Mä haluan nyt jakaa sun kanssa tämän. Siis tämän

Minun lounaani. Otin ja repäisin – menin ihan oikeaan ravintolaan syömään. Kasvisravintola Silvopleehen. Eihän tuo nyt kovin houkuttelevalta näytä tuossa kun kännykkäkameralla siitä kuvan nopeasti nappasin. Mutta se on ihan järjettömän hyvää, miten ruoka voi maistua tällaiselta! Kanavoin ja manifestoin (ja mitä näitä muita keinoja nyt onkaan saada asioita tipahtelemaan taivaalta) itselleni muuten kunnon kameraa Norjaa varten, niin voisin vähän parempaa kuvaa tuottaa sinulle. Niinku vinkiks, sponsori…

Kun kassaneiti ilmoitti annoksen hinnan, ”12,40 euroa kiitos!” ja läväytti minulle ison hymyn, meinasin kyllä pyörtyä. Pienen hetken mietin pitäisikö vain kääntyä ja viedä ruoka takaisin. Mutta päätin, että elämä on nyt tämän aterian arvoinen! Enpä olisi muutama vuosi sitten voinut uskoa, että tällaisia tuntemuksia ravintolalounas voi herättää.

Perspektiiviä monella tapaa tarkoitti tämä annos minulle. Ensimmäinen lounaani ulkona pitkään aikaan. Ensimmäinen joku muu ruoka kuin jauhelihariisimössö, jota päivittän syön, vedän nopeasti napaan haluttomasti. Kun on pakko syödä. Ja ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun tuntuu, että nautin ruoastani. Istuin rauhassa, pureskelin kunnolla, maistelin makuja. Herkistyin ruoan äärelle ja olen yllättynyt. Miten jännää syöminen voi olla, kun arvostaa ruokaa!

Viime kuukausina ruoka on ollut vain pakollista ravintoa. Minusta tuntuu, että Norjassa tulen tutkimaan suhdettani ruokaan uudelleen. Ehkä minusta kuoriutuukin Norjan turskakokki!

Tää nyt vaan tuli mieleen. Olen jotenkin hirveän onnellinen just nyt.