Vaellus syöpäsairaiden tueksi: 250 kilometriä jalan kolmessa päivässä

Muutama viikko sitten sain viestin nuoruudenaikaiselta ystävältäni. Se tavallinen tarina; olimme yhdessä vaiheessa elämää kovin läheisiä, mutta sitten aika ja etäisyydet sekä eri tavoin kulkeneet elämät erottivat meidät. Nyt hän otti minuun yhteyttä kertoakseen ikäviä uutisia: hän, äiti, oli sairastunut aggressiiviseen aivosyöpään.

* * *

Kun tällaisen asian kuulee… niin, sinä tiedät, ei sitä pysty sanoin kuvaamaan. Eikä siihen ole nyt tarvettakaan. Voin vain lähettää kaiken rakkauden ja voiman hänen luokseen. Tällaisia tarinoita on ollut viime aikoina lähelläni suorastaan kummallisen paljon. Moni muukin lähellä oleva ihminen – kovin nuorikin – on sairastunut, ja jos useamman kerran olen joutunut pysähtymään tämän asian äärellä. Ehkä sinäkin? Onko syöpä todella näin yleinen sairaus?

Oli ystävälläni muutakin kerrottavaa. Kehotus, oikeastaan. Hän pyysi minua tutustumaan projektiin nimeltä ”Pekka kävelee”. Hän pyysi minua ottamaan yhteyttä Pekkaan – tässä blogissa tekemäni haasteet voisivat kenties saada uuden syvyyden hyväntekeväisyydestä.

kävelyhaaste kävelyhaaste2

Tein ystäväni toivomalla tavalla, ja tuo yhteydenotto Pekkaan todella johti kauneimpaan ja tärkeimpään haasteeseen tähän mennessä. Syövästä niskaotteen ottanut Pekka nimittäin kutsui minut hyväntekeväisyysvaellukselle: kulkemaan kanssaan 250 kilometriä jalan kolmessa päivässä.

Pekka kävelee -projekti on kävely syöpää vastaan. Pekka itse on sairastanut Glioblastoma Gradus IV-syövän, jonka ennusteena keskimäärin elinaikaa annetaan alle vuoden jopa hoitojen kanssa. Hänen diagnoosista on kuitenkin jo kaksi vuotta. Hän on saanut lääkäreiltään terveen paperit ja uuden mahdollisuuden. Jo vuosi extra-aikaa elämässä, ja Pekka haluaa nyt toteuttaa unelmiaan, joista yksi on pitkä vaellus. Kuluneena kesänä hän käveli 700 kilometrin matkan Turusta Ouluun ja tempauksella kerättiin rahaa Syöpäsäätiölle syöpätutkimusta varten.

”Osallistuin Movember-kävelyyn Helsingistä Järvenpäähän ja syntyi idea omasta, pidemmästä vaelluksesta. Kävellessä pidempää matkaa yhteen soittoon aivot heräävät uudestaan ajattelemaan kaikenlaista, sekä kanssamatkaajiin tutustuu ihan eri tavalla kuin muuten. Tyypillisesti jurotkin suomalaiset muuttuvat sosiaalisiksi. Tästä heräsi ajatus, tai oikeastaan tieto, että jos kävelisi tarpeeksi pitkälle, siis todella pitkälle, tapahtuisi jotain vielä kovempaa.”,  kertoo Pekka lähtökohdistaan kävelyyn.

IMG_1330

Kuva Pekan kesän vaellukselta

 

Hurjan 700 kilometrin matkan Pekka taivalsi yksin. Jo tuolla reissulla hänelle oli selvää, että vaellukset ja rahankeruu jatkuvat, mutta seuraavan kerran hän toivoo mukaansa myös muita ihmisiä. Siksi hän haastoi nyt minut mukaan. Vaikka haaste on kova, 250 kilometriä kävellen kolmessa päivässä, uskot varmasti, ettei minulla ole minkäänlaista tekosyytä olla yrittämättä.

Enkä usko, että sinullakaan on: me nimittäin haastamme nyt tällä yhteisellä vaelluksellamme niin yritykset kuin yksityiset lahjoittajat mukaan lahjoittamaan rahaa Syöpäsäätiölle per kävelty kilometri. Se kuinka paljon yhden kilometrin hinnaksi määrittää, on lahjoittajan päätettävissä. Eurokin on tärkeä! Lahjoitusvaroin toimiva Syöpäsäätiö tukee suomalaista syöpätutkimusta sekä auttaa sairastuneita ja heidän läheisiään. Tämä raha menee varmasti meitä kaikkia lähelle, ja siksi toivon, että voisimme yhdessä päästä lähemmäs Pekan keräysprojektin tavoitesummaa.

Kävelyhaaste on kova, suorastaan mahdoton, enkä ole ollenkaan varma kuinka siitä lopulta suoriudun. Mutta tuo kaikki on toissijaista: tässä haasteessa ei ole kyse näyttää kuinka minä jälleen kerran kokeilen omia rajojani. Tämä on tarina siitä kun kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä kohtaavat sattuman kaupalla ja lähtevät yhteiselle matkalle tärkeän asian äärellä – kertomus, jossa tutkitaan millaisia ajatuksia ja tuntemuksia päivämme vaelluksella synnyttävät. Ensisijaisesti tässä kyse on kunnianosoituksesta kaikille niille joka kolmannelle suomalaiselle, jotka sairastuvat josain elämänsä vaiheessa syöpään. Minä haluan auttaa avaamaan maailmaa, joka on itsellenikin täysin vieras. Haluan, että me (sinä ja minä) voimme oppia Pekalta sekä toisiltamme; yhdistyä heikkouden ja elämän peruskysymysten äärellä.

* * *

Itsellemme emme halua rahaa, vaan jokaisen sentin haluamme ohjata Syöpäsäätiölle. Jo nyt voit osallistua tukemaan Pekan rahankeraystavoitetta täällä. Mitä enemmän rahaa kerätään jo ennen kävelyämme ja harjoituslenkkien yhteydessä, sitä enemmän saamme voimaa suoriutua itse 250 kilomerin koetoksesta.

Jos kuitenkin haluat tukea kävelyämme, voit auttaa meitä hankkimaan parit hyvät vaelluskengät, kenties jotain muuta varustetta. Niitä tulemme tarvitsemaan, onhan tavoitteemme kulkea seuraavien aikojen saatossa treenilenkit mukaanlaskettuna 400 kilometriä jalan.

Itsellemme emme muutoinkaan tarvitse mitään, kävely kokemuksena ja yhteinen ajatuksenvaihto riittävät meille.

”Projektin tavoitteena on myös nostattaa tietoutta. Itse voin puolestani puhua aivosyövästä, mitä se on ja mitä se ei ole. Haluan omalla esimerkilläni näyttää, että vakavakin aivosyöpä (itselläni kaikista aggressiivisin tyyppi), ei tarkoita väistämättä kuolemantuomiota, tai sitä, että mitään ei enää pysty tekemään. Esimerkilläni haluan inspiroida niitä, jotka saavat vaikkapa nyt lääkärin diagnoosin, että kesä saattaa mennä hoidoissa (kuten minulla meni viime kesä), mutta siitä on mahdollista vielä kimmota takaisin ja tehdä vaativiakin asioita. 700 km kävely on vaativaa kenelle tahansa. Mutta kun viime kesällä kaikki oli kortilla, ja hoidotkin vasta loppuivat hetki sitten, todistan että mikään ei ole ohi, ennen kuin se on ohi; kaikki on mahdollista.”, kuvaa Pekka blogissaan.

Tässä tavoitteessa minä toivon voivani auttaa Pekkaa parhaalla mahdollisella tavalla. Raportoin ja dokumentoin haasteemme ja siihen valmistautumisen monin eri tavoin, ja otan tässä työssä ilolla vastaan apuasi ja idoitasi hyväntekeväisyyden hengessä. Tiedän, että MaiLifen seuraajissa ja ystävissäni on monta ihmistä, jotka varmasti voivat auttaa meitä esimerkiksi tiedonvälityksessä.

IMG_1289

Matka alkaa nyt. Pian lähdemme ensimmäiselle 50 kilometrin testilenkille. Tämän jälkeen edessä on 100 kilometrin treeni ja sitten myöhemmässä vaiheessa suuntaamme itse haastesuoritukseen: 250 kilometrin kävelyyn kolmessa päivässä. On harjoiteltava kunnolla, on testattava varusteita – on vielä paljon asioita, joita on varmistettava ennen matkaan lähtöä.

Sinä voit lahjoitusten lisäksi osallistua projektiin niin tietysti tätä blogia ja Pekka kävelee -Facebookryhmää seuraamalla kuin ehdottamalla meille reittejä. Missä voisimme treenata 50 ja 100 kilometriä ja missä taivaltaa 250? Kerron tarkemmin lähipäivinä mihin ajankohtiin kävelymme sijoittuvat. Ja tietysti siitä kuinka valmistaudumme ja millainen kokonaisuus itse villistä vaelluksesta syntyy.

Tämä herätti sinussa varmasti tunteita. Voit myös olla minuun yhteydessä mihin tahansa tämän haasteen herättämään kysymykseen tai ehdotukseen liittyen. Me ilman muuta otamme avosylin vastaan kaikki ideat ja ajatukset!

Katso vielä nämä kaikki linkit, jotta pääset kiinni siitä, mikä tämä haaste on

Pekka kävelee -Facebook
Pekan blogi
Pekan Syöpäsäätiö-keräys

/Ämmä, joka omistaa tämän kaikille teille lähellä oleville, jotka taistelette juuri nyt ❤

* * *

Faktaa: Gliooma

Glioomia eli aivojen tukisolujen kasvaimia todetaan vuosittain noin 400 suomalaisella. Glioomia on useita eri tyyppejä, jotka voivat käyttäytyä hyvinkin eri tavoin. Ne kasvavat ja leviävät aivokudoksessa.

Pahanlaatuisuudeltaan glioomat jaetaan luokkiin I–IV. Kaikista vuosittaisista glioomatapauksista noin 130 on glioblastoomia. Glioblastooma on pahanlaatuisin, luokan IV aivokasvain, ja sitä esiintyy kaikissa ikäluokissa.  Parantavaan hoitoon päästään vain harvinaisissa luokan I kasvaimissa, joita esiintyy yleensä vain lapsilla ja nuorilla. Glioblastoomia esiintyy enemmän miehillä kuin naisilla. Puolet glioblastoomapotilaista on alle 60-vuotiaita ja vain 5 % potilaista elää yli kolme vuotta (Risto Sankila, henkilökohtainen tiedonanto).

Keskushermoston kasvainten syntyyn ei voi itse omilla elämäntavoillaan vaikuttaa eikä myöskään tiedetä tapaa ehkäistä niitä. Kasvaimet eivät ole perinnöllisiä.

Lähde: Duodecim ja Terveyskirjasto

One thought on “Vaellus syöpäsairaiden tueksi: 250 kilometriä jalan kolmessa päivässä

  1. Päivitysilmoitus: Kaikenlaista jyystöö – Somekuningatar.fi ja ihmiskoe | MaiLife

Kommentoi, ole hyvä!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.