Støn todellisuus ja karmaiseva haaste

Voi kunpa osaisin kuvailla sinulle miltä täällä näyttää. Saattaisit ymmärtää miksi, vaikka kyseessä on lopulta toivottavasti vain muutamien mittainen katko töissä ja palkan tulossa, olen ollut kuitenkin vähän harmissani töiden loppumisesta. En tiedä olenko osannut kuvata riittävällä tarkkuudella sitä, miten pieni paikka Stø on. Ja miten eristyksissä täällä olen kaikesta muusta maailmasta. Etenkin sitten kun muut suomalaiset lähtevät pois ja jään tänne yksin. Kun ei ole autoakaan. 

Kirjoitin aiemmin, että kun katson ikkunastani ulos, näen koko kylän. Se ei ollut liioiteltua; kun katson ikkunastani ulos, todella näen kaiken mitä täällä on nähtävää. Kalastusrakennuksen, jonka ympärillä kaikki pyörii. Eräs ihminen Suomesta kyseli minulta onko Stø Boxing Clubilla näkynyt ketään kivannäköisiä poikia. Viittasi ehkä näihin aiempiin kohtaamisiini kuntosalilla Helsingissä. Se oli suloisen hellyyttävä kysymys. Minua vähän nauratti. Hän ei ehkä ihan ollut tajunnut, että kuntosalini täällä ei tarkoita ihan samaa kuin Suomessa. Se on minun ja työkaverini Teemun itse rakentama. Ei siellä muita käy. 

Jos kelit jatkuvat tällaisina, se, mitä näen ikkunastani, saattaa jääda myös ainoaksi kokemuksekseni ulkopuolisesta maailmasta. Tuolla kelillä ei ulkona liikuta. Tuulee hullun lailla ja sataa taas sitä painepesuria. Myös kaamos mietityttää. Tämä myrskyinen pimeys, jonka vaikutuksista pääkoppaani en ole ollenkaan varma. Kun tekemistä ei ole, eikä pääse helposti lähtemään mihinkään, on mahdollista, että synkkyys valtaa hetkellisesti myös pääkopan. ”On mahdollista”, sanon, sillä en voi olla varma. Nyt on toisaalta aikaa levätä, lukea, kirjoittaa.

Sekään ei ollut liioittelua, kun sanoin, että Støn valot sammuvat ministerin päätökseen. Ne ovat tehneet sen ihan kirjaimellisesti. Joinakin päivinä meillä ei ole täällä katuvaloja lainkaan. Niitä ei ole varaa pitää koko ajan päällä. Paikallinen naisten muoostama ”Valoklubi” kokoontuu kerran kuussa yhteen tekemään käsitöitä, joita sitten myymällä kerätään rahaa katuvalojen ylläpitämiseen.

Tein taannoin sen yksinäisyyskokeen. Muistatko? Luvassa voi olla yksinäisyyskoetta kerrakseen.

shoppailu1

shoppailu3

Mutta hei, ainakin yksi rajanylityskoe on nyt taas tiedossa. Sellaiselle on aikaa. Ja koska minä talousahdinkoinen yllytyshullu en osaa sanoa ei, niin nyt minut on haastettu. 

Ei nimittäin voinut Samppanjapissis kuvitella, että ensimmäiset vaateshoppailut Norjassa tehdään kalastuskaupassa. Ostin sadevaatteet. Tämä varustus on hyvin keskeisessä roolissa siinä, mihin minut on haastettu. Voin kertoa, että selkäpiitä karmii ja oksettaa. Jos selviän tästä, kuulet huomenna lisää…

shoppailu2

/Ämmä, toivoen jäävänsä henkiin…

 

 

 

Mainokset

2 thoughts on “Støn todellisuus ja karmaiseva haaste

  1. Stössä käyneenä tiedän kylän mittasuhteet,kävin siellä kesäaikaan joten syysmyrskyt jäivät kokematta.Tosin asun täällä merenäärellä ja niemellä jota meri ympäröi joten täälläkin myrskyää usein syksyisin ja talvisin. Mutta myrskyn ja sateen saartamana voi yksinäisyys nakertaa mieltä.Jaksamisia sinne. Toivon että asiat järjestyvät ja sää selkenee.Melkein arvaan sen haasteen…

    • Juuri siksi tämä tekeekin niin hyvää ainakin allekirjoittaneelle, että tajuaa miten luonnon armoilla me ihmiset olemme. Sitä ei kaupungissa oikeastaan tajuakaan. Ja ainakaan täällä Støssä mikään ei ole varmaa; ei lopulta edes se miten kalastus jatkuu. Täällä minä nyt tutkin miten kaikki muutokset ja epävarmuudet vaikuttavat sielunmaisemaan. Se on jännää. Asiat selkiytyvät varmasti, kiitos vaan tsemppaamisesta!

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s