Ohikiitävä aikaikkuna

Suhteellisen surkea sää tänään. On ehkä kovin myrsky tähän mennessä. Luvattu on ukkosta illalle. Tuuli repii taas kattoa, ja tällä kertaa tuntuu, että se ihan oikeasti lähtee irti. Sadepuuskat, joita taivas nyt sylkee ovat käsittämättömiä.

Kuten sää, niin suhteellisen surkea on sielunmaisemakin. Jos olisin tänään aamulla päättänyt sellaisessa kymmenen minuutin ohikiitävässä aikaikkunassa jäänkö tänne vai lähdenkö häntä koipien välissä Suomeen, olisin päättänyt tekeväni jälkimmäisen. Lähteväni.

Tämä tyttö on pistänyt viime aikoina niin isot paukut blogin kirjoittamiseen ja videoitten tekemiseen samalla kun on luovinut alati muuttuvien tilanteiden ristipaineessa joutuen pistämään itsensä likoon kerta toisensa jälkeen yhä kovemmin, että nyt tökkii. Tuntuu, että olen puskenut kropastani ja aivoistani kaiken niistä irti lähtevän.

Miksi olen täällä? Miksi annan itsestäni niin paljon saamatta mitään suoraan vastaan? Uskonko hulluihin unelmiin? Onko tämä tie oikeasti viemässä jonnekin vai tuleeko seinä vastaan nurkan takana?

Nyt ollaan tässä elämän vuoristoradassa siinä vaiheessa, että missään ei tunnu olevan mitään järkeä. Eipä siis järkeä olisi kai pois lähtemisessäkään.

Päätin olla tänään rehellinen itselleni ja tulin siihen tulokseen, että olosuhteet tai ympäristö eivät ole syy tähän järjettömyyden tunteeseeni. Tätä keskustelua kävisin itseni kanssa olisinpa sitten täällä tai tuolla, olisivatpa asiat näin tai noin, tekisinpä sitä tai tätä. Näitä päiviä tarvitaan ihmisen elämässä, sillä juuri tällaisina epäuskon hetkinä punnitaan todelliset voimat. Sellaiset, jotka ylittävät kaiken järjellisen ajattelun.

Hienointa erilaisissa tunteissa on se, että ne ovat ohimeneviä – niin hyvät kuin huonot. Se on tässä huomattu: yhdessä hetkessä ollaan kukkulan huipulla ja seuraavassa synkimässä laaksossa. Ja kohta taas jossain muualla. Tärkein on myötätunto. Että syvimmässäkin maan kolossa pystyisi suhtautumaan omiin ajatuksiinsa lempeydellä, ymmärryksellä ja hyväksynnällä. Ja tarttua niihin asioihin, joihin tässä hetkessä voi tarttua, tehdä jotain, mitä tahansa, jotta ajatukset eivät velloisi turhanpäiväisissä.

Vaikka mieli on nyt kovilla isoista kysymyksistä, niin tässä ohikiitävässä aikaikkunassa päätän valita luottamuksen.

ohikiitävä

Yhdessä ohikiitävässä aikaikkunassa olin napannut tämän kuvan mereltä taannoisella kalastusretkellämme.

 

 

Advertisements

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s