Elämä on jotenkin jännittävän eriskummallista juuri nyt. Tämä nomadina olo, repun kanssa paikasta toiseen siirtyminen ja oman sijan asettaminen vaihtuviin paikkoihin vailla kiinteää elämänrytmiä on mielenkiintoinen kokemus. Kuinkakohan kauan ihminen jaksaa elämää, jossa mikään palanen ei tunnu olevan pysyvällä paikalla?

Moni on kehottanut minua ottamaan nyt kaiken irti tästä irtonaisesta elämästä. Että ”kyllä se päivä vielä tulee, kun kaipaat takaisin tähän aikaan, jossa ei ollut selkeää rytmiä tai rutiineja”. Ja niin minä teenkin. Hauskaahan tämä on, ja varmasti kovin katoavainen tilanne. Se tässä elämänvaiheessa on erityisen hienoa, että ystävien ja sukulaisten nurkkia koluamalla tulee vietettyä aikaa kunnolla tärkeiden ihmisten kanssa. Tänään aamulla heräsin Hyvinkäällä rakkaiden ystävien seurassa.

Mutta ajattelepa kuinka suuri osa normaalista päivästä koostuu samoista, päivittäin toistuvista rutiineista. Ja miten vaikealta tuntuukaan, jos joku tuttu toimintamalli tai olosuhde yhtäkkiä muuttuukin, ja elämä täytyy järjestää aivan uudella tavalla.

Ihminen tarvitsee rytmiä elämään. Rutiineja, joiden avulla voi jäsentää olemistaan, ja rakenteita, jotka toistuvat päivästä päivään luoden tunteen turvallisuudesta. Toisaalta rytmittömyys ja rutiinittomuus antaa mahdollisuuden luoda uusia toimintatapoja. Sitä näkee miten eri tavoin elämän voi jäsentää ja mistä palasista arkensa rakentaa.

En tiä. Tuo nyt vaan pyörii mielessä. Nomadielämä. Jännä kokemus kerrassaan.

Nyt lähden juhlistamaan Sisun päivää ja suomalaista Sisua Helsingin Korjaamolle. Tule nykäisemään hihasta jos olet paikalla!