Kysy multa mitä vaan heisimatojen elämästä, niin minä kyllä kerron. Olen tänään tässä kaiken muun ohella kouluttautunut ekinokokkimestariksi, siis heisimatojen asiantuntijaksi. Voi hyvää päivää mikä show saatiin aikaan, kun tajusin tänään (enää en edes tiedä enää mistä), että olemmekin ajamassa Norjaan Ruotsin kautta, ja Ruotsi ei ole ekinokokkivapaa maa.
Ei. Tiesitkö, että joulukuussa 2010 löydettiin Ruotsin ensimmäinen heisimato, ni, KETUSTA. Ja tämän punaisen pirulaisen takia minä joudun vararikkoon ja hermoromahdukseen ja koko Norjaan lähtö on vaarassa peruuntua. Hetkellisesti olin tänään ajattelin, että antaa olla koko roska, koska JUST TÄLLAISIA äkillisiä säätöjä ei sielu kestä. Nyt ollaan siinä pisteessä, että tämä hento korsi alkaa taipua.
Ehdin jo tuuletella, että koiralla on kaikki rokotukset sun muut kunnossa, ja vältetään kalliit eläinlääkäriäynnit, ni, EI VÄLTETTY. Sen kettuperke***n takia. Tämän päivän olen selvitellyt Norjan suurlähetystöä myöten että jos ihminen vain ajaa Ruotsin halki pysähtymättä missään ja vaikka pakkaamalla piskinsä vakuumipakkaukseen, ni EI. Ei käy. Se on porttikielto Norjaan. Ja täältä Suomesta puolestaan saisi vain vilahtaa mitään sanomatta rajan yli. Ja tässä nyt on koko päivän pengottu tietoa ja tutkittu ja tuskailtu, että miten nyt on asian laita.
Vaakakupissa on siis 7-8 tunnin lisäys jo entuudestaan parinkymmenen tunnin ajomatkaan tai kallis eläinlääkärikäynti tämän kaiken muun härdellin keskellä. Ni, kumman valitsen?!?
Tässä vaan mietin että what does the fox say, kun sitä vetää turpaan?
Sitäkin vähän mietin, että voisiko joku antaa yöuneni takaisin, että tulisin jotenkin selväjärkisemmäksi. Mutta tätä tää nyt on. Lähdön tunnelmaa aidoimmillaan!