Tiedätkö miten hienoa on kuunnella avonaisen parvekkeenoven takaa sisälle kotiin kaikuvaa mustarastaan kujerusta? Tiedät ainakin, jos asut Rakkauden Saarella. Minkä konsertin me saamme päivittäin kuulla! Olen seistä töjöttänyt olohuoneessani silmät kiinni ja kuunnellut pitkän ajan. Linnut, no sinä tiedät: kovin kiehtovia minulle. Jos rullaat blogini etusivua vähän alaspäin ja syötät tuosta sivun oikeasta reunasta löytyvään ”Etsi MaiLifesta”-ruutuun hakusanan ”lintu”, löydät tarinoita kohtaamisistani lintujen kanssa.

Oikeastaan hauskaa pysähtyä tänään taas lintujen äärelle, sillä päivälleen vuosi sitten kerroin blogissani kuinka olin juuri huomannut, että entisen kotini ikkunalaudan alle oli pesinyt lintuperhe – tuota ihmeellistä luonnon näytelmää minä sitten sain seurata pitkin kesää.

* * *

Eilinen kirjoitukseni herätti teissä ajatuksia. Henkilökohtaiselle Facebook-seinälleni kertyi monta niin hyvää oivallusta, että ajattelin nyt koota muutamia lainauksia kommenteistanne tänne sinunkin luettavaksesi.

Mitä sinä olet mieltä? Millaisia ajatuksia nämä sinussa herättävät?

* * *

Jukka: ”Tuli mieleeni sanonta: ”epäonnistut vain, jos lakkaat yrittämästä.””

Perttu: ”Se joka ei tee elämässä virheitä ei tee elämässä yleensä mitään muutakaan.”

Vesa: ”Omat odotukset on yleensä suurin este onnistumiselle. Tai siis sille että pystyisi epäonnistumisestakin löytämään ne asiat missä on onnistunut. Täydellisesti onnistuneita tapahtumia mahtuu elämään aika vähän…tai sitten pitää hiukan karsia omia odotuksia. Ja paskat muiden odotuksista.”

Minä: ”Oma pää, omat odotukset.. siinähän ne varmaan suurimmat haastajat. Ja aina täytyy uskaltaa nousta epäonnistumisesta. Luottamusta se vaatii. Luulen, että silloin kun luottamus horjuu, tapahtuu parhain kehitys.”

Jukka: ”Joo, egon kaitseminen on jotain, mikä pitää aloittaa joka päivä alusta. Jos erehtyy luulemaan, että nyt se on jotenkin kurissa, niin kappas, se ryömii takaovesta ohjaksiin. Aluksi sitä luulee, että on tosi henkistynyt ja ylevässä tilassa. Sitten rupee kelaileen, että jopas muuten olenkin fiksu, oikeastaan muut on aika tyhmiä ku ne ei hiffaa tätä juttuu. Sit huomaa, että alkaa ahdistuu, ku ei jaksa enää noudattaa sitä omaa ylevää ideaalia. Ja sit sen ahdistuksen kääntää muihin, ku ne aina pilaa mun jutut. Ja about tossa vaiheessa on turvallista sanoa, että ollaan itseasissa pisteessä, jossa tuskin enää tapahtuu se mikä olis parhaaksi. Sitä rupee luulemaan, että tietää milleen homman pitäs mennä, eikä hyväksy muuta, vaikka se oma luulo ois ihan väärä juttu. Tai siis, oikea, koska kyllä siitä oppii, mut helpommallakin ois voinut sen opin saada. Tai oikesstaan ei, koska ei saanut – ei ollut valmis. Tartti treenii. Näin se menee. Vaikeemman kautta. Syitä voimme vain arvailla.”

Minä: ”Mulle tulee mieleen joidenkin kuukausien takaa oma kirjoitukseni (johin muuten viime viikkoisessa sinkku-kirjoituksessanikin viittasin) ”Stressiä ei aihe epävarmuus vaan älytön tarve kontrolloida”. Se on yksi fiksuimmista oivalluksistani ja kiteytyksistäni, mutta vaatii perkele työntekoa joka päivä. Elämä.”

Jukka: ”Oot ihan oikeassa. ”PAKKO ONNISTUA ja sit mä olen onnellinen.” Sekunnin. Tyytyväisyys loppuu kehitykseen. Ja päin vastoin.”

Minä: Sitä minä mietin edelleen, että kuinka pitkälle onnistuminen on kiinni itsestä? Mikä on sattuman vaikutus?

Jukka: ”Totta, mutta (ainakin mulla) tuossa ymmärryksessä on todella suuri riski siihen, että luisuu lakoniaan: ”Aivan sama mitä teen tai tapahtuu, koska kaikki on mitä on.””

Eeva: ”On vapauttavaa, kun tajuaa, että jokainen tie on oikea tie.”

Minä: ”Niin, Eeva, toi on vaikea ajatus vaikka olenkin sinällään ihan samaa mieltä. Kun nyt realistisesti itse ajattelen esim omaa tilannettani, niin tietyllä tavalla jokainen tie ei ole oikea. En mä ihan mihin tahansa halua päätyä.”

Vesa: ”Ei oikeata tietä ole olemassakaan, on vain helvetin paljon kyltittömiä risteyksiä joista sitten valitaan. Olis tarjolla, umpikujaa, oikotietä, kiertotietä, loputonta tietä, ylä-ja alamäkeä. Kun joku tie tulee tutuksi, kehittyminen loppuu… Mä tykkään siitä että aloittaa tekemään jotain jossa luulee itsekkin epäonnistuvan. Tekee, tekee saa valmiiksi eikä se olekkaan sellainen kuin odotti, eli epäonnistui. Silti kuitenkin projektista jää fiilis, ei saatana onnistuin paremmin kuin ne jotka eivät edes yrittäneet. Mulla on kaikennäköisiä toissijaisia tällaisia projekteja jotka ei liity elämisen ylläpitämiseen milläänlailla…vapauttavia. Rakennan, korjaan, ehjään ja entisöin. Ihan puhdasta ammattitaidotonta puuhastelua, mutta antaa älyttömän paljon. Ja niissä ei tarvitse onnistua.”

Hanna: ”Mut kaiken tuon mietinnän keskellä pitää muistaa se, että ihminen muuttuu vuosien varrella. Se epäonnistuminen joka tapahtui viisi vuotta sitten on ehkä muokannut sinua johonkin suuntaan ihmisenä. Ehkä silloin viisi vuotta sitten se oli oikea suunta, mutta ei enää. Joku sanoi hyvin, epäonnistumisista oppii, tyhmä on silloin kun suorittaa pieleen menneet ajatukset uudestaan.
Yksi ystäväni sanoi hyvin hieman pilke silmäkulmassa ; leuka rintaan ja uusia pettymyksiä kohti.”

Aili: ”Epäonnistuminen on osa elämää ja elämä mahdollistaa myös onnistumiset. Terveisin syöpäpotilas, joka ottaa ilolla vastaan epäonnistumiset, kun elämä vain saisi jatkua.”

Minä: ”Aili ❤ kaikki on suhteellista, kiitos että muistutat siitä.”

* * *

Tämän lisäksi muutamia ajatuksia löytyy vielä MaiLifen Facebook-ryhmästä. Tule tykkäämään sivusta, ja näet millaista keskustelua siellä käytiin.

Kiitos te rakkaat, viisaat lukijani! Te olette parhaita. Tätä työni ja elämäni on parhaimmillaan; keskustelua teidän kanssanne! Ja linnun laulua!

Tuossa muuten ne linnut ikkunani takana tasan vuosi sitten! Tänään on ollut niin haipakkaa menoa, etten ole ehtinyt ottamaan yhtäkään kuvaa päiväni varrelta.

/Ämmä, joka tykkää teistä ihan valtavasti