Kymmenen tunnin suolistuspäivä takana ja minä olen elossa. Kuulkaa, se on vaan ihmisen otettava ja tartuttava asioihin vaikka kuinka kamalalta ja sekavalta tuntuisi. Sen minä taas tänään sain tuta.

Oikeastaan kaikki mitä pelkäsin etukateen, osoittautui vain turhaksi mielen höpinäksi. Pääni sopeutui alkuhämmennyksen jälkeen uuteen tilanteeseen, minä jaksoin nyt jo toisen päivän putkeen, meininki Støn kalatehtaalla on paljon odottamaani leppoisempi, taukojakin oli eikä tarvinnut syödä suklaata vessanpöntöllä. Jopa vähän liikaa. Nämä norjalaiset suolistajat tuntuvat olevan kovin tarkkoja lakisääteisistään…

Välillä suolistaminen oli jopa vähän hauskaakin! Nyt on kyllä suhteellisen kuollut olo, linjalla seisomista ja kalan mäiskintää taisi olla yhteensä kahdeksan tuntia. Onneksi huomenna saan lepopäivän suolistuksilta, sillä olin jo ennen tätä hässäkkää luvannut mennä huomiseksi avuksi Myren kirkolle pakkaamaan joulupaketteja köyhille.

Tällaisia kuvia löytyi kännykästä tästä päivästä…

Tänään olen muuten ollut Norjassa tasan kaksi kuukautta! Ja tällä syvällä kokemuksellani vaihtuviin tilanteisiin sopeutumisesta voin nyt kiteyttää, että kaikki pelot, hämmennykset ja mielen kitinät – ne voitetaan tarttumalla toimeen ja katsomalla mitä syntyy! Yleensä syntyy ihmeitä ja yllätyksiä. Aika moneen sitä ihminen näköjään pystyy kun vähän yrittää.

Kunnes sitten taas tulee seuraava käänne ja tämä edellä lausuttu hieno oppi unohtuu…

Mutta siihen asti mennään näillä. Tuo ylläoleva on kalatehtaanpukuhuoneselfie, kuvassa maailman innokkain ja energisin ihminen. Tämän fiksumpaa tekstiä ei tänään irtoa. Minä juon nyt lasin viiniä.

/Äm