Olen jäänyt tänään kiinni itselleni muutamaan otteeseen ajattelemasta: ”Ei tässä ole mitään järkeä. Ei tästä tule mitään. Mihin olen itseni pistänyt?”
Päiväni ovat sanalla sanoen hektisiä. Kuljen ympäriinsä, tapaan ihmisiä, autan yrityksiä, sparraan, teen töitä, tuotan blogiani. Kaiken tämän ilmaiseksi saamatta korvausta työstäni. Vieläpä niin, että maksan olemattomista rahoistani kalliita bussimaksuja päästäkseni auttamaan muita ilmaiseksi. Kaiken lisäksi Kela katkaisi yllättäen työttömyystukeni.
Järjellisesti perusteltuna aivan älytöntä touhua.
Mutta tiedätkö. Minä uskon. Uskon itseeni ja siihen, että näin on oikein. En ole pyytämässä käsi ojossa, vaan antamassa avosylin. Ja minä uskon. Olen käsittämättömän kiitollinen kaikesta mitä näen ja koen juuri nyt. Jokaisesta ihmisestä jonka tapaan, jokaisesta pilkahduksesta, jonka saan energiallani tai antamillani ajatuksillani aikaan.
Perustavanlaatuinen ajattelun muutos.
Varmuus siitä, että jossain on jotain hyvää, josta minä en vain vielä tiedä. Että on osattava antaa voidakseen ottaa vastaan.
Kauneutta viikonloppuusi!
/Äm
Ps Jos et vielä tiedä mihin nämä ajatukseni liittyvät, lue tämä blogini: Voiko Nobodystä tulla Somekuningatar?
MaiLife 
Minäkin luotan tuohon sloganiisi. Kyllä kaikki hyvä aikanaan korvataan runsain mitoin takaisin. Ole vaan edelleen rohkea ja anna parastasi. Ihailen Siuta!
Terkkuloin Merja Eteäl- Karjalasta
Sulla on niin loistava asenne! Tiedän paremmin kuin hyvin tuon tunteen, minkä aloituslauseessasi kuvailit. Mutta arvaa mitä? Joka ainut kerta, kun tekee mieli luovuttaa ja heittää hanskat tiskiin, jotain jännää tapahtuu. Mä otan sen aina merkkinä siitä, että mun on tarkoitus porskuttaa eteenpäin valitsemallani tiellä. Ja hyvä niin. Todellakin lyödään viisaat päämme yhteen! 🙂
Päivitysilmoitus: Etsitkö sinä mentoria? Voinko minä olla joku, joka auttaa? | MaiLife