Carpe diem my ass!

”Pitäisikö sun nyt vaan vihdoin asettua aloillesi ja lopettaa tuo eri suuntiin heiluminen? Mitä sä noilla tempauksillasi oikein yrität todistaa, nehän osoittavat vain että sä olet ihan hukassa ja epävarma etkä osaa rauhoittua?”

Tällaista palautetta viime päivinä. Noin niinku kiteytettynä. Menin hölmö taas ottamaan yhden haasteen vastaan ja sehän ei näytä kaikkia miellyttävän. Sinällään koko elämäni viime vuosina ei näytä kaikkia miellyttävän; on ollut yhtäkkistä putkesta pois hyppäämistä, firman lopettamista, rakkauden perässä Ruotsiin muuttoa lyhyen seurusteun jälkeen, eronneena ja romahtaneena takaisin Suomeen tuloa, nopeita impulsseja, haasteita, heittäytymisiä, Norjaan kalastajan apulaiseksi lähtemistä, sieltä suunniteltua aiemmin takaisin Suomeen tuloa rahatta, koditta ja mitä muita näitä puutteita nyt on, taas uutta nollapistettä, työnhakua, bloggaamista elämän isoista ja pienistä asioista, itsen alttiiksi laittamista edessänne, uutta työtä, Somekuningatar-projektia, uusia haasteita. 345 kilometriä Norjaan.

On menty tunteella, impulsiivisesti, älyttömiin mahdollisuuksiin tarttuen, sydäntä kuunnellen. On heittäydytty.

* * *

Carpe diem! Sitähän meille toitotetaan nykyään joka puolelta. Tartu hetkeen ja elä tässä ja nyt, paasaavat elämäntaito-oppaat ja konsultit. Ole rohkea, ota riskejä! Tämä hetki on tärkein! Elä! Jokainen päivä voi olla viimeinen! Elä! Huutomerkki!

Entä jos tuo yllä esittämäni on nyt sitä hemmetin hetkeen tarttumista ihan käytännössä?

Se on nimittäin se hetki, kun joku todella tarttuu hetkeen, kun alkaa: ”Pitäisikö sun nyt vaan vihdoin asettua aloillesi… Mitä sä noilla tempauksillasi oikein yrität todistaa…?” 

Carpe diem my ass, sanon minä!

* * *

Johan se nyt on hemmetti: yhteiskunnassa, joka paasaa carpediemiään joka jeeran tuutista, sillä hetkellä, kun joku sitten hetkeen oikeasti tarttuu, siitä tuleekin kiellettyä. Onko carpe diem vain yksi suuri huijaus, josta on ihan ok lukea elämäntaito-oppaista laiturinnokassa turvallisesti unelmoiden tai postailla nättejä mietelauselmia Facebookiin, mutta kun toimii ja kokeilee mihin elämä vie, saakin otsaansa tuhoon tuomitun, eksyneen harhailijan leiman?

En minä ole valintojani ja yllä esitettyjä asioita tehdessäni tai minulle haasteita heitettäessä miettinyt sen suuremmin yhtään mitään. Olen vain tarttunut minulle mielenkiintoisiin asioihin ja kokeillut. Ja olen kovin pahoillani jos se on jollekin osoitus siitä kuinka hukassa olen elämässäni.

Ja sitä paitsi, onko hukassa oleminen nyt niin hirveää? Miksi ei saisi olla hukassa? Siksikö, että se on pelottavaa muiden mielestä?

”Entä jos kaikki toimisivat kuten sinä? Missä tämä yhteiskunta sitten olisi?”, minulta kysyttiin. Pakko sanoa, että en tiedä. En osaa vastata. Muuta kuin sen, että varmasti tässä yhteiskunnassa olisi enemmän elämästään nauttivia ja hymyileviä ihmisiä.

* * *

Kirjoitin taannoin keskustelusta, jonka kävin erään tuttavani kanssa. Okei, haukkaan itseäni vähän nilkasta nyt esittämällä mietelauseen, mutta teen sen silti – omapahan on nillkkani.

Tuttavani esitti minulle tämän ajatuksen:

levottomuus

Ja minä rupesin ajattelemaan: entäpä jos toiset meistä ovatkin hieman levottomampia, tarttuvat suuremmalla frekvenssillä hetkeen, haluavat kokeilla, erehtyä, tehdä asioita, tarttua hetkeen kaikkilla raajoillaan, liikkua pois sijoiltaan? Entäpä jos se on juuri se rauha, jonka se joku meitä täällä ohjaileva voima on meihin, kaltaisiini ihmisiin asettanut. Entäpä jos se on ihan ok ja juuri oikea tapa näille ihmisille. Ja ehkäpä nämä ihmiset ovat se jokin yhteiskuntaa pois paikoiltaan tökkivä voima, jonka olemassaolo on tärkeää.

Ja ehkä niille toisille ihmisille joku toinen tapa on oikeampi. Ehkä nämä ihmiset ovat se jokin yhteiskuntaa rauhoittava voima, jonka olemassaolo on tärkeää.

Ehkäpä meitä erilaisia ihmisiä tarvitaan – jotta rauha ja levottomuus voisivat muodostaa välilleen tasapainon?

Entäpä jos juuri noin on hyvä? Entäpä jos vaan antaisi niiden toisten elää elämäänsä omalla tavallaan ja keskittyisi siihen kuinka itse haluaa oman elämänsä elää?

Siksi minäkin annan sinun lukea elämäntaito-oppaita laiturinnokassa. Annan sinun olla lukematta niitä ollenkaan. Annan sinulle oikeuden päättää kuinka tartut hetkeen tai olet tarttumatta, kuinka löydät oman paikkasi rauhan ja levottomuuden välimaastosta. Ja annan sinun seurata omaa tarinaani jos niin haluat. Tai olla seuraamatta sitä. Tämä on minun tapani elää.

Ja tällä hetkellä aika mahtava tapa elää se onkin. Voi miten hieno päivä tänään, ja kuinka hienoja juttuja tapahtuu niin polkuhaasteessani kuin muutenkin. Pyörät pyörii ja kovaa. Niistä kuulet tulevina päivinä lisää, sillä nyt keskitytään suhteellisen paljon vain tekemiseen ja hetkeen tarttumiseen. Yhtään en tiedä, mitä luvassa on.

Tänään minä toivon, että meistä jokainen saa polkea juuri niin kovaa ja juuri niihin suuntiin kuin itse haluaa. Tai olla polkematta.

Nainen, luonto ja seikkailu – tästähän tässä on juuri parhaimmillaan kyse. Meitä ympäröivän luonnon ja ihmisluonnon seikkailuista. Ei vain hurjista repäisyistä tai näyttämisen riemusta. Kun heittäydyn seikkailuun ja otan haasteen vastaan, tutkin samalla ihmismieltä; kuinka me, sinä ja minä, käyttäydymme kun itse tai joku toinen rikkoo rajojaan, henkisiä tai fyysisiä. Näitä tarinoita haluan kanssasi jakaa: seikkailuja ja oivalluksia. Minusta ja sinusta. Ehkä pysähdyt ajattelemaan jotain? Tästä syystä minä näitä juttuja teen. Ei se ole se seikkailu, vaan se, että saan jakaa nämä hetket ja kokemukset kanssasi!

Tiesitkö, minä tykkään sinusta!

/Äm niinku Ämmä

 

 

 

 

Mainokset

17 thoughts on “Carpe diem my ass!

  1. -Elä! Jokainen päivä voi olla viimeinen!

    Joo, mäkin kerran, tai usein ole sanonut, että aina pitää syödä, varsinkin jos tarjotaan, koska koskaan et tiedä, onko tämä sun viimeinen ateriasi.

    Kunnes sitten eräs venkula tuli kylään ja tarjosin hälle illallisen. Jostain syystä en sanonut tuota kuolemaa kutsuvaa viisautta tällöin.

    Joskus se elo, kun sitä elää, voi aiheuttaa sen, että se päivä on sun viimeinen.

  2. Mene hyvä nainen, kun vain siltä tuntuu ja mahdollisuus on. Kyllä meitä paikallaan pysyjiä on ihan tarpeeksi pitämään tämä yhteiskunta ”kuosissaan”. Kateellisiahan me vain ollaan, kun sinä voit vapaasti ”seikkailla” ja me kipitetään samassa uomassa vuodesta toiseen. Mutta eiköhän meillä kaikilla ole mahdollisuus, jos vain on rohkeutta!
    Mahtavaa on lukea sinun juttujasi… yksi asia ainoastaan harmittaa… kun sinä niin pian tulit pois sieltä Norjasta. Olin siitä Norjan ajasta sinulle niiiiin kateellinen 🙂 Mutta sinä itse elät oman elämäsi, ei kukaan muu! Aurinkoa elämääsi ja kesääsi!

    • Unde ja Kari, vastaan teille näin yhdellä kertaa ja samalla ajatuksella. Ensinnäkin kiitos kehuistanne. Toivon kuitenkin, siis ihan aidosti, että vielä ohi muiden mahdollisen kateellisuuden tai minun näennäisen rohkeuteni nämä rivien väleihin kirjoitetut ajatukset ja teemat nostavat teissä kaikissa tunteita ja saavat aikaan oivalluksia. Kun esimerkiksi kuvaan erilaisia rajojen kokeilemisia tai muita ”seikkailuja”, toivon, että saan teitä otettua mukaani noihin kokemuksiin, kokemaan kenties jotain niiden kautta itsekin. Se on kaikista tärkeintä minulle. Ei se, että te kehutte rohkeaksi tjms. (vaikka sekin toki mieltä lämmittää). En minä ole rohkea, kaukana siitä. Mutta olen ajatellut, että ehkä tässä maailmassa joku saa jotain siitä, että toimin kuten toimin tai ajattelen näitä ajatuksiani ääneen ❤

      Ja Unde, Norja jäi kyllä itseänikin harmittamaan, ja siellä oli aivan upeaa! Mutta sen voin luvata, että niistä viimeisistä ajoistani rakkaassa Støssä ei kenenkään kannata olla kateellinen. Se oli varsinainen ihmismielen seikkailu.

  3. Heips ! Aina on ihmisiä joiden ainoa huvitus tuntuu olevan muiden ihmisten elämän arvostelu ja vikojen hakeminen. Minusta on tosi hienoa, että jollain on mahdollisuus ja innostusta tehdä kaikenlaisia juttuja, jotka useimmille meistä koskaan toteudu tai edes tule mieleen. Sinä piristät minun päiviäni, olet upea ihminen monellakin tavalla. Ei muuta kuin nenä vastatuuleen ja menoksi!

  4. Jee ihana Maija, vastaan sulle illemmalla kun omilta huikeilta kierroksiltani kerkiän— kuule anna palaa vaan, äläkä anna muiden toppuuttelun tai kadepuheiden vaikuttaa suuntaasi mitenkään! Minä pyörin ite kuin väkkärä parhaillaan hurjassa vauhdissa jota muut kauhistelevat, mutta minä tunnen eläväni ja nautin, eihän se voi olla väärin!
    Lisää myöhemmin…

  5. Darling, just fucking own it 🙂

    Omasta mielestä on vain ja ainoastaan inspiroivaa seurata polkuasi. Se antaa uskoa ja potkua myös itselle. Kannustaa yrittämään ja ottamaan myös epäonnistumiset vastaan osana elämää.

    Sairastuin itse vakavasti 17-vuotiaana ja noilta ajoilta mieleeni jäi yksi mietelause ”not all who have died have lived”. Tuo oli sinänsä osuva että tuolloin en juurikaan ollut vielä ehtinyt nähdä tai kokea mitään. Elämäni olisi siis loppunut ennen kuin olisin saanut oikeasti edes elää. Onneksi sain mahdollisuuden haastaa itseni, onnistua ja tehdä virheitä, rakastaa ja menettää, haistaa, maistaa, nähdä, kuulla ja niin edelleen.

    Yhä edelleen mietin aina välillä, että mitä jos huomenna sairastuisin vakavasti, mikä tekemättä tai sanomatta jäänyt asia minua silloin surettaisi. Ja ne asiat mitkä nousevat tuolloin mieleen ovat niitä jotka ensimmäiseksi haluan hoitaa kuntoon tässä hetkessä. Minua todellakin raivostuttaisi jos olisin jättänyt jonkin itselleni tärkeän asian tekemättä tai kokematta vain sen takia, että joku toinen ei sitä osaa arvostaa, pitää turhana tms.

    Olen taistellut tullakseni siksi ihmiseksi kuka olen tänään enkä todellakaan ole valmis luopumaan siitä yhtään kenenkään takia. Rakkaat ihmiset ympärillä eivät sitä edes vaadi ja muut saavat olla ihan mitä mieltä haluavat. Niin kauan kuin oma toimintani ei aiheuta mielipahaa tai harmia kenellekään ei se, mikä minut tekee onnelliseksi ole kenenkään muun kuin minun itseni päätettävissä. Ihmisillä joilla on kovasti aikaa ja energiaa kritisoida muiden tekemisiä ei oikeasti ole tarpeeksi sisältöä omassa elämässään. Ja se jos jokin on surullista ja säälittävää. Ei todellakaan se että etsii elämästä erilaisia puolia, kokeilee uutta ja muuttaa suuntaa vaikka sata kertaa päivässä jos siltä tuntuu 🙂

    Lippu korkealle siis vain ja tsemppiä kovasti haasteeseen! Kuulostaa kyllä hauskalta tapahtumalta, ja sellaiselta johon voisin kuvitella itsekin osallistuvani 🙂

  6. Carpe Diem tartu hetkeen. Kenen hetkeen? Oma hetki, oma ajatus siitä tärkeästä siinä hetkessä on kaiken ydin. Jos rakastat haasteita ja sitä että ne asetetaan sinulle ulkoapäin niin mikäs siinä. Puhut usein kuitenkin itsesi etsimisestä. Voiko itseään etsiä toisten asettamien haasteiden kautta? Ehkäpä. Ainakin löytää sen mitä ei ole ja mitä ei halua. Voi jopa löytää jotain itsestään, hyvää tai pahaa.
    Olen sitä mieltä että hiljaisuuden kuuntelemista itsessään on jokaisen tärkeä opetella, kuten teit Norjassa. Ahdistiko se sinua? Mitä se ahdistus tai liika hiljaisuus kertoi sinulle? Muuta kuin että on pakko lähteä liikkeelle, pakko tehdä muutosta.
    Muutos on kaikki kaikessa ja tärkeä osa kasvamista. Kriisit ovat moottoreita siinä mistä olisi päästettävä irti. Mistä sinun tulisi siis päästää irti?
    En ehkä vastannut tai kommentoinut niinkään artikkelia, sillä näitä kysymyksiä minulle heräsi sen perusteella mitä olen elämästäsi lukenut täällä blogissa. Tiedän että olet herkkä ja sinun elämäsi on muutakin kuin vain tämä blogi. Se yksityisyys, jonka olet viimeaikoina hienolla tavalla oppinut rajaamaan. Toivon , että kasvu mielessä ja luonnettasi kunnellen löydät mielekkääitä asioita ei aina välttämättä haasteita vaan välillä sitä harmaata arkeakin, että se juhla ja ne iloiset haasteet olisivat sitten stressittömämpiä ja avaisivat sinulle luukkuja omasta itsestäsi elämäsi loppuun asti.
    Onnea ja menestystä pyöräilyhaasteeseen!

    • Kiitos tiha! Se, että oppii olemaan hiljaisuudessa ja osaa olla yksin, on todella tärkeä oppikoulu. Minä käsittelin näitä jo paljon Ruotsissa ollessani. Mähän olen esim ihmisenä aika erakko (vaikkei ehkä aina osaisi täältä blogista sitä ajatella). Haluan olla yksin, tarvitsen aikaa olla yksin. Esim nyt kun on paljon touhua ja tapaamisia työssä yms., joudun jopa osaa tapaamista, joita minulta toivotaan siirtämään ajassa kauemmaksi eteenpäin, sillä minä tarvitsen myös sen oman erakkoaikani jaksaakseni. Siksi minulle se yksinolo ei (enää ainakaan) ole ollenkaan ongelma. Ja Norjassa etenkin, se hiljaisuus tai yksinolo ei ahistanut. Ja pois sieltä piti lähteä vain siksi, että en voinut taloudellisesti enää elää siellä – ei ollut rahaa. Muuten olisin siellä edelleenkin. Muutosta en olisi kaivannut siksi, että oli liian rauhallista.

      Ihan valtavan hienoja ajatuksia ja kysymyksiä sinulle heräsi. Mä luulen, että nämä jäävät mieleeni pyörimään, ja voivat jossain vaiheessa koostua blogiksikin.

      Kiitos ❤

  7. Hei Maija, Ihmiset usein arvostelevat ja yrittävät saada jokaisen pysymään samalla ennakkoonviitoitetulla tiellä, koska erilainen elämäntapa havahduttaa ajattelemaan, että entäpä jos oma elämäntien valinta ei ollutkaan oikea. Entäpä jos olisin ollut rohkeampi, olisin saanut elää aivan erilaisen elämän. Ja milloinpa sitä vanhana kiikkustuolissa kuulee kenenkään sanovan; voi, jospa vaan en olisi silloin nuorena sille ja sille reissulle lähtenyt. Että kylläpä nyt harmittaa, että niinkin paljon touhuilin, maistaen elämää. Ehei, siinä vanhuuden vaiheessa eniten kadutaan sitä, ettei eletty, ettei toteutettu haaveita, ettei uskallettu erottautua joukosta ja tehdä asiat omalla tavalla. Ole ylpeä siitä, että sinä kuulut näihin tekeviin, lähteviin, uskaltaviin ihmisiin! Älä edes tuhlaa ajatusta sille, että kaikkien pitäisi elää elämänsä samanlaisessa ”putkessa juosten”. Kuten joku jo mainitsi, ihan tarpeeksi meitä elämää suorittavia, oravanpyörässä juoksijoita on. Ja harmaasta arjesta, johon ei kuulu äkkilähtöjä, eikä juurikaan muutoksia, on hyvin, hyvin vaikea oikeasti löytää elämyksiä! Ota vaan kaksin käsin kiinni kaikesta jännästä, mitä elämä eteesi tuo! Ja anna kateellisten miettiä omiaan.

  8. Moi Äm!!
    Minusta on mahtavaa, että uskallat heittäytyä! Varmasti annat myös rohkaisua epäröiville! Ja mitä tuohon palautteeseen tulee, mielestäni se kertoo enemmän antajastaan kuin vastaanottajasta, eikös ;)?
    Minäkin tykkään sinusta, Ässä

  9. Moi,
    Ihanaa lukea sun blogia ja varsinkin huomata, että olet tosi spontaani, etkä pelkää elämää! On helppo toimia mukavuusalueella muiden odotusten mukaan, rohkeutta on tehdä niin kuin itse haluaa. Oma elämä on meidän oma, eikä muilla ole siihen nokan koputtamista niin kauan kuin ei satuta ketään.
    Go Maija!!

  10. Reblogged this on Loppukiri and commented:
    Nauroin tuolle Maijan postaukselle: Carpe Dime in my ass. Hauskalla asenteella kirjoitettu postaus. Jotkut haluavat kovasti arvostella muiden elämää, varsinkaan jos se ei mene ihan perusnormien mukaan. Usein arvostelijoina ovat ne, kenen oma elämä on sitä tasaista ja varmaan. Kateellisuuskin voi olla kumma juttu: Mitne toi uskaltaa ja mä vaan olen täällä kotona? Mutta se mitä sopii yhdelle, ei sovi kaikille.

  11. Päivitysilmoitus: Keittiöfilosofi maalaa lavealla pensselillä: Joka aamu, joka päivä | MaiLife

  12. Päivitysilmoitus: Minun lintuni sinulle – tämän lahjan haluan sinulle antaa | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s