua, ja olen saanut lukuisia yhteydenottoja. Kiitos! Palaan jokaiseen.
Näin tämän tänään
Siinä on jotain, mikä kiteyttää jotain. Jostain. Ajatuksistani. Yleisesti. Ei vain eiliseen köyhyys-kirjoitukseeni liittyen.
Tuntuu että alan olla kohdannut aika lailla kaikki suurimmat pelkoni. Suurin niistä on ollut pelko olla rehellinen itselleen. Nyt tuntuu, että olen melko paljas itseni edessä. No, sinunkin. Niinku henkisesti.
On tyhjä olo. Ei rohkea. Vain rehellinen. Ja vapaa.
MaiLife 
Jotenkin hyvä lukea postauksesi. Eilen pohdin omalla kohdallani aivan samaa. Olisinko jo nähnyt kaiken ja valmis mutokseen. Olisinko riittävän nöyrä aloittamaan uuden elämäni ensimmäisen päivän? Mihin suuntaan minu pitäisi kulkea, haluanko valmistua siihen ammattiin, johon olen pian valmistumassa? Onko sittenkin olemassa joku toinen tehtävä mitä kohden minun tulisi kulkea?
Tuntuu, että elämä on vain pelkkiä kysymyksiä tällä hetkellä. Sain jotenkin uskoa muutokseeni katsomalla elokuvan Eat,pray,love. Ei me olla yksin muutoksinemme, muitakin ihmisiä on jotka käyvät näitä läpi. Kyllä tämä tästä.
Nuo on niitä tärkeitä kysymyksiä, joita päässä liikkuu, kyllä! Mä luulen, että juuri silloin kun nuo kysymykset osaa päässään selkeästi noin sanoiksi koostaa, voisi olla jotakuinkin valmis. Silloin on tiedostanut mistä on kyse ja on valmis kohta siirtymään seuraavaan vaiheeseen. Ja joihinkin kysymyksiin saa vastaukset, jotkut taas jäävät ikuisiksi mysteereiksi, mutta siltikin sitä voi mennä eteenpäin. Minä olen ajatellut niin, että en tee tästä vaiheesta nyt itselleni liian isoa numeroa. Ennemminkin sen sijaan, että ajattelisin, että olisiko nyt uuden elämäni ensimmäinen päivä (vaikka tämä postaus tavallaan nyt sellaisen otsikon alla kulkeekin), vaan että olen käynyt yhden vaiheen läpi ja nyt alkaa uusi, joka on suoraa seurausta aiemmista elämänvaiheistani ja tekemistäni ratkaisuista. Tämä ehkä vaan siksi, että olen niin monta kertaa ollut tilanteessa, jossa olen aloittanut elämän aivan uudelleen. Minä olen tajunnut myös omalta kohdaltani, että suunta ei selviä muuta kuin kulkemalla. Elää ja tartuu niihin asioihin, jotka eteen tarjoutuvat ja kulkee niiden mukaan. Ne kyllä johdattavat oikeaan suuntaan. Voi olla, että joskus suunnassa tulee mutkia, tai jopa ihan takaisin starttipisteeseen pudotuksia, mutta eikös se juuri ole sitä elämää? Kuten sanot, ”kyllä tämä tästä”! 🙂