Nyt löytyi videokamerastani niin inhorealistis kaurismäkeläistä materiaalia perjantain pikkujoulutunnelmista, että koostin nistä pienet makupalat selventämään tätä tilannetta minun ja Viidenminuutinmiehen rakkaustarinassa. Tämän katsottuasi ymmärrät, että sulla menee oikeastaan ihan tosi hyvin… Pilkettä silmäkulmaan ja alkavaan viikkoon!
/Ämmä, kovin kiitollisena Marjolle, joka tarjosi tämän toimivan nettiyhteyden. Me tytöt lähdetään nyt adventtikirkkoon ja joulukonserttiin
MaiLife 
Sinulla on aika verkkainen tapa puhua…pikkasen nopeutta puheeseen, niin jaksais kuunnella loppuun asti…
Eri tunnetiloissa taitaa olla eri nopeudet puheessa. Tässä en tainnut olla kovin vikkelällä tuulella.. 😀
Olipas kokemus! En kyllä ymmärrä, miten joidenkin pääsy pikkujouluihin voi olla noin suuri kysymys, että oikein erikseen evätään yhteinen juhla. Jotenkin kalskahtaa nurkkakuntaiselta toiminnalta. Mutta..sinähän et ole tehnyt mitään väärää, ja muiden tyhmyydelle et voi mitään.
Kun yhteydet ulkomaalimaan ja ystäviin ovat rajatusti käytettävissä, vastoinkäymisetkin tuntuvat suuremmilta. Toki niitä on sinulla myös riittämiin ollut. Toivottavasti et kadota kuitenkaan suhteellisuudentajuasi itseesi liittyen. Maailmalla on muutakin kuin Stö sinulle annettavaa! Voimia ja hurttia huumoria, mitä ikinä aiotkin tulevina viikkoina tehdä.
Kyllä! Täällä on tänään meteoriittisade!! Unohtuu kaikki vastoinkäymiset kun katselee miten taivaalla lentää tähtiä. Käsittämättömän upeaa – kaiken tämän arvoista!
Voi kun täälläkin olisi meteoriittisade – täällä on ensimmäinen pilvinen ilta aikoihin ja nyt ihan perinteinen vesisade… Mutta just noin itsekin olen ajatellut monta kertaa. Kiipeän vähän korkeammalle, avaan taas silmäni tälle kaikelle upeudelle ja huomaan, miten tämä onkaan kaiken tän arvoista.
Itse kävin ensimmäisenä vuotena kaikissa mahdollisissa kissanristiäisissä. Yleensä ne oli päivällä, niissä juotiin kahvia, myytiin arpoja ja sitten oli torvimusiikkia päälle. Joten tiedän tunteen, kun hakee ja haluaa epätoivoisesti sosiaalisia kontakteja kaiken yksinolon lomaan :). Ja miten saattaa päästä itku, kun joku sovittu meno johonkin sinänsä mitättömään tapahtumaan sitten peruuntuu. Kun on kerrankin laittanut itsensä vähän nätiksi ja odottaa sohvalla turhaan. Sitten luovutin ja päätin ottaa rennosti. Päätin tyytyä pienempiin piireihin ja ”valloittaa” kylän ihminen kerrallaan. Nyt kolme vuotta myöhemmin on jo sosiaalisia ympyröitä ja ystäviä. Juhliakin. Ja välillä voi sitten hurauttaa Suomeen.
Eikä tollasilla pienillä yksittäisillä vastoinkäymisillä tarvitse mitään ihme merkitystä ollakaan, shit happens, mutta jos niitä tulee kovin paljon, niin ehkä ne sitten ajaa sua eteenpäin johonkin muuhun. Enkä välttämättä tarkoita eteenpäin fyysisesti :).