Olen tänään vähän omissa maailmoissani. Niin ulapalla, että blogikin meinasi unohtua. Ulapalla olon syy selviää sinullekin pian.

Mutta luepa nyt tämä Me Naisten -juoksujuttu, jossa minäkin olin mukana. Tässä se sinulle kokonaisuudessaan.

Hauskaa muuten miten tuon toukokuussa tehdyn jutun jälkeen minun suhtautumiseni juoksemiseen on vähän muuttunut. Juuri kävin lenkillä ja pohdin tätä. Juoksemisesta on tullut helppoa ja hauskaa; keho herää juoksuun paljon nopeammin ja tämäkin meditaatiojuoksija on alkanut vähän enemmän revitellä ja testata kestävyyden rajojaan juoksussa. Hassua. Kunto se taitaa kasvaa kohisten ja itselle alkaa asettaa kovempia haasteita. Silti edelleen juoksemisen ydin on minulle päästä irti turhista ajatuksista – se on minun pieni meditaatiohetkeni revitellen tai ilman revittelyä.

Hyvää yötä!

   
   
/Äm, intoillen huomisesta, jolloin tapahtuu hurjia juttuja, jääpä vaan odottamaan uutisia