Pää on vähän pyörällä. En oikein tiedä mistä, mitä ja miten sinulle kirjoittaisin. Elämässäni on tapahtunut viimeisen parin viikon aikana paljon kauniita asioita. Juu, kaunis on juuri oikea sana. Olen kohdannut käsittämättömän määrän hyvyyttä, kauneutta ja sellaista yleismaailmallista rakkautta.

Tämä on seurausta siitä, että olen kirjoittanut. Että olen toiminut tavalla, jonka kaikesta pelottavuudesta ja siihen liittyvistä epävarmuuksista huolimatta olen kokenut ainoaksi oikeaksi tavaksi toimia. Että kirjoitan tässä ja nyt siitä mikä on tässä ja nyt. En muistele menneitä, en visioi tulevaa. En kirjoita sankaritarinaa siitä kuinka olen jo voittanut vaikeudet, ja asioiden ollessa jo hyvin uskaltaudun kertomaan mitä kulissien takana on tapahtunut. Kuvaan sitä hetkeä kun ne asiat ovat päällä.

Kun asiat ovat tässä näin.

Rehellisesti tässä näin.

Äh.

En osaa kirjoittaa tätä tunnetta ulos.

Haluan vain kiittää. Kaikkia teitä yhteisesti kaikesta. Ja juuri sinua erikseen! Olette jakaneet kanssani niin kauniita kertomuksia elämästänne, että olen pakahtumaisillani kiitollisuudesta. Kiitos, että heittäydytte keskusteluun kanssani, että avaatte tunteitanne ja ajatuksianne. Kiitos, että näytätte minulle sellaisia maailmoita, joita en ole tiennyt olevan olemassakaan. Että piirrätte silmieni eteen sellaisia ajatuksia, joita en ole koskaan nähnyt.

Heikkouden, haavoittuvuuden ja herkkyyden äärellä me yhdistymme. Ja sitä minä juuri haluan. Minä haluan, että me olemme yhtä näiden asioiden äärellä.

Viime päivinä olen lukenut kirjoituksia ja mielipiteitä siitä, kuinka yksilökeskeinen aikamme tappaa yhteisöllisyyden. Usein syyttävä sormi osoittaa sosiaaliseen mediaan; että nämä omakuvia täynnä olevat blogit ja pusuhuulet Instagramissa ovat yksi ilmentymä tuosta yhteisöllisyyden kuolemasta. Me vain etsimme omaa polkuamme, lähdemme Intiaan ja jaamme sitten Facebookissa kuvia valaistuneesta itsestämme, haemme menestystä ja valtaa kyynärpäät viuhuen ja huudamme kadulla laput silmillä muita huomioimatta ”minäminäminäminäminä!”.

Minun henkilökohtainen kokemuseni on aivan toinen. Sinä olet osoittanut minulle miten kauniita ihmiset ovat, miten yhtä me olemme ajatustemme ja kokemustemme kanssa. Miten meistä jokainen tarvitsee toista ollakseen ihminen. Jakamalla omastani, kokemuksistani, ajatuksistani, heikkoudestani ja vahvuudestani olemme yhdessä rakentaneet uusia yhteisiä kokemuksia, ajatuksia – vahvuuksia!

Tämä blogi on yksi parhaista elämässäni tapahtuneista asioista. Sinun takiasi! Olet minulle tärkeä. Lupaathan: ei menetetä heikkouttamme, haavoittuvuuttamme ja herkkyyttämme. Koskaan!

Kiitos.

/Maija ja koiraselfie