Ihan viimeistään eilen illalla tajusin, että nyt on kaikki tasapainossa. Lauri järjesti kotonaan sushi-illan minulle, uudelle työkaverilleni Teemulle ja pojalleen Erikille.
Lopulta kaikki oli hyvin. Vai miten ne siinä Satuhäät-ohjelmassa oikein sanoivatkaan. Minä ainakin olen päässyt sushitaivaaseen. Kalat suoraan omalta takapihalta, omasta merestä… Hullua! Mutta ihan hemmetin hyvää.

Aina kun Hermanni ei ollut keittiössä, se kävi tuijottamassa Anry Birdsiä. Minä vain makasin sohvalla.
Sellainen ilta eilen. Voin kertoa että on kaikin puolin suhteellisen etuoikeutettu olo. Jopa vähän huono omatunto kaikesta siitä hienoudesta ja hyvydestä, jonka on saanut täällä osakseen.
Tänään lähdemme ajamaan Lofooteille hakemaan työsopimustani ja poikkeamme matkalla muun muassa viikinkimuseoon. Palataan kunhan kerkiän!
Olen niin kovin iloinen puolestasi :). ja vähän kateellinenkin tuosta tunteesta, kun kaikki on vielä uutta ja kutkuttavaa. Minäkin muuttaisin sinne, jos ei olisi noita hevosia…