Muistat Somekuningatar-projektini? Sen miten nyt tutkin voiko nobodysta tulla Somekuningatar ja kuinka sosiaalisen median henkilöbrändi syntyy. Minä siis kerron tarinaani avoimesti ja rehellisesti tässä blogissa ja katson voisinko joskus jopa tienata blogillani sekä prosessin aikana kertyvällä sosiaalisen median osaamisella ihan oikeaa rahaa – olla Somekuningatar. Suomeksi sanottuna puhun itsestäni ja kerron omista kokemuksistani sekä koetan rakentaa itsestäni brändiä, jonka muuttaa joskus tuloksi.
Ei ehkä ihmekään, että olen saanut viime aikoina aika kärkästäkin palautetta. Minun tulkitaan olevan itsekäs. Jotkut mieltävät puheeni henkilöbrändistä ja itseni brändäyksestä siten, että tyrkytän itseäni esille ja haluan päästä julkkikseksi olematta kiinnostunut muista ihmisistä lainkaan. Kritiikki, jonka olen saanut, on ollut minulle valtavan hieno, mutta kivulias peili; taas kerran olen päätynyt pohtimaan onko tässä mitään järkeä. Onko järkeä rakentaa omaa henkilöbrändiä tällaisella avoimuudella ja rehellisyydellä, jos se on ulkopuolisista niin itsekästä hommaa?
Ville Tolvasen esityksestä. Tuostahan tässä kaikessa on kyse.
Olin tänään Digitalist Networkin ja MTV:n seminaarissa, jossa puhuttiin henkilöbrändäyksestä. Tilaisuudessa koetettiin muun muassa määritellä sitä mitä henkilöbrändi-termi tarkoittaa. Tämä on kovin tarpeellista keskustelua, sillä tämä nyt niin kovin hip ja pop käsite herättää monissa selvästikin hyvin erilaisia ajatuksia – omasta kokemuksestani voin sen paikkansa pitävyyden vahvistaa. Arvatenkin, osasta teistä taas tämä blogini ja kokeeni on älyttömän siisti juttu.
Olen tavallaan kovin yllättynyt saamastani palautteesta, tavallaan taas en. Moni kokee kovin uhkaavaksi sen, että joku puhuu itsensä brändäämisestä ja esiintyy tavalla jolla minä esiinnyn – rehellisesti. Rehellisyyttäni on jopa kyseenalaistettu; olenko todella tällainen, vai onko tämä vain iso show, jolla kalastelen seuraajia? On arvioitu voidaanko minua ottaa vakavasti, kun blogissani tuon esiin kuvaa itsestäni välin haavoittuvana ja heikkona, välin taas vahvana ja rohkeana seikkailijana. Se koetaan sekoiluksi ja hukassa olemiseksi. Se on pelottavaa, mutta enemmänkin muille kuin minulle. Minä alan pelätä vain hetkinä jolloin tajuan, että muut eivät ehkä tajua. Tai tajuavat aivan toisin kuin minä ajattelen – tai suomeksi sanottuna, en ajattele mitään, vaan kerron siitä mitä koen.
Se olen minä. Sen minä koen olevan henkilöbrändini.
Onko se väärin?
Ja onko väärin, että rakennan henkilöbrändiäni näin?
Rakennanko sitä vai syntyykö se…?
Minä toivoisin, että voisimme päästä pois siitä ajatuksesta, että henkilöbrändi on jotenkin itsekäs ja negatiivinen asia. Henkilöbrändi ei mielestäni tarkoita samaa asiaa kuin ”julkkis”, julkisuuden henkilö. Minulle se tarkoittaa aitoa ja rehellistä persoonaa kaikkien roolien takana sekä vapautta keskittyä itsessä oleviin kaunisiin ja koskettaviin arvoihin. Henkilöbrändi ei ole päälle rakennettu rooli, vaan kaikesta turhasta riisuttu versio meistä itsestämme, joka heijastuu jokaiseen tilanteeseen, jossa olemme. Se on kaiken olemisemme ja tekemisemme pohja. Ja tämä oli myös päivän seminaarin kiteytys:
”Kiinnostavat ihmiset ovat aitoja, ja henkilöbrändi rakentuu aitoudesta käsin. Ole aito, erotu rohkeasti ja uskalla mennä vastavirtaan sekä viesti jatkuvasti.”
Kuka minä olen, mitä minä teen ja miksi sillä on väliä? Nämä ovat tärkeimpiä kysymyksiä henkilöbrändiä rakentaessa. Minä olen nyt hahmottanut vastaukset kahteen ensimmäiseen ja luulen jo tietäväni ainakin etäisesti myös vastauksia siihen miksi tällä olemisellani on väliä. Minusta henkilöbrändi oikeastaan ei ole rakennettavissa, vaan se on aidon tekemisen ja toiminnan seuraus, sivutuote. Seminaarissa puhunut Tommi Laiho kiteytti osuvasti:
”Henkilöbrändi on toissijainen asia. Tärkein on iso tarina ja sen voi sitten kertoa henkilön tai vaikka kengurun kautta.”
Minä kirjoitan tässä blogissa tällä tavalla ja muualla muilla tavoin. Aina keskiössä en tietenkään ole minä, joskus jossain toisessa paikassa se on kenguru mikäli se on tarinan kannalta olennaista. Loppukädessä olen kuitenkin tarinankerronnan ammattilainen, joka kertoo vaikka paviaanien lisääntymisestä heimopäällikön näkökulmasta jos niin vaaditaan. Mutta juuri tässä kyseisessä blogissa haluan tarjota oman aidon oman itseni, hassuine harhailuineen ja löydöksineen sinulle tutkimusalustaksi omiin tuntemuksiisi ja kokemuksiisi. Sinä peilaat tarinasta erilaisia asioita ja minä olen valtavan onnellinen jokaisesta erilaisesta tulkinnasta, jotka kirjoitukseni synnyttävät. Tästäkin kirjoituksesta sinä poimit juuri ne sinulle resonoivat ajatukset, ja tarkastelet ajatuksiani siitä lähtökohdasta käsin. Nuo tulkinnat kertovat enemmän teistä kuin minusta. Ja juuri niin sen pitää olla. Se on minun iso tarinani.
Minun iso tarinani on kannustaa sinua olemaan aito, oma itsesi, tutkimaan omia rajojasi ja heittäytymään elään oman esimerkkini kautta ja uskomaan siihen, että juuri se on oikein ja houkuttaa luokseen ne asiat ja ihmiset, joiden on tarkoituskin. Tämä olen minä aidoimmillani ja parhaimmillani, ja se on parasta mitä voin maailmalle antaa, niin henkilökohtaisessa elämässäni kuin työssäni. Olkoot maailma sille valmis tai ei. Tulkoot henkilöbrändi sen kautta tai ei. Tärkeintä on, että minä ihan oikeasta uskon tähän työhön, jota teen.
Tein tänään ison oivalluksen: minulle väliä on vain sillä, että ne seuraavat tarinaani, jotka saavat siitä itselleen merkitystä ja lisäarvoa. Ne seuraavat, joilla on merkitystä.
Tällai tänään
/Ämmä, vähän yllättyneenä itsekin, sillä en ajatellut kirjoittavani sinulle alunperin tästä aiheesta lainkaan jotten ruokkisi tätä itsekkyyskeskustelua enempää. Mutta kuten sanottu, en minä ajattele mitä sanon, vaan kerron siitä, mitä olen kokenut…
MaiLife 
Samaa mieltä, ne seuraavat joilla on merkitystä 🙂
Tuli mieleeni, että se saattaa antaa jollekin itsekkään kuvan, ettet juurikaan keskustele lukijoiden kanssa, esimerkiksi kommenttiosastolla. Ei sillä, että se olisi mun mielestä mitenkään huono juttu, mutta jotkut saattavat pitää ”ylpeänä” ihan vain siksikin. Ei ehkä ymmärretä sitä, että kommentteihin vastaamattomuus on vain toimintatapa, ei sen kummempaa. Ainakin mä uskon, että aidosti ilahdut viesteistä vaikket vastaisikaan 🙂 (niinhän me kaikki bloggaajat ilahdumme, ellei nyt ihan asiatonta palautetta satu tulemaan)
Osuvia ajatuksia, Taru! Tuo kommentointiasia on mielenkiintoinen. Joskus mulle joku ohjeisti, että ”kommentoi, mutta älä liikaa ja ihan kaikille, jotta ei tule liian tyrkky ja innokas kuva”… 😀 Näkijöitä on siis yhtä paljon kuin kokijoita. Mutta tätä on ollut mielenkiintoista pohtia. Minun blogiinihan ei ihan valtavia määriä edes kommentoida (Facebookiin tulee kommentointia usein enemmän). Joskus olen miettinyt mistä se kertoo. Ja sitten päätynyt siihen, että tuskin mistään 🙂 Toki täällä on suhteellisen usein sen verran ”isoja” aiheita, että ne toimivat enemmän peilinä muille ja ehkä kommentointi niihin on vaikeaa. Sen sijaan saan valtavasti henkilökohtaisia viestejä (on helpompi avata ajatuksiaan kahden kesen) ja niihin vastaan aina ja jokaiseen, vaikka joskus vähän kestäisikin (ja nyt varmasti löytyy just joku, jolle en ole muistanut vastata…). Toivon kuitenkin, että vastaamattomuudesta ei itsekkyyden mielikuvaa tule, sillä kyllä suurimpaan osaan vastaan, ja omasta mielestäni jopa aika ajatuksella. Olen siitä tänne useampaan otteeseen kirjoittanutkin, että kaikista hienointa on keskustelu, jonka pääsen täällä käymään – niin kahden kesken tai blogin kommenteissa. Ja se on hienointa!
Miten mä luulen, että tässä on nyt ihan perinteinen kateus joka saa pahat kielet laulamaan. Sulla oli pitkään vaihe, jolloin olit epävarma,pettynyt ja työtön. Negatiiviset asiathan kiinnostaa aina uteliaita ihmisiä, silloin kun voi tuntea jollain tapaa paremmuuden tunnetta. Mutta nyt kun olet ollut täynnä elämänintoa ja menestynyt, löytänyt inspiroivaa tekemistä herää uteliaisuuden sijaan kateus ja varmasti ajatus, että julkisuuden avulla yrität ratsastaa. Minusta on hienoa, että juuri sinä itse olet tuon elämänmuutoksen saanut aikaan kuulostelemalla itseäsi, kärsivällisyydellä ja osaamisellasi. Älä välitä ilkeistä kommenteista, vaan tee juuri niinkuin parhaalta tuntuu, silloin olet oikealla tiellä. Ikäviä kommentteja tarvittiin, jotta tämä kirjoitus syntyi ja että koit tuon oivalluksen, että tekstejäsi luetaan ja tarvitaan ❤
Totta, Minna. Kateus on aina yksi ”draiveri”. Mutta toisaalta sitten välitän näistä ajatuksista juuri siksi että ne peilaavat minussa itsessäni tosi tärkeitä asioita. Olen paljon miettinyt itsekin egoismia ja itsekkyyttä ja kaikki tämä saamani palaute on ollut tärkeä (ja siksi kivulias) lahja, jonka olen saanut. Siksi koin myös tärkeänä kirjoittaa ja jakaa kokemukseni. Me olemme kaikki peilejä toisillemme, niinhän kirjoitin myös tässä blogissani ☺️
Hyvä kirjoitus Maija ja hyvää pohdintaa. Itsekin olen miettinyt vähän samansuuntaisia juttuja omalla kohdallani. Itse yritän brändätä itseäni vähän uudella tavalla koska toiveenani olisi alanvaihto. Vaikka sillä on toki merkitystä sillä miten muuta brändin näkevät ja kokevat (oli sitten kyseessä henkilö- tai yritysbrändi) niin kuitenkin aidosti onnistuakseen brändin rakennuksen on lähdettävä juurikin itsensä tuntemisesta, kuka on ja mitä edustaa. Kun perusta on tukeva niin päälle voi rakentaa pala kerrallaan osuuksia, ja vaikka välillä tarvittaessa vaihtaakin niitä paremmin sopiviin. Mikään kun ei ole niin varmaa kuin muutos joten se mikä on tärkeää tänään ei välttämättä ole enää yhtä relevanttia huomenna. Ihmiset muuttuvat ja tilanteet muuttuvat.
Väittäisin että hyvin monen ihmisen kohdalla itsetuntemus on heikentynyt. Valinnan mahdollisuudet ovat moninkertaistuneet mikä on sekä hyvä että huono asia. Huonona puolena se että kun vaihtoehtoja tuntuu olevan rajattomasti niin kuinka valita oikein? Oikein itsensä kannalta, ei vanhempien, ystävien, tuttavien jne. Olen itsekin kadottanut hetkeksi itseni ja mennyt vaan pyörän mukana tehden kovalla kiireellä asioita, jotka kuulostivat ulkopuolisista hienoilta mutta itselleni jättivät vain tyhjän ja onnettoman olon.
Läheskään kaikki kommentoijat eivät siis ole yhtään fiksumpia tai enemmän oikeassa. Heijastuspintojen hakeminen on hyvä asia, sillä tavalla ihminen kehittyy ja oppii. Tarkkana saa vain olla sen kanssa että mihin vetää omat rajansa. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että tarve arvostella toisen valintoja kovin kärkkäästi kertoo enemmänkin kyseisestä kommentoijasta ja hänen heikkouksistaan, peloistaan jne. kuin mistään muusta. Tällaisten kommentoijien jutut voi siis mielestäni jättää pitkälti omaan arvoonsa.
Ja jos itsekkyydestä puhutaan niin olisin sitä mieltä että kellään ei ole varaa arvostella toista sillä kukaan ei ole yhtään parempi, ihmisen valinnat ovat kaikki hyvin pitkälti itsekkäitä. Tämä ei tosin tarkoita sitä etteivätkö ne voisi samanaikaisesti olla myös muut ihmiset huomioonottavia. Mutta… jos nyt sohaistaan ampiaispesää ja otetaan esimerkiksi perheen perustaminen (aihe jonka suhteen en ole itse tehnyt päätöstä mutta jota huomaan pohtivani paljon).
Olen kuullut useamman kerran lapsettomia ihmisiä sanottavan itsekkäiksi (siis lähinnä nyt heitä jotka eivät omasta valinnastaan halua lapsia, en nyt puhu tahattomasti lapsettomista). Tämä nyt on mielestäni jo todella outo väite. Mihin muuhun lapsen hankinta perustuu kuin puhtaasti omaan haluun saada biologinen lapsi jossa voi nähdä omia ja kumppaninsa piirteitä, kokea yhdessä kaikki kasvun erilaiset vaiheet jne.. Ja ihan vastaavasti päätös olla tekemättä lapsia on omista lähtökohdista lähtevä. Ihmisen omia valintoja molemmat eikä toinen yhtään toistaan parempi tai huonompi.
Jos näin on totuttu tekemään ei tarkoita sitä että tämä olisi lähtökohtaisesti enemmän totta tai oikein. Tai vähemmän itsekästä tai muutakaan.
Päivi! Mitä ajatuksia. Mulla on nyt vähän painetta tästä kommentteihin vastaamisesta, kun se on noussut yhdeksi teemaksi tämän kirjoitukseni yhteydessä 😉 Mutta sulla on niin monta hyvää ajatusta, että on vähän mietittävä ennen kuin pystyn riittävällä syvyydellä vastaamaan. Otan siis tälle vähän aikaa. Mutta sillä välin: mitä mieltä te muut olette? Se on myös tämän kommentointimahdollisuuden hienous, että täällä voi syntyä keskustelua myös teidän lukijoiden välillä eikä minua edes tarvita. Sitähän minä toivon, että nämä kirjoitukseni herättäisivät henkilökohtaisten oivallusten lisäksi muiden kanssa jaettua yhteistä ajattelua ❤️
Ihan ensiksi itsekkyys on mielestäni vähän väärä termi tässä yhteydessä. Jos ja kun puhutaan itsensä brändäyksestä (ihan kamala ajatus mielestäni), niin puhutaan ehkä enemmän itsekeskeisyydestä ja narsismista, eikä sillä ole aitouden kanssa paljonkaan tekemistä. Eihän aitoa tarvitse eikä edes voi brändätä. Mielestäni se on ihan hassu ajatus. Yleensäkin se, että näitä yritysmaailman termejä tuodaan ihmisten elämään, tuntuu tosi pelottavalta: tekee itsestään brändin ja elämästään tuottavan projektin… Jos kirjoitat blogia rehellisenä ja aitona itsenäsi, ja sinulla on mielenkiintoinen tarina (mikä meillä kaikilla on), se riittää. Jos alat tarkoituksella brändäämään itseäsi, niin aitous kyllä kärsii. Sinusta tulee tuote ja tuote on aina tehty. Toki silläkin tavalla voi luoda tuottavan blogin.
Aitous ja rehellisyys tekee sinun blogistasi mielenkiintoisen, mutta aika pelottavaan ehkä repiväänkin projektiin olet ryhtynyt – vastapuolta kun ei voi hallita ja vastaanotto voi olla ihan mitä vain ylistämisestä kivittämiseen.
Omasta mielestäni blogin kommentteihin vastaaminen on tärkeää. Tai voi niihin olla vastaamattakin, mutta se tyrehdyttää kyllä kommentoinnin. Itse jätän nopeasti kommentoimatta, jos en saa edes hymiötä merkiksi, että kommenttini on luettu. Ei vastaamattomuus minua loukkaa, mutta se on kuin tulleen huutaisi. Kommentointi kun on yritys kommunikoida – ei ainoastaan saada omaa mielipidettään esiin :).
Hanne, kiitos tärkeistä ajatuksistasi! Olin juuri kirjoittamassa uutta blogia kun tämä tuli ja pääsen oikein ennätysnopeasti kommentoimaan 😉 Tuota juuri itsekin tuossa tekstissäni pohdin; eikö se, jota henkilöbrändiksikin kutsutaan juuri muodostu kaiken tekemisen ja olemisen sivutuotteena? Sitähän se aitous kai juuri tarkoittaa? Roolien riisumista ja omista intohimoista käsin toimimista?
Ja tuosta kommentoinnista olen samaa mieltä: sehän on parhaimmillaan todella hedelmällistä keskustelua.
Hyvä Sie! Jatka samaan malliin. Oma, aito Itse on paras. ajatelkoot muut mitä tahtovat.