Tähän päivään mennessä suurimmat huoleni muuttooni liittyen ovat olleet se, miten ihmeessä minä värjään hiukseni Stössa (jossa siis ei ole ruokakauppaakaan joten tuskin kampaamoakaan) ja se, että joudun irtisanomaan kuntosalijäsenyyteni enkä tiedä miten treenieni nyt käy.
Että pienet on huolet, sanoisi joku.
No mutta nyt. Nyt! Tilanne on muuttunut dramaattisesti. Esiin on noussut dramaattinen huolikäänne. Olen kahtena yönä peräkkäin nähnyt ihan outoja, sekavia unia ja herännyt keskellä yötä kylmänhiki ohimoilta valuen.
Olen alkanut epäillä, että olen ihan hullu! Entäs jos en pärjääkään? Pitäisikö kääntyä vielä kun se on mahdollista? Mitä minä olen oikein tekemässä?
MITÄ?!
Ei tässä nyt muuta sitten tällä erää. Paitsi että kävin tänään treenaamassa varastoon. Ja otin siitä kuvan, koska nää saattaa nyt kohta loppua kokonaan…!
Huoletonta sunnuntai-iltaa, ystäväni!
MaiLife 
Ne on vaan niitä yöllisiä kauhukohtauksia, joista mainitsin. Kuuluvat asiaan eikä niillä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Päälimmäiset kysymykset mielessä juuri nuo kaksi: ”Mitä oikein olen tekemässä!” ja ”Olenko tullut hulluksi!”.
Kuntosalia et tule kaipaamaan – kävelet vain puolitoista tuntia ylämäkeen ja puoli tuntia alamäkeen. Eikä niitä hiuksia sieltä pipon alta kukaan kuitenkaan näe. Puolen vuoden kuluttua naurat noille huolille (tai olet muuttanut takaisin Suomeen kokemusta rikkaampana).
Kiitos huojennuksesta! Mä olen miettinyt, että jos huoleni ovat tätä luokkaa (eli ei oikeasti kovin kamalia huolia minullekaan), niin onko se hyvä vai huono juttu…? Pitäisikö huolehtia enemmän? Arvioida riskejä ja varautua kaikenlaisiin ongelmiin?
Varaudu mielummin kaikenlaisiin yllättäviin ihaniin juttuihin. Niitäkin voi sattua :).
Päivitysilmoitus: Eihän noita vanhempia voi kuin rakastaa! | MaiLife