Tänään kalastajat ovat saattaneet päästä merelle. On saattanut olla päivä, jolloin myrskyä on vähemmän kuin muina päivinä. Tämä tarkoittaa, että minulle saattaa olla töitä luvassa seuraaviksi pariksi päiväksi.
Saattaa myös olla, että ei ole.
Myrsky alkaa taas huomenna ja saattaa olla, että se jatkuu parikin viikkoa eikä töitä ole. Tällöin saattaa olla, että minä en enää jaksa.
Saattaa myös olla, että vaikka töitä olisi, minä en niitä jaksaisi tehdä. Saattaa myös olla, että jaksan.
Tässä olen minä eilen. Kävin koukutustuvalla netissä, kun kaikki vaan räjähti päälle. Hassua oli se, että olin vahingossa painanut kameran nappia ja ottanut tämän kuvan itsestäni. No, se on se sielunmaisema nyt.
Luovuttaminen.
Sitä minä mietin nyt.
Jos joku heittäisi minulle nyt Suomesta mielettömän työtarjouksen, suuremmalla todennäköisyydellä tarttuisin siihen ja tulisin takaisin kuin jäisin tänne.
Siihen on tultu. Minä olen aivan loppu. Pää ja keho surisevat ylikierroksilla. Niin on ollut jo monta vuotta. Muutoksia, sopeutumista uuteen, äkillisiä käänteitä. Hetkiä, jolloin ajattelee, että nyt alkaa pieni, varma suvanto, kunnes taas tulee uusi yllätys ja uusi sopeutumistaistelu; tilanne, jossa tuntuu, että minulla ei ole mitään kontrollia. Että olen vain jonkun ulkopuolisen armon varassa: saattaa olla, että myrsky laantuu, saattaa olla, että ei.
Mutta jokaisen taistelun minä olen päättänyt voittaa. Sopeutua. Mukautua. Olla sankari.
Nyt minä en vaan enää tiedä, voinko voittaa tämän taistelun. Voinko mukautua kalastajakylän elämään, sen karuun arkeen? Onko minun suvantoni sittenkin jossain muualla?
* * *
Luovuttaminen.
Minä mietin, mikä on luovuttamisen äärilaita.
Se on hullu usko.
Hullun usko.
Hullunusko. Hullu-usko.
Hulluusko?
Milloin hullunusko loppuu ja on aika luovuttaa?
Loppuuko usko hullulta?
Kuinka hullu on oltava, jotta usko loppuu? Kuinka hullu on oltava, jotta luovuttaa? Kuinka luovuttaja on oltava ollakseen hullu?
Voiko hullusta tulla luovuttaja? Luovuttajasta hullu?
Loppuuko hulluus?
Milloin?
* * *
Kontrolli ja ulkopuolinen armo. Äärilaitoja nekin. Minä taistelen sitä vastaan, että joudun olemaan ulkopuolisen armon varassa, mutta toisaalta tarvitsen sitä enemmän kuin mitään; en halua olla riippuvainen, mutta samalla toivon salaa, että joku tulisi ja ratkaisisi vaikeat tilanteet. Antaisi armon siemenen. Se varpunen siellä pienen pirtin portailla jouluaamuna.
Sankari.
Hullu.
Äärilaitojako?
Milloin sankarista tulee hullu? Milloin hullusta sankari? Voiko sankari olla hullu? Entä hullu olla sankari? Kuka on sankari?
Voiko sankari luovuttaa?
* * *
Mikä on hullunuskon ja luovuttamisen välimaa, kultainen keskitie äärilaitojen välillä?
Onko sellaista?
Saattaa olla. Saattaa olla, ettei ole.
On vain tämä hetki.
Keskipäivän valo Støssä. Hermannin kanssa tänään päivittäisellä tutkimusretkellämme luonnon muutoksia tutkimassa.
Hulluus! Se ehkä on iskenyt. Olen lukenut tuon ylle kirjoittamani tekstin nyt monta kertaa, enkä tajua itsekään kaikkia kysymyksiäni. Saattaa olla, että niihin löytyy vastaus, saattaa olla että ei.
Osaatko sinä vastata?
Täällä mennään nyt päivä kerrallaan. Mietitään sitä kysymystä, kuinka pitkään hullu usko kantaa ja minun kannattaa olla Støssä. Töitä on luvassa jossain vaiheessa, mutta milloin, sitä ei tiedä kukaan. Minä mietin voimieni riittävyyttä. Kaamos on kaapannut niistä viimeisetkin. Jaksanko edes tehdä töitä? Katsotaan mihin seuraavat päivät vievät.
Tällainen on nyt sielumaisema täällä. Siitähän minä lupasin sinulle raportoida; kuinka ihmisen sielunmaisema muuttuu, kun vuodenajat vaihtuvat.
Hullua viikkoa sinulle!
/Äm.
MaiLife 
Sankari ei luovuta, mutta sankari voi aina muuttaa suuntaa :). Kirjoita kirja. Mahdollisesti sulle ei tule koskaan yhtä hyvää mahdollisuutta.
Moi Maija
törmäsin blogiisi pari viikkoa sitten jossain, en edes osaa sanoa missä…
Olisiko joku päivityksesi putkahtanut näkökenttääni ”Hidasta elämää” -sivuston postaamana?
Mielenkiinnolla olen seurannut vaiheitasi ja nauttinut tavastasi havainnoida ja kuvailla tapahtumia. Aikamoisen ekstreemihomman oletkin löytänyt! Kiitos hauskoista kuvauksistasi ja avoimesta kertomisestasi!
On varmaan erittäin mielenkiintoista ja haastavaa päästä kokeilemaan millaisissa olosuhteissa pystyy selviytymään arjesta ja olla samalla löytöretkellä oman sisimpään ällistyttävän kauniin luonnon keskellä mutta arvaan, että on todella raastavaa elää epävarmuudessa sen suhteen löytyykö töitä jatkossakin vai ei -ja siitäkin, jaksaako niitä siinä ympäristössä tehdä vai pitäisikö luovuttaa, sitä mietit juuri lukemassani kirjoituksessasi.
Jos kyseessä on vain hetken kestävä tunne tai kaamoksen aiheuttama notkahdus, kannattaa varmaan odottaa meneekö se ohi, mutta jos tuo tunne alkaa jatkua päällimmäisenä ajatuksena, on ehkä viisasta tosiaankin luovuttaa, sillä eihän sinun tosiaankaan tarvitse todistaa kenellekään mitään ja jatkaa koukuttamishommaa loputtomiin, vaan etsiä joku muu ehkä helpompi haaste tilalle.
Olet montaa kokemusta rikkaampi jo nyt ja mieleesi jäävät loppuiäksesi mahtavat maisemat, jotka ovat olleet varmaan projektisi parhautta. Niitä voit halutessasi päästä kokemaan aina uudelleen lomamatkankin puitteissa!
Tsemppiä arkeesi ja kaikkiin vaiheisiisi, miten tilanne eteneekin!
Näiden tienhaarojen kanssa painiskelee tosi moni ja vastaus vaan sitten tulee oikeana hetkenä – sellaisena kun se siinä kohden näyttää parhaalta ( tai ainoalta mahdolliselta).Taistelu kuluttaa luottamusta, mutta ei vie sankaruudesta piiruakaan. Voimaa sinulle- samanlaista esterataa elämä tarjoaa meistä monelle
Älä luovuta, ainakaan ihan vielä. Kausihan on vasta aluillaan. Ja valokin lisääntyy päivä päivältä. Kohta pääset nauttimaan upeasta auringon paisteesta, sillä ainakin Finnmarkissa kevättalvella on tavannut olla vuoden hienoimmat kelit ja maisemat.
Hei Maija! Sopivan huuuullu osaa luvuottaa tai toisin sanoen ottaa toisen suunnan. Mikä on luovuttamista? Onko suunnan vaihto luvuttamsta, kun joku rasti on nähty. Onko hulluutta jatkaa rataa, joka on todettu ei toimivaksi itselle…. siinä meille kysymyksiä. Halaus iltaasi ❤
Pidä pari päivää breikkiä ajatuksista? Ihan kokonaan. Aina kun ajatukset tulevat eteen, työnnä pois ne. Sitten palaa niihin taas, kun mieli on vähän levännyt. Voisiko sitten tulla se vastaus?
Myrskyluodon Maija! Älä luovuta, älä nyt. Tulee vielä paremmat ajat, paremmat päivät, paremmat kelit ja töitä. Niin on ollut aina luonnon kiertokulussa ja vuodenaikojen vaihtuessa. Voin sanoa, että täällä Suomessakaan ei hehkeänä ole, omat taistelut täällä, valmistautumisessa taisteluun..uutenavuotena pilkkopimeässä, kauhea vesisade… ei edes skumppaa jaksanut avata… Voimia ja valoa sieluun sinne💛💛, havuja perkele ja tsemppihalaus!you can do it !
Sinulla on elämänkokemusta enemmän kuin monella muulla, voisit hyvin kirjoittaa romaanin nuoresta naisesta elämän tyrskyissä. Sinulla on sana hallussa ja aikaa siellä kirjoittaa. Miksi ei? Kirjailija Maija Ilmoniemi. Tsemppiä!!
En osaa sanoa, mitä sinun pitäisi tehdä. Ei varmaan kukaan muukaan. Tunnustele oloasi, älä päästä sitä liian pahaksi. Olet aikamoisessa koetuksessa siellä, yksin, myrskyssä, vailla töitä ja rahaa. Sinun ei todella tarvitse todistaa kenellekään mitään. Jos jotain piti todistaa (?), niin sen olet jo tehnyt. Ja olet auttanut niin monia ihmisiä täällä kotomaassa. Blogisi kautta me olemme käyneet läpi oman mielemme myrskyjä ja myllerryksiä. Kukaan ei ota sinulta pois sitä, mitä olet tehnyt meidän muiden hyväksi.
Mutta jos haluat ja jaksat vielä olla… niin uskon, että et menetä mitään (jos mielenterveytesi kestää). Tietenkin jos Suomessa on tiedossa jotain todella mahtavaa, kannattaa lähteä. Mutta jos ei ole, niin täällä on luvassa pakkasta tai loskaa ja pimeyttä… Ja ihmisiä, joo, mutta eihän kukaan sinua hylkää, jos olet vielä kevään ja ehkä kesänkin siellä?
Jos olisin itsekäs, sanoisin, että pysy siellä vaan, jotta minä ja moni muu saamme joka päivä lukea ajatuksiasi ja kuvausta norjalaisen syrjäisen kalastajakylän arjesta. Mutta en tee niin, vaan haluan, että teet niin kuin sinusta tuntuu oikealta. Mutta älä anna ”mielen apinan” päättää sitä, vaan syvemmän tietoisuutesi. Tärkeintä, mitä reissullasi voit saavuttaa, on yhteys korkeampaan todellisuuteen ja mielen hiljeneminen. Anna synkkien ajatusten tulla ja tarkkaile niitä, kuin ne olisivat lastuja virtaavan veden pinnalla. Vesi virtaa ja kuljettaa mukanaan kaikenlaista, ja se muuttuu koko ajan, joka hetki, mutta kun vesi kirkastuu, näet pohjan hiekan ja kivet, ja ne pysyvät.
Lempeää tammikuuta!
Olet ainutlaatuisen hyvä kirjoittaja ja ainutlaatuisen ihana ihminen ❤ Älä luovuta! Tuttu tunne tuo että kaikki kaatuu päälle aina silloin tällöin eikä helpotusta näy. Ystäväni sanoi minulle: vain vahvoille ihmisille annetaan niin paljon kaikkea kannettavaa koska me kestämme ne! Se on totta. Kun omaakin elämääni katson taaksepäin niin ei siitä kuka vaan olisi selvinnyt. Hetki kerrallaan eteenpäin jos ei kauemmas jaksa katsoa. *rutistus*
En oo ihan täysin ymmärtänyt, että mitä sieltä norjasta lähdit hakemaan. Jos siellä on paska olla ja sitä ei löytynyt, niin lähde pois. Aikaa ei saa koskaan takaisin ja sinnikkyyttä voi kehittää myös järkevien aktiviteettien parissa.
Vaihtoehtona on myös yrittäjyys. Meikästä elämän paras ratkasu, kunhan sen tekee oikein.
Jos myrskyää, ei voi mennä merelle. Eikä Stössä varmaan oikein minnekään. Kuinka voisit nauttia siitä, että juuri nyt ei ole mitään” tarvista tehdä mitään, Käpertyä lukemaan ja juoda lämmintä, rauhoittua laiskottelemaan. Ja sanoa seis uuvuttavalle ajatuskarusellille, joka haluaa nähdä tulevaisuuteen ja tehdä ratkaisuja ja tietää jo nyt. Elämä kantaa, ja meillä on vain juuri tämä hetki. Huomisen nyt-hetki on huomenna eikä niitä asioita tarvitse tänään pyörittää päässään. Luontoelämys on siellä vahva, se auttaa ja voimaannuttaa. Hetki kerrallaan on parasta elämää, ”maailman laidallakin” missä suuri osa turhasta on jo karsiutunut pois.
Hyvä Maija!! Ensinnäkin haluan lähettää Sinulle paljon voimaa, rauhaa ja tyyneyttä. Nyt… (sulkee silmät ja lähettää)… Noin.
Ja haluan kiittää!! Joulun alla julkaistu videosi toi minut blogisi pariin. Videolla puhumasi sanat rehellisyydestä toi minulle valoa juuri itse romahduksen nuoralla tanssiessani. Että jos tästä putoan niin on jäljellä vain oikeat vastaukset. Se rehellisyys. Ja aloin tutkia ja ottaa vastaan uupumustilassani piileviä totuuksia Kuulen sittenkin sydämeni äänen tuskan metelin seasta!! Kiitos Maija että jaat tämän kaiken !!
Ehkä tämä haaste saa sinut polvillesi että näkisit tarkemmin siellä olosi tarkoituksen, ne oikeat kysymykset, sen jonkin mitä sinun kuuluu nähdä. Tai ehkä opetus haasteista, käänteistä, palautetta universumilta. Sinä tiedät kyllä sisimmässäsi!! Voimaa sinne!!
Ja, kaamos on pepusta! Se syö naisen hormonitoiminnalla varustetun olennon elävältä. I hear you sister! Älä luule että se olet Sinä.
Kohta kirkastuu taas Maija!!
Halaus!!
Voittajat eivät luovuta, eikä luovuttajat voita. Mutta anna nyt joskus vähän armoa itsellesi, ja ruoskimisellesi. Se on hänen kädessä, miten ilmat sujuu, etkä sinä voi siihen mitenkään vaikuttaa. Eli otahan nyt rennosti. Jotenkin ne muutkin siellä kalastajatuvalla selviytyvät, niin myös sinäkin.
Olen luovuttanut ja voittanut, koska sankari ei ole sankari kovin pitkään. Ei muitten silmien edessä ja muitten vuoksi kannata itseään kiduttaa. On mahdollisuus olla sairaslomalla ja saada itselleen arvokasta aikaa toipua. Olet arvokas juuri sellaisena kuin olet, teit tai olit tekemättä. Luovuttaminen voi pelottaa, mutta sen takaa voi löytyä rauha nauttia siitä luonnosta, jota ei stressin alta näe. Tunnussana: Sairasloma.
Maija, hulluutta tai ei, ihailen rohkeuttasi, että sinne olet lähtenyt! Itsellä samanlaisia hulluusfiiliksiä jotka estävät tekemästä jotain rohkeaa, mitään rohkeaa itse asiassa. Mitä on muualla sinulle juuri nyt, mitä siellä juuri nyt……
t. -a-
Kiitos, ihanat, kommenteistanne! Niitä on niin paljon, että kiteytin niistä nousseet ajatukset tämän päivän blogiini 🙂
Päivitysilmoitus: Ethän anna mun taas epäonnistua! | MaiLife
Päivitysilmoitus: Minun lintuni sinulle – tämän lahjan haluan sinulle antaa | MaiLife