Huomenta!
Voisi sanoa, että minä olen tänään kävellyt vetten päällä. Tai alla. Se on nyt vähän miten sen ottaa.
Kävin aamulenkillä Rakkauden Saaren rannoilla. Merivesi on laskenut niin alas, että merjenpohja oli paljastunut ja rannalta pääsi nyt kävelemään läheiseen saareen. Laskuveden on pakko olla useampia metrejä, sillä vesi oli vetäytynyt todella paljon. Aika hienoa, miten maisema voi muuttua noin suuresti!
Saari houkutti minua kovasti, hypin ja pompin kivien päältä pitkälle kohti sitä, mutten viitsinyt ihan perille asti mennä, sillä huomasin matalikon päässä joutsenperheen ja jouduin kääntymään takaisin. Niillä taisi olla siellä pesä. Ehkä joku päivä pääsen tutkimusmatkalle saareen, näyttää siltä, että kahlaamallakin sinne pääsee matalikosta.
Tuossa minun aamun polkuni. Luonto ja sen ihmeet! Päätin, että täytyy alkaa kirjata ylös itselleen muistiin näitä luonnon tapahtumia ja mielenkiintoisia havaintoja luonnosta – alkaa tehdä vähän niin kuin luontopäiväkirjaa.
Upea aamu ja upea aurinko sekä koko ajan nouseva mieltä ylentävä lämpötila. Ajattele, että ollaan jo elokuun viimeisellä puoliskolla. Kiinnitin eilen huomiota työmatkallani siihen, miten hyvältä ja tyytyväisiltä ihmiset näyttävät. Aurinko pukee meitä selvästi.
Tästä tulee hyvä päivä. Koko viikko on alkanut erinomaisissa merkeissä, toivottavasti myös sinulla!
/Äm, toivottaen iloa ja valoa päivääsi