Huomenta rakkaat!
Kävin aamulenkillä, ja aloin puhua ajatuksiani Snapchatiin. Jostain syystä juuri tänään tämä ajatus nousi esiin. En ole siitä sinulle aikaisemmin kertonut, enkä oikeastaan aikonut kertoa ollenkaan (ANTEEKSI!!) sillä asia on tämän vuoden ikävin luopumiseni – symbolistikin se merkitsi minulle paljon.
Muistatko rakkaan koirani Hermannin? Tultuani Norjasta Suomeen keväällä, jouduin etsimään sille uuden kodin. Hermanni ei ole enää kuukausiin asunut luonani. Ja se sattuu. Kummallisen paljon juuri tänään.
Koirani oli minulle se viimeinen sidos aikaisempaan elämääni, sellainen turva ja kaveri joka pysyi vaikka maailma heitteli. Ainoa tyyppi, johon saatoin luottaa. Se, joka oli aina paikalla kun minuun sattui, ainoa, joka tarjosi minulle seuraansa ja vilpitöntä rakkauttaan. Ja sitten ison tutkiskelun kautta jouduin päätymään siihen, että koiran on parempi toisaalla. Ja nyt Hermannilla on nyt mahtava uusi perhe, joka pitää siitä hyvän huolen. Näin ajattelen asiasta tänään, katso videoni, jonka koostin Snapchatistani. Oikein muuta en osaa sanoa…
Oletko sinä joutunut luopumaan rakkaasta lemmikistäsi? Milliaisia tuntemuksia se sinussa herätti?
Ohho. Miten ihmeessä tämä nyt tänään tulikaan? En ollut ollenkaan suunnitellut kirjoittavani tänään tällaista. No, joskus asiat vain kumpuavat jostain syvältä.
Snapchat sen ehkä sai nyt aikaan, sille on niin helppo jutella. Tällaisia juttuja minä esimerkiksi nyt siellä teen. Video on kiehtova väline ja sitä tulen myös blogissani käyttämään jatkossa enemmän. Millaisia videoita haluaisit Youtube-kanavaltani jatkossa katsoa?
/Ämmä, joka on nyt vähän että oho
MaiLife 
Moi Maija!
Monta kertaa on taas ollut tarkoitus kommentoida, kun ajatuksesi ovat liipanneet niin läheltä. Jäänyt kuitenkin tekemättä, kun tuntuu, että sanottavaa olisi aina ihan liikaa, eikä sen jäsentelyyn ole ollut tarpeeksi aikaa. Nyt on kuitenkin pakko kommentoida, kun kyseinen aihe on minulle niin läheinen ja tärkeä.
Useat kerrat olen juttujasi lukiessa miettinyt, mitä on tapahtunut Herra Hermannille, kun sitä ei ole näkynyt lenkeilläsi. Koiranomistajana sitä kiinnittää heti huomiota tuollaisiin asioihin 🙂 Voin vain kuvitella, miten raskasta on ollut luopua Hermannista, vaikka oletkin varmasti tehnyt oikean päätöksen. Jokainen koira ansaitsee kodin, jossa sille annetaan tarpeeksi aikaa ja on hienoa, että Hermannilla on nyt sellainen.
Myös minulla on koira, jonka hankimme aikanaan exän kanssa yhdessä ja siksi ymmärrän tunteesi niin hyvin. Meidän yhteishuoltajuus sujui aluksi hyvin, vaikka päävastuu olikin koko ajan minulla. Reilu vuosi sitten koiramme sairastui vakavasti ja jouduin ramppaamaan sen kanssa jatkuvasti eläinlääkärissä. Samoihin aikoihin exäni alkoi osoittaa välinpitämättömyyttä koiraamme kohtaan, ei hoitanut sitä sovittuna aikoina, ei osallistunut hoitokuluihin yms. Silloin jouduin tekemään vaikean ratkaisun ja ottamaan koiran huoltajuuden kokonaan itselleni ja katkaisemaan välit exääni.
Tuo aika oli todella rankkaa, koska samalla olin opintojeni loppusuoralla, tein gradua ja hain töitä yms. Onneksi minulla on vanhemmat, jotka olivat valmiita auttamaan minua rankimpien aikojen yli. Ilman heitä olisin varmasti joutunut miettimään, pystyisinkö huolehtimaan koirastani. Lopulta näin parhaaksi vaihtoehdoksi muuttaa takaisin synnyinpaikkaani, lähelle vanhempia, jotta saisin heiltä apua koiran hoidossa.
Yhä edelleen sairaan koiran kanssa eläminen yksin on todella haasteellista. Kaikki aikataulut ja menot täytyy sovittaa koiran hyvinvointia ajatellen. En luopuisi koirastani mistään hinnasta, koska se on minulle niin järjettömän tärkeä ja rakas. Silti huomaan välillä ajattelevani, etten minä tällaista elämää halunnut. Elämä harvoin kulkee suunnitelmien mukaan ja se heittää eteen odottamattomia asioita. Niihin on vain sopeuduttava ja niiden kanssa on opittava elämään.
Minä tein vaikean ratkaisun, kun päätin luopua monista asioista, jotta voisin pitää koirani elämässäni. Koirani on tuonut minulle niin paljon iloa ja onnea, että koen olevani sille velkaa mahdollisimman hyvän elämän. Se on seissyt rinnallani silloin, kun minulla on ollut vaikeaa. Siksi myös minun kuuluu seistä sen rinnalla, kun sillä on vaikeaa.
Jokaisen pitää kuitenkin tehdä ratkaisut omat resurssinsa huomioiden. Sinä jouduit tekemään oman raskaan ratkaisusi, kun luovuit Hermannista ja siitä kaikesta mitä hän sinulle edusti. Itse olen aikanaan saatellut yhden koiran ikiunille, joten tiedän miten paljon rakkaasta ystävästä luopuminen sattuu. Onneksi tiedät, että Hermannilla on kaikki hyvin uudessa kodissa. Ehkä näettekin vielä?
Me molemmat teimme ratkaisumme kuitenkin koiransa etua ajatellen, mikä on tärkeintä. Koiran osoittama rakkaus on niin vilpitöntä, että se jättää jälkensä jokaiseen joka on sen kokenut. Ja se ystävyys ja rakkaus säilyy sydämessämme läpi elämän, vaikka emme enää näkisikään karvakaveriamme ❤
Paljon voimia sinulle Maija syksyyn, joka näyttää olevan sinulla erityisen tapahtumarikas. Mielenkiinnolla jään seuraamaan taas tulevia kuvioitasi ja ehkä joku päivä vielä törmäämme täällä Rakkauden Saarella 🙂
Voi Elisa kiitos ihanasta kommentista! Kyllähän siinä vähän epäonnistunut olo tulee, kun ei edes yhdestä koirasta pysty huolehtimaan. Siksikään en ole täällä halunnut asiasta puhumaan. Minäkin pitkään sinnittelin ja sumplin elämää koira silmällä pitäen, mutta sitten kun myllerrys osoittautui liian kovaksi, oli pakko tehdä iso päätös. Mutta tällaistahan se elämä on, joskus täytyy tehdä päätöksiä – ja nimenomaan sen pikkuisen rakkaan palleron parasta ajatellen. En minäkään koskaan uskonut voivani luopua koirasta mutta onneksi sillä on nyt asiat varmasti jopa paremmin kuin minun kanssani olosuhteistani johtuen.
On ihana lukea tarinaasi ja sitä millainen suhde sinulla on koiraasi. Ei sitä turhaan sanota että koira on ihmisen paras ystävä. Ja sanoisin, että ei edes paras, vaan rakkain ystävä.
Kiitos sinulle tästä! Nykäise hihasta jos kuljet Saarella vastaan ❤️
Päivitysilmoitus: Luovuus on luottavaisen ihmisen asenne |