Koskettunut ja kiitollinen – yksinäinen kaskelottiherra

Olen koko aamun yrittänyt miettiä mitä kirjoittaisin. Tyhjyys. Päällimmäinen tunne.

Tyhjyys.

Sanattomuus.

Rauha on laskeutunut Støn päälle. Paikallisradiossa sanoivat jo eilen, että on joulurauha. Vaikka ei ollut vielä edes joulu ja joka puolella vielä hyörittiin joulutoimissa.

Mutta minä mietin: minulla on. Rauha. Vaikka muut hyörii ja pyörii eikä vielä edes ole joulu.

Rauha. Ei-kiire. Äärilaitaina joulustressille.

Ei-joulustressi.

Rauha. Tyhjyys.

Sanattomuus.

valasbongaus

Kävimme tänään katsomassa näkyisikö lähirannoilla valaita. Ne ovat alkaneet saapua silliparvien perässä Vesterålenin rannikoille. Valaat.

Kaskelotti. Yksinäinen vanha herra, joka tulee rannan läheisyyteen odottamaan kuolemaa. Niin ne tekevät. Syntyvät trooppisissa vesissä, asuvat parvissa naaraiden kanssa, kunnes kaskelottikoiras on viidentoista.

Neljänkymmeneen ikävuoteen asti kaskelotti käy syömässä Pohjois-Norjassa, sukeltamassa jättiläismustekaloja meren syvyyksistä ruoakseen. Ajattele, että kaikista paikoista maailmassa juuri täällä on parhaiten ravintoa kaskelotin tarpeisiin. Koiraskaskelotti on yksinäinen susi. Viisitoistavuotiaana se erakoituu. Tapaa muita vain silloin kun sen on aika tuottaa uutta elämää. Viisitoistavuotiaana sillä on riittävä rasvakerros kestääkseen pohjoisen kylmät vedet. Silloin se tulee tänne. Pohjois-Norjaan. Avomerelle. Syö ja syö. Lihottaa.

Lihottaa siihen asti kunnes on valmis lähteäkseen trooppiselle paritteluretkelle. Sen täytyy olla hyvinsyönyt houkutellakseen naaraat.

Lihava.

Houkutteleva.

Trooppisissa vesissä.

Kun kaskelotti on siittänyt poikaset, palaa se taas pohjoiselle syöntiretkelleen. Yksin. Palaa ehkä vielä takaisin trooppisiin oloihin lisääntymään.

Tullessaan neljänkymmenen ikään, kun se ei enää kelpaa naaraille, kaskelottiherra jää pohjoiseen. Avomerelle. Se voi elää vielä toiset neljäkymmentä vuotta yksinäisyydessä.

Yksinäisyys.

Ei-yksinäisyys. Yksin, mutta ei yksinäinen.

Minä.

Kaskelotti.

Kun kaskelotti on kuolemaisillaan, se ajautuu rantaan. Ja silloin sen voi nähdä. Missään muualla ei voi nähdä kaskelotteja niin lähellä maata kuin Vesterålenissa. Melkein minun ikkunastani!

Sanattomuus.

Kiitollisuus.

valasbongaus2

En voi uskoa sitä lukija- ja palauteryöppyä, jonka toissapäiväinen kirjoitukseni sai aikaan. Se on koskettanut.

Koskettunut.

Sitä minä olen.

Koskettunut.

Ja kiitollinen. Koskettunut ja kiitollinen.

Ei ole mitään hienompaa kuin se, että me olemme tässä. Että saamme jakaa yhdessä elämiemme tarinoita.

Yhdessä.

Ei-yksin.

Yhdessä.

* * *

Emme nähneet yhtään kaskelottia tänään. Ehkä hyvä niin, sillä se tarkoitta, että yksikään yksinäinen kaskelottiherra ei ole vetäytynyt joulun alla kuolemaan.

Kuolema. Ei-elämä.

Elämä!

Kiitollinen. Kauneus. Elämä.

Elämän kauneus. Sinä!

 

Mainokset

One thought on “Koskettunut ja kiitollinen – yksinäinen kaskelottiherra

  1. Se että voimme ja saamme jakaa elämänne ja tunteemme on elämää. puhua hyvästä olosta ja pahasta olosta, surusta ja ilosta se tekee elämästä arvokkaan. Itse puhunut suruni joskus itsestäni ulos jaksaakseni elää.Maija valoisat päivät odottavat sinua.
    Halaus ja Hyvää Joulua.

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s