Sellainenpa oli sitten uusin haasteeni. Joko luit eilisen blogini?

Tänään olo on ristiriitainen. Aamulla oli taas se perusolo. Se, joka tulee aina kun kertoo jonkun ison uutisen tai kirjoittaa jostain arasta aiheesta avoimesti: tekee mieli vain vetää koko blogijulkaisu pois ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Kai se joku sellainen häpeän tai pelon aspekti nousee kehiin tällaisessa minun suosimassani toimintamallissa; että kun tartutaan haasteisiin pelottomasti ja sanotaan joo impusiivisesti, häpeä ja pelko tulevat ähän jälkijunassa.

Hävettää se, että olen tällainen, ja pelottaa se, että olen tällainen. Niinku noin kiteytetysti. Erityisesti tuo häpeä on jännä tunne. Miksi minun ylipäänsä pitäisi hävetä? Häpeänkö etukäteen sitä jos tämä ei onnistukaan tai jokin menee pieleen matkan varrella? Pelosta se kaikki kai kumpuaa…

Mutta onneksi häpeä ja pelko ovat vain ohimeneviä tuntemuksia. Eihän tämä ole elämää kummempaa.

Sanomattakin kuitenkin lienee selvää, että ihan hirveästi kosketuspintaa mäkihyppyyn minulla ei ole entuudestaan. Onko minun todella mahdollista hypätä mäestä helmikuussa? Katso tältä videolta mitä mieltä valmentajani Anssi Koivuranta on mahdollisuudestani onnistua haasteessa ja millaiset ohjeet hän antaa mäkihyppytreenin aloittamiseen! Näin alkoi tämän tytön mäkihyppytreeni Lahdessa….

Näillä siivin lennetään kohti kaunista viikonloppua, ystäväni! Minä suuntaan kohta viikonlopun mökkireissulle. Tarkoitus on aloittaa treenikausi tänä viikonloppuna pyörätreenillä – ei saa unohtaa, että parin viikon päästä on seuraava haasteeni, se 140 kilometrin Tour de Helsinki eli Tour de Ämmä -haasteeni. Siitäkin on vielä suoriuduttava. Seitsemässä tunnissa… Niin ja hei sinäkin voit vielä ilmoittautua siihen mukaan! Aikaa on 19.8. asti! Mene tuonne ja ilmoittaudu!

/Ämmä, joka edelleen yrittää keksiä mäkihyppyhaasteelle nimeä…