Ihanaa, että mielessä voi olla jotain muutakin kuin Norja. Tai miehet… Tänään oli taas mahtava päivä hyvän tekemisen parissa. Olimme rakkaiden Merkun ja Lauran kanssa lukemassa runoja ja esittämässä näytelmäkatkelmaa parissa vanhustentalossa.

On oikeastaan todella vaikea kuvata mitä kaikkea tämä työ antaa. Niin pieni vaiva, mutta niin suuri vaikutus niin vanhuksiin kuin meille esiintyjille itsellemme. Vaikka sitten välillä yleisö osaakin olla aika suoraa. Kuten tänään eräs nainen, joka hoki tasaisin väliajoin esityksemme aikana ”paskanmarjat”. Elämän tahatonta, kaunista komiikkaa.

Ehkä se taiteen hienous kiteytyy siihen, mitä saimme kuulla tänään toisessa vierailemassamme vanhainkodissa. Siellä hoitaja kertoi, että monet vanhukset, jotka ovat menettäneet puhukykynsä muutoin, eivätkä voi enää kommunikoida sanallisesti, saattavatkin yhtäkkiä puheja lausumaan runoa tai laulamaan jotain laulua aivan kirkassanaisesti. Taide jää elämään, se jää sieluun, luihin ja ytimiin. Se koskettaa ja jättää pitkiä muistijälkiä. Niin vahvoja, että vaikka muuta kykyä kommunikoida ei enää ole, jonkun runon tai laulunpätkän kautta vanhus voi ilmaista tunteitaan. Ajattele!

Se on jotenkin hyvin pysäyttävä ajatus. Kaiken kaikkiaan on ollut hyvin pysäyttävä lauantai. Tämä on mennyt sieluun, luihin ja ytimiin.

Tänään olen ihan valtavan kiitollinen. En vain siitä, että sain viettää aikaa vanhusten kanssa, vaan ihan kaikesta. Yksinkertaisesti kaikesta olen kiitollinen. Elämästä. Ilosta. Tunteista.

Kaunista lauantaita sinulle!