– Ajattelepa polkupyöräilijää: miten hän lähestyy liikennevaloja?, kysyy liikenneopettaja Jiri Kattelus minulta kun olemme ajaneet yhden kierroksen.

Taloudellisen ajamisen testiajo Helsingin kaupunkiliikenteessä. Minun kulutuksekseni normaalilla ajotyylilläni on muodostunut 8,9 litraa/100 km.

Jiri on pudistanut päätään. Ja heristänyt sormeaan.

Minä yritän piirtää mieleeni kuvaa pyöräilijästä liikennevaloissa.

Peura ajovaloissa.

Sen minä näen juuri nyt.

Nolottaa. Katson Jiriä neuvottomana. Mitä se fillaristi nyt sitten oikein tekee? En minä tiedä. Olen viimeksi ajanut fillaria pari vuotta sitten Ruotsissa kotikaupungissani, jossa oli yhdet liikennevalot…

Autoa olen ajanut taas paljon enemmän, mutta selvästikin hyvin epätaloudellisesti. Jarrutuksia, pysähdyksiä, vaihteiden venksuttamista, suhteellisen epäennakoivaa ajotapaa, ajoreittejä, joilla on valtava määrä kääntymisiä vasemmalle. Onneni on siis istua tässä uuden Mazda 2:n penkissä Onnellisten Ajokolussa juuri nyt tutkimassa tapaani ajaa.

– Kun pyöräilijä huomaa edessään punaiset liikennevalot, se lopettaa polkemisen, jotta vauhti hidastuisi. Polkupyöräilijä ei halua, että vauhti pysähtyy, sillä sitten hän joutuu hyppäämään pois pyörän selästä, Jiri avaa.

Niin, niinhän minäkin teen fillarilla. Mutta miksi en autolla?

– Punaiset valot eivät tarkoita, että tarvitsee pysähtyä. Ne tarkoittavat vain, että niiden ohi ei saa mennä, opettajani jatkaa.

Kun minä näen punaisen, minä painan heti jarrun pohjaan. Ja kaikki muutkin mahdolliset polkimet. Saattaisin vetää käsijarrunkin päälle. Mutta nyt, kun Jirin analyysin ja ohjeistuksen jälkeen aloitamme toisen ajokierroksen tajuan, että liikennevaloja lähestyessä suunta onkin aivan toinen; kaikki polkimet ylös, ei alas!

– Nykyään autot ovat sellaisia, että ne eivät sammu, vaikka nostaa kaikki polkimet ylös. Ja sen tekeminen on taloudellista! Antaa auton rullata rauhassa ja valot ehtivät taas vaihtua vihreälle, Jiri kuvailee.

Edessäni valoissa on liuta autoja. Painan jarrun pohjaan ja saan Jiriltä kysyvän katseen.

– Meillä ihmisillä on joku sellainen hassu jonottamisgeeni, että kun näemme jossain jonon, haluamme mennä siihen jatkeeksi. Katsopa vasenta kaistaa, siellä ei ole ketään. Voit kaartaa sinne.

Mutta eikö aina ole ajettava oikeaa kaistaa, ihmettelen.

– Laissa sanotaan vain, että on ajettava vapaana olevaa oikeaa kaistaa. Vain kaistapää pysähtyy jonon jatkoksi.

Ja niin minä rullaan, rauhassa vasemmalle kaistalle. Perääni ehtii joku toinenkin kuski, joka painaa torven pohjaan. Säikähdän. Nainen liikenteessä.

– Mahtavaa, että tuo tyyppi tööttäsi!  Jiri intoilee. Se tarkoittaa, että kerrankin hänkin joutui ajamaan taloudellisesti!

Valot ehtivät juuri vaihtua vihreälle eikä minun tarvitse pysähtyä.

Ykkönen.

Kaasua. Kevyesti poljinta hipaisten.

Ykkönen huutaa.

Huutaa.

Kakkonen.

Kaasua.

Nirsk.

Kolmonen.

?

– Talodellinen ajaminen ei tarkoita hitaasti ajamista, se on itse asiassa hyvin reipasta menoa, Jiri kommentoi.

Hän kehottaa minua painamaan kaasua reilummin kerralla. Liikkeelle lähdettyä ykkösvaihde pitäisi vaihtaa mahdollisimman nopeasti kakkosvaihteelle. Ja kakkoselta voi vaihtaa suoraan neloselle! Vaiheita saa jättää väliin, toisin kuin olen ajatellut. Ja aina pitäisi käyttää mahdollisimman suurta vaihdetta.

Minä jyystän viittäkymppiä kolmosella, mutta opettaja kannustaa pistämään nelosta silmään. Hän hymyilee.

Minäkin hymyilen. Isoja oivalluksia. Ja nämä vain ajaessa. Auton kunnossapitoon ja huoltoon liittyy monta tärkeää asiaa, niistä sovimme keskustelevamme myöhemmin.

Nyt olemme kaartaneet kakkoskierrokselta takaisin lähtöruutuun. Katsomme mittareita. Tämän kierroksen kulutus 6,9 litraa. Jiri näpyttää laskintaan.

Ensimmäisellä kierroksella keskikulutus 8,9, ajoaika 15 minuuttia. Keskimääräinen nopeus 20 km/tunnissa. Pysähdyksiä 8 kappaletta.

Toisella kierroksella keskikulutus 6,9, ajoaika 12 minuuttia. Nopeus 25 km/tunnissa. Pysähdyksiä 5 kappaletta.

Kierrosten välissä noin 10 minuuttia keskustelua, ja nopeammin perillä, reippammalla vauhdilla ja huomattavasti vähemmän autoa ja luontoa kuormittaen. Ja karkeasti minun vuosittaisilla ajokilometreilläni laskettuna tällaisessa ajossa säästäisin lähes 1 000 euroa polttoainekuluissa.

Aika nopeasti ja vaivattomasti oman ajotapansa voi muuttaa taloudellisemmaksi. Kyse on vaan, että ajattelee. Ihan vähän. Ei peuraa ajovaloissa, vaan itseään ja saimaan norppaa lekottelemassa rantakivellä Saimaan rannalla.

/Ämmä, joka seuraavaksi pohtii taloudellista ja turvallista polkupyöräliikennettä astuen parin viikon päästä fillarin selkään 345 kilometrin pyöräilyhaasteeseen

* * *

Mazdan #OnnellistenAjokoulu tekee epävarmoista kuskeista varmempia, liian varmoista mukavampia ja kaikista paljon onnellisempia liikenteessä. Ajokulttuuri muuttuu paremmaksi, kun olet itse onnellisempi ratin takana. Pienten valintojen avulla ajaminen kuormittaa vähemmän niin autoa, ympäristöä kuin kuskin hermoja. #OnnellistenAjokoulussa opitaan, että asioita uudella tavalla katsomalla voi saavuttaa paremman tulevaisuuden.

Vuoden 2015 Onnellisten Ajokoulussa on kaksi ryhmää, joista toista vetää Anna Perho ja toista Aki Linnanahde.

Itse opetuksesta vastaa Ajoakatemia ja sen pääopettaja Minna Sillankorva. Minna on naisten rallin maailmanmestari vuodelta 1991 ja kouluttanut suomalaisista parempia kuljettajia jo 20 vuoden ajan. Apuna Minnalla on yhtä kokenut ajokouluttaja Jiri Kattelus, joka toimii Ajoakatemian lisäksi myös virallisena autokoulun opettajana Parolan Autokoulussa.

Syksyllä Onnellisten Ajokolulaisten taloudellisen ajon taitoja testataan Eco Runissa.