Kuukausi sitten kerroin sinulle aloittavani ammatillisen prosessin, jossa tarkoitukseni on tutkia voiko Nobodysta tulla Somekuningatar. Kerroin aloittavani tutkimuksen, jossa selvitän voisinko tehdä blogistani ihan oikeaa, palkallista työtä ja kehittyä sisältömarkkinoinnin ja sosiaalisen median ammattilaisena. Lupasin altistaa itseni ja mediani, avata prosessin, rahan ja luvut sekä onnistumiset ja epäonnistumiset, innostumiset ja ahdistukset, mallit ja mittarit, löydökset ja ymmärryksen. Minulla ei ollut mitään suunniteltuna, vaan prosessi sysäytyi liikkeeseen tuosta pisteestä.

Kuukausi on vierähtänyt, enkä ole kyennyt vielä kiteyttämään sinulle mitä kaikkea prosessissani on tapahtunut. Onko tapahtunut mitään? Kovaa vauhtia on menty moneen suuntaan, mutta siltikin tuntuu, etten ole saanut aikaan mitään. Ja sinä, joka olet seurannut menoani vierestä, ihmettelet varmasti tunnettani. Olet nähnyt paljon tapahtumia ja tohinaa sekä eteenpäinmenoja. Voittoja?

Mutta minä en osaa sanoa mitä on tapahtunut ja missä pisteessä prosessini on nyt. Miksi? Miksi on niin vaikeaa nähdä omia saavutuksiaan? Mistä tiedän, että olen saavuttanut tavoitteeni? Mistä tiedän mitä olen saavuttanut? Miksi on vaikea hahmottaa, että onko oikeastaan mitään tapatunut vai onko kaikki ollut aivan turhaa? Miksi niin vaikea osoittaa sormella asiat, jotka ovat olennaista kehittymisen kannalta. Miksi en näe saavutuksiani? Mitkä oikeastaan ovat saavutusten mittarit? Pitääkö jotain konkreettista tapahtua, jotta voi sanoa saavuttaneensa jonkin etapin, vai voiko prosessi itsessään olla saavutus? Mitä pitää tavoitella?

Miksi minulla ei ole sinulle näinä päivinä muuta kuin valtava määrä kysymyksiä? Miksi ei ole tuloksia?

Kuluneen kuukauden aikana tunteet ovat kulkeneet laidasta laitaan. Pääasiallisesti pää on ollut koko ajan myllerryksestä sekaisin. Hämmentynyt. Olen pelännyt epäonnistuvani ja käynyt ylikierroksilla. Olen valtavan innostunut ja halukas tekemään unelmastani totta. Räiskin joka suuntaan, testaan ja kokeilen. Yritän hahmottaa. Kaikki tuntuu lähinnä isolta kaaokselta. Kaikenlaisia tapahtumia soljuu elämässäni, mutta asiat eivät yhdisty pääni sisällä saumattomaksi kokonaisuudeksi. Tuntuu vaikealta löytää langan päätä. Tuntuu vaikealta löytää olennaiset asiat. Tuntuu vaikealta hahmottaa kokonaisuus. Tuntuu vaikealta sanoa ei. Tuntuu vaikealta sanoa kyllä. Tuntuu vaikealta.

Kaikki tuntuu vaikealta.

Kävin tänään eräässä tärkeässä tapaamisessa Somekuningattaruuteeni liittyen. Se on eräänlainen saavutus prosessissani, josta kerron sinulle pian. Näin tämän kirjoituksen tapaamispaikkani seinällä, ja tajusin, että ehkä nyt olennaisinta on antaa mennä ja jatkettava samaan malliin kuin tähänkin asti; toimittava, otettava kaikki vastaan mitä tulee, kokeiltava ja katsottava mitä syntyy.

Niinhän kaikki elämän prosessit etenevät. Kaaos on tila, joka vaaditaan, jotta pystyisi lopulta löytämään olennaisen. Kun kaaoksen seurauksena pystyy jättämään pois turhat asiat, voi sen jälkeen rauhassa luoda, kasvaa ja kypsyä. Kunnes taas tulee uusi turbulenssi, joka sysää kaaokseen… 🙂

Ensimmäinen oppi prosessissani Nobodysta Somekuningattareksi olkoonkin seuraava:

Nauti kaaoksesta, äläkä anna sen hämätä. Alussa kaikki tuntuu vaikealta ja mahdottomalta. Vastaukset tulevat vain tarttumalla toimeen ja tekemällä. Kaaos on etappi numero yksi – tärkein saavutus uuden prosessin alkaessa.