Niin. Sellaiseen pikku kysymykseen heräsin tänään aamulla. Että mitä elämä on? Onko se sarja tyhmiä ja vielä tyhmempiä päätöksiä, vai sitä elämäntaito-oppaiden julistamaa tapahtumien virtaa, johon täytyy vain uskaltaa hypätä mukaan ja luottaa sen ohjaavan oikeaan suuntaan?
* * *
Jos ihan rehellinen olen, en ole aivan varma tällä hetkellä olenko tehnyt oikean päätöksen lähtiessäni Norjaan. En voi välttyä ajattelemasta, että tämä tapahtumaketju, joka on ohjannut minut tänne hiljaiseen, pimeään ja yksinäiseen maailman äärilaitaan onkin ollut yksi tyhmä päätös tyhmien päätösten ketjussa, joita aloin tehdä noin kuusi vuotta sitten: silloin, kun halusin erota pitkästä nuoruuden kihlauksesta ja luovuin siitä, mikä minua olisi odottanut. Avioliitto, perhe, omakotitalo.
Olisiko vain pitänyt pitää kiinni silloin kaikesta tuosta? Siitä, että asiat olivat riittävän hyvin? Että tulevaisuus edessä näytti ihan ookoolta? Sen jälkeen kaikki on ollut niin epäselvää ja epävarmaa, vaikka parhaani olen yrittänyt. Jokainen otettu askel tuntuu menneen jollain tavalla harhaan.
Kumpi on parempi? Se, että elää tasaista ja varmaa ihan jees -elämää vai se, että heittäytyy haasteisiin eläen jatkuvasti kuilun reunalla tietämättä mikä seuraavaksi eteen tulee? Voiko siihen, että elämä kantaa ja oikeat asiat tulevat ajallaan todella luottaa?
* * *
Huomaan olevani taas tämän kysymyksen äärellä. Muistatko, kun lähes vuosi sitten pohdin tätä aivan samaa ja kysyin sinulta uskotko elämän johdatukseen? Ja sitten muutaman päivän päästä tuli se surullisen kuuluisa twisti tarinassani.
Onko elämä tosiaan sitä, että tekee samoja tyhmiä valintoja kerta toisensa jälkeen ja samat kysymykset lävähtävät naamalle tasaisin väliajoin? Saako niihin koskaan vastausta? Lopettaako sitä ikinä tekemästä huonoja valintoja? Ja mistä tietää, mikä on hyvä ja mikä tyhmä päätös? Minä olen sanasta sanaan koettanut noudattaa oppikirjojen viisausia ja luottaa sydämeni ääneen, mutta nyt vähän epäilen, että sydämeni puhuu jotain kieltä, jota en ymmärrä. Entä jos olenkin kuullut aivan väärin?
* * *
Juuri nyt minua vähän harmittaa, että olen sanonut ääneen olevani täällä Norjassa vuoden. Entä jos en pystykään siihen? Juuri nyt minua naurattaa, että aamulla puhuin siitä, kuinka omiin vaihtuviin tunteisiin pitäisi suhtautua lempeydellä. Entä jos en pystykään siihen?
Nyt. Nyt jos koskaan: kerro minulle, mitä mieltä olet, osaatko vastata kysymyksiini? Edes yhteen niistä?Oletko ollut samanlaisten kysymysten äärellä?
Støssä satoi eilen lunta. Nyt kaikkialla on kauniin valkoista, juuri sellaista millaiseksi kuvittelin joulukuisen Norjan. Illalla sää kirkastui, ja taivaalla hohkasivat upeimmat revontulet, jotka olen koskaan nähnyt.
/Äm, tajuten vähitellen, että tämä Norja tarkoittaa kaikkien mahdollisten rajojen rikkomista; niin henkisten kuin fyysisten
MaiLife 
Yritän vastata, vaikka nämä on oikeastaan elämän kompakysymyksiä. Niihin ei siis ole oikeaa eikä väärää vastausta. On vain päätöksiä.
Elämä on päätöksien virta ja jokainen hetki on valinnan mahdollisuus. Jos sitä ei käytä, joku toinen tekee valinnan sinun puolestasi, mikä ohjaa sinua johonkin suuntaan. Lapsilla esimerkiksi aikuiset tejkevät useimmiten päätökset. Aikuisilla taas joku viranomainen tai joku muu pakottava tapahtumaketju voi viedä johonkin suuntaan. Valintoja kuitenkin tulee, niitä vapaita, sinun omia valintojasi.
Hyvä neuvo jonka itse olen saanut ja mikä on realisoitunut minulle tässä hiljattain itsellenikin, on se, että elä ja tee päätökset niin, että jos kuolisit tänään sinun ei tarvitsisi katua mitään. Ei ihan helppo asia tuokaan, kun on niin paljon kaikenlaista houkutusta ja valintaa elämässä. Elämän viimemetrien lähestyessä ihminen yleensä käy sitä elämänlankaansa taaksepäin läpi ja monet, ovat kaivanneet läheisten kanssa vietettyä aikaa enemmän, harrastuksien kautta tapahtuvaa itsensä löytämistä enemmän, yksinkertaista ja jopa pysähtynyttä elämää välillä.
Vaihteleva elämä opettaa arvostamaan kaikkea ja huomaamaan niitä pieniä nyansseja tavallisissakin asioissa. Viisas sydän punnittsee eri vaihtoehtoja, mitä sinä näytät tekevän välillä paljonkin. Se valinta mikä on ehkä sinulle oikea voisi löytyä sillä että punnitset asioita ja tunnet rauhaa ja tyyneyttä toisesta vaihtoehdosta. Joskus tosin sanotaan että pelko on se paras tie, koska siellä on jotain opittavaa, jotain tärkeää löydettävää itsesi kannalta.
Minä olen aika pohtija itsekin, joten tunnistan tuon hankaluuden, että onko nyt oikea ratkaisu vai pitäisikö sittenkin vaihtaa.
Toivottavasti näistä pohdinnoista sait kiinni.
Niin samoissa ajatuksissa painitaan taas, että oli pakko kommentoida. Olen itsekin viime aikoina miettinyt tuota, että kumpi on parempi, tasainen jees-elämä vai pää edellä tuntemattomaan hyppääminen. Minullakin oli vuosia sitten mahdollisuus valita ihan ok parisuhde ja edetä siitä luontevasti taloon, perheeseen jne. Olin silloin vielä elämästä mitään tietämätön, mutta uskoin sillä olevan niin paljon enemmän tarjottavaa, etten halunnut tyytyä siihen ihan kivaan elämään.
Ja niinhän sillä onkin ollut, hyvässä ja pahassa. Tuon päätöksen jälkeen on tullut tehtyä monia toinen toistaan huonompia päätöksiä, etenkin ihmissuhdeasioissa ja on ollut tavallaan masentavaa huomata, että se elämän ensimmäinen parisuhde olikin se tasapainoisin. Monesti olen miettinyt, jos sitä olisi tiennyt kaiken tulevasta, olisinko päättänyt toisin. Olisinko tyytynyt siihen elämään? Uskallan sanoa, että en. Uskon, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka pystyvät olemaan aidosti tyytyväisiä ihan jees-elämään ja sitten on meitä, jotka kaipaavat levottomasti jotakin järisyttävämpää.
Itse uskon vahvasti elämän johdatukseen, koska olen kokenut sen niin monta kertaa elämässäni. Juuri ne tilanteet, jolloin olen kokenut olevani eniten hukassa, ovat myöhemmin paljastuneet elämäni tärkeimmiksi hetkiksi. Silloin olen joutunut ravistelemaan käsityksiäni elämästäni ja itsestäni ja löytänyt jotain uutta ja innostavaa. Harha-askeleet ja elämän kriisit ovat ne, jotka muuttavat ja vahvistavat ihmistä eniten.
Elämä on koetellut minua koko kuluneen vuoden melko rajulla kädellä ja itse lähdin ottamaan etäisyyttä tilanteeseen Etelä-Afrikkaan, jossa ravisuttelin itseäni vapaaehtoistyön ja itsenäisen matkustamisen avulla. Vapaaehtoistyön avulla halusin saada perspektiiviä omaan elämääni ja keskittyä tekemään muille hyvää. Välillä sitä on niin kiinni omissa ongelmissaan, että on hyvä suhteuttaa ne vähän isompaan mittakaavaan. Reissussa kohtasin pelkojani, haastoin itseni, ylitin itseni ja koin paljon uusia asioita. Samalla kävin tietoisesti läpi kaikki elämäni huiput ja pohjat, ihmissuhdearvet, eksistentiaaliset kriisit jne. Helppoa se ei ollut, eikä sen kuulukaan olla. Mutta vaikeat asiat ja ajatukset täytyy kohdata, jotta voi mennä eteenpäin.
Sinulla on varmasti ollut tärkeä syy lähteä reissuusi ja sitä seuranneena uskon, että se on antanut sinulle jo nyt uskomattoman paljon asioita, ajatuksia ja oivalluksia, joiden arvon näet ehkä vasta myöhemmin. On kuitenkin myös mahdollista, että olet saanut siltä jo lähes kaiken, mitä sillä on annettavana. Itse vietin reissussa 7 viikkoa ja se oli minulle ihan tarpeeksi. Toiset tarvitsevat enemmän aikaa, toiset vähemmän. Ei ole häpeä myöntää tehneensä arviointivirhettä, ei ole häpeä vaihtaa suuntaa. Tärkeintä on kuunnella itseään, vain sillä on väliä. Silloinkin, kun se sydän tuntuu puhuvan täyttä hepreaa 😀
Älä ajattele, mitä läheisesi tai lukijasi ajattelevat päätöksistäsi, ne ovat yksin sinun. Ja sinä kyllä tiedät, mikä polku on sinulle se oikea. Se onkin sitten eri asia, viekö se polku koskaan perille, ehkä sen ei ole tarkoituskaan. Ehkä toiset on tarkoitettu kulkemaan ja toiset pysymään paikallaan. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää oikein. Minulle se tapa on nähdä, kokea, nauttia, oppia, rakastaa ja nauraa mahdollisimman paljon, mihin ikinä elämä viekin. Kiitos ihan mahtavasta blogista ja siitä, miten avoimesti kerrot tunteistasi ja kokemuksistasi. Olet todella rohkea ja inspiroiva nainen, jatka samaan malliin! Mielenkiinnolla seuraan matkaasi, mihin ikinä se sitten jatkuukin 🙂
Jos… kaikki siellä Norjassa olis mennyt sulavasti ja putkeen, olisko se ollut seikkailua, rajojen etsimistä ? Olisitko ollut tyytyväinen kuitenkaan… Toisaaltahan seikkailua hait, tuskin ainoastaan kauniita maisemia 🙂 Tsemppiä nyt, kyllä sinä selviät… jos haluat!
Ensiksi: eihän me voida koskaan tietää, onko joku päätös väärä vai oikea, koska meillä on tieto vain tästä päätöksestä. Ei me tiedetä, mihin se toinen päätös olisi johtanut. Se on vain ja ainoastaan jossittelua.
Toiseksi: yksi asia johtaa toiseen. Elämä on tie, joka ei suinkaan kulje suoraan ja sen hahmottaa vasta jälkeenpäin. Usein vasta useiden vuosien kuluttua. Eli vielä et voi millään tietää, mitä tämä Norjan reissu elämässäsi merkitsi. Ehkä tämä reissu ei mennyt ihan omien sunnitelmiesi mukaan, mutta tämä saattaa mennä hyvinkin sen suuremman suunnitelman mukaan. Ja ne eivät useinkaan ole sama asia :).
Jos huomaat tekeväsi samoja tyhmiä valintoja kerta toisensa jälkeen, siihen on syy. Sulla on jokin asia opittavana mutta olet kovakalloinen. Elämä viskaa meidät samoihin tilanteisiin niin kauan, että me tajutaan ja oivalletaan jotain oleellista jostain. Jos me ei tajuta sitä tässä elämässä, niin aina on mahdollista jatkaa opettelua seuraavassa :). Jos jonkun asian oivaltaminen on kovin vaikeaa, on usein kyse siitä, että me ei itse haluta nähdä ratkaisua, koska se on pelottavaa, hävettävää, hämmentävää tai muuten epämiellyttävää. Niin se yleensä on.
Sitten käytännön neuvoja: Palauta mieleesi, miksi lähdit? Mitä halusit tehdä ja mitä saavuttaa? Olisiko sulla nyt ehkä elämäsi tilaisuus toteuttaa haaveesi? Ei kai se suurin unelmasi ollut kalatehtaalla työskentely? Olet jo osoittanut, että pystyt siihen ja saat varmaan halutessasi jatkaa sitä. Käy lukemassa sähköpostit, jotka kirjoitit mulle ennen muuttoasi! Niin olen tehnyt itse heikkoina hetkinäni. Lukenut itse ystävilleni kirjoittamiani sähköposteja ja palautellut mieleeni, että miksi oikein tuli lähdettyä. Unelmilla kun on taipumus hautautua arjen ja pienten ärsytysten alle ja yhtäkkiä ei enää huomaakaan, että itse asiassa sitä elää unelmaansa… Sitä vain katsoo liian läheltä.
Tai jos elämä Støssa ei etene, tarkoittaako se paluuta Suomeen? Voisiko jossain muualla päin Norjaa olla elämää ja tekemistä? Sunhan piti olla Norjassa vuosi ja Stø on aika pieni osa Norjaa :). Olisiko nyt hyvä hetki vähän katsella ympäriinsä ja palata sitten kalahommien pariin tammikuussa?
Huh, miten isoja ajatuksia. Yhteisesti kaikille nyt kiitos kommenteistanne, en osaa juuri nyt edes sanoa niihin mitään, mutta ajattelen yön yli ja palaan sitten. Monta sellaista ajatusta näissä, joita olen itsekiin pohtinut…
Kirjoitanpa itekin tänne oman kokemukseni mikä putkahti esille. Kokemus tuli astrologian kautta. Olen itse hyvin henkinen ihminen, ja sillä polulla kulkeminen ei ole ollut outoa minulle. Olen ajatellut, että elämä ohjaa minua oikeaan suuntaan, kunhan osaan vaan lukea merkkejä. Olen kuunnellut sydämellä. Mutta se on jossain vaiheessa kääntynyt vähän liian paljon sinne henkiselle puolelle. Liian paljon ajatuksia kohtalosta, että kaikella on syynsä. Niinhän se toisaalta on, mutta jos aina kiertää vaan samaa kehää, innostuu uusista asioista, luulee että tämä on se minun juttuni unohtaen sen tavallisen elämän, onko silloin ihminen tasapainossa. Tätä tasapainoa olen etsinyt. Siinä eläminen on tosi vaikeaa.
Ja miksi mainitsin alussa astrologian, on se että minulle tehtiin tulkinta syntymäkartastani. Tulkinta aukaisi silmäni näkemään mikä on se puuttuva avain. Miten olen liian paljon antanut painoarvoa kohtalolle, merkeille sekä mielikuvitukselle. Ja välillä, kun elämä on ollut kurjaa päätöksieni takia, esille on noussut marttyyri-minä. Miksi elämä on niin julma minua kohtaan. Mitä olen tehnyt väärin..
Henkinen tie antaa hyvin paljon (ja halua sillä kulkea), mutta jos se ei ole tasapainossa maallisen/tavallisen elämän kanssa, silloin ihmisen elämä on ainaista etsimistä. Tämän hoksaaminen on ollut todella raskasta. Luulin, että tein ja elin oikein, luulin onnellisuuden tulevan sitä myöten että kuuntelee vaan itseään. Mutta itseäänkin voi kuunnella väärin.
Maija, en tarkoita että sinun elämä olisi tällaista. Haluan vaan tuoda omia ajatuksia esille. Ja muistakee, että tämä on vaan minun mielipiteeni, miten itse koen elämäni.
Rauhallista ja ihanaa joulun odotusta kaikille <3.
Voi miten syviä kysymyksiä, herättää kysymään samoja itseltä, eivätkä ne todellakaan ole vieraita ihmetyksen aiheita! Ainoa kysymys, johon uskallan sanoa sydämeni pohjasta kyllä, on kysymyksesi siitä, voiko luottaa siihen, että elämä kantaa ja oikeat asiat tulevat ajallaan. Kyllä, kyllä, kyllä.
Mutta jään pohtimaan, mitkä ovat niitä oikeita asioita. Ja onko niin, että jos ihmisellä on kovin tarkat käsitykset siitä, mikä on oikea asia itselle (se mitä ihminen HALUAA ja TAHTOO nyt tai tulevaisuudessa tapahtuvan itselle), viekö se jollain tavalla harhaan. Eli pitäisikö uskaltaa päästää irti valmiista käsityksistä, mikä on se oikea asia itselle. Päästää irti päämääristä, tavoitteista, jotka perustuvat siihen ajatukseen että nyt jotain puuttuu ja jonkin pitäisi muuttua, jotta sitten olisi hyvin. Sitäkö se sydän yrittää sanoa, kun se johdattaa eteenpäin ja tuntuu yhä uudestaan, että se johdattaa umpikujaan. Että ei pitäisi ajatellakaan, että on umpikujia, sillä ovatko ne umpikujat vain sitä, etteivät asiat menneetkään niin kuin alun perin toivoin / halusin / haaveilin /uskottelin käyvän. Eikä niitä toiveita tai tavoitteita aina edes huomaa tai tiedosta, kunhan vain huomaa että taas on jotenkin pettynyt tai jumissa oleva olo. Sitäkö se sydän yrittää kertoa. Ja ettei umpikujia olisikaan, ellei olisi niin paljon valmiita odotuksia ja käsityksiä siitä, miten elämän pitäisi mennä.
Oi, paljon enemmän on kysymyksiä kuin vastauksia…Kiitos Maija kun jaat elämääsi ja kysymyksiäsi, se on rohkeaa, tärkeää ja ihailtavaa! Paljon voimia sinulle!