Terveiset korkean paikan leiriltä! Olen matkalla kohti Norjaa. Reissun ensimmäinen taipale on kuljettu ja olen Tampereella. Vähän niinku turvallisissa mutta riittävän arktisissa olosuhteissa harjoittelemassa tulevaa elämääni luonnon armoilla. 

Kuules nyt sitä ollaan menossa. Halusin kirjoittaa sinulle, koska ihan yhtäkkiä minut valtasi kova kaipuu. Ikävä!

Väsymys on päätä pyörryttävä, enkä tällä hetkellä pysty ajattelemaan oikein mitään. Kykenen käsittelemään vain yhden askeleen eteenpäin kerrallaan. Nyt nukun yön Tampereella ja aamulla karavaani starttaa kohti Støtä.

Miten sinä voit tänään?

Minä voin sekavasti. Tunteet ovat ristiriitaiset. Samalla olen täynnä intoa ja odotusta, samalla taas pelkään kuollakseni. Päässä pyörii miljoonittain kysymyksiä.

Mitä jäi taakseni? Mitä on edessäni? Mitä ei jäänyt taakseni? Mitä ei ole edessäni? Missä minä olen nyt? Onko nyt minussa? Missä menee rohkeuden ja hulluuden raja? Voiko olla rohkea jos ei ole hullu? Voiko olla hullu jos ei ole rohkea? Voiko olla? Mitä tästä kaikesta seuraa? Mitä ei seuraa? Kuka seuraa? Seuraako kukaan? Seuraako mikään? Mikä seuraa? Kuinka pitkä aika on vuosi? Onko vuosi pitkä aika? Onko aika pitkä? Millainen on pitkä aika? Onko vuosi aika? Pystynkö minä siihen? Pystyykö se minuun? Mihin minä pystyn? Miksi minä pystyn? Entä jos en pysty? Miksi en pystyisi? Pystytkö sinä?

Häviätkö sinä elämästäni, kun olen poissa niin kauan? Häviätkö elämästäni kun olen niin kaukana? Häviänkö minä? Häviänkö minä kauas vai lähelle? Voiko olla lähellä vaikka on kaukana? Voiko olla kaukana jos haluaisi olla lähellä? Voiko kaukana olla lähellä? Voiko lähellä olla kaukana? Kuka on lähellä? Mitä on olla kaukana? Olethan lähellä!

Osaatko vastata kysymyksiini?

Minä en. Tuntuu, etten pysty näkemään mihinkään suuntaan. Ettei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta. On vain joku hurja välitila, jossa asiat tapahtuvat järjettömällä vauhdilla. Viimeisten muutaman päivän ajan on ollut sellainen olo kuin olisin elänyt unessa. Niin kuin kaikki mikä on tapahtunut ei olisikaan tapahtunut. On ollut hienoja hetkiä joiden todellisuudesta en ole varma. Ovatko ne tapahtuneet? Mitä minulle tapahtuu juuri nyt? Samalla hetkellä olo on täysin turta ja sitten samalla tunnen hyvin vahvasti. Monia tunteita. Viime päivinä. Ja nyt päällimäisenä haikeus. Sinua tulee ikävä!

Tosiasia on kuitenkin, että olen nyt matkalla. Ja tästedes sinä pääset mukaani tälle seikkailulle. Norjaan! Toivon, että siitä tulee hieno tie meille molemmille. Että se synnyttää oivalluksia, tunteita, iloa, naurua, herkkyyttä. Voimaa. Että se vahvistaa meidän sidettämme. Ehkä lähentää meitä.

TODELLA outo olo juuri nyt. Valehtelisin jos väittäisin ettei minua pelota. Pelottaapas. Ihan valtavasti!

Muistathan, että tykkään sinusta! Paljon! Sinun Maijasi

Ps. Viime päivinä olen kuunnellut paljon tätä biisiä. Roads. Kuuntele se ja sen sanat erityisellä tarkkuudella. Juuri näin minä haluaisin sinulle tänään sanoa, tämän asian kertoa! Ja jos sinä haluat sanoa minulle mitä tahansa, kirjoita minulle! Tulen tarvitsemaan sinua lähiakoina!